Latelisin tähän vaan rivitolkulla kirosanoja, jos se mitään auttaisi. Tai itseasiassa tekisin ihan mitä vaan, jos se mitään auttaisi. Nyt ei kyllä voi muuta kuin vaan pitää peukkuja ja toivoa paria pientä ihmettä. Tai sitten saa laittaa ison minuusmerkin mielialaan viikonlopulle. Tokihan aina treenissä on niitä hyviä asioita enemmän kuin huonoja, kun iso porukka treenaa, mutta tänään ne huonot jutut vaan oli niin poikkeuksellisen huonoja, että melkoisen iso elin on otsikossa nyt.
Noh, kaikkihan meni aluksi ihan kivasti, ainakin porukkaa oli paikalla kiitettävästi – oikeastaan kaikki ne, joiden oletinkin olevan. Alkuverkkaa tehtiin jalkakäytävällä, sillä vaihteluhan tunnetusti virkistää. Tehtiin kaikkia perusjuttuja, ei mitään ihmeellistä ja maata mullistavaa. Sisällä tehtiin aitakävelyitä ja pieniä kinkkoja ennen avausvetoja, joiden jälkeen jakauduttiin kolmeen porukkaan.
Aitomaan jäivät Anniina, Sanni, Mila, Iida, Eve ja Noora J. Sanni ja Iida valittelivat ekan vedon jälkeen jo takareiden ja pakaran kiinnikekohtaa, mutta ilmeisesti ei ollut pahasti (vielä) kipeä. Eve töräytti päin toista aitaa koukkujalan varpaillaan ja ranne rullalle. Ilmeisesti ei kuitenkaan ihan pahinta mahdollista käynyt, sillä rannetta kuitenkin pystyi taittamaan ja tytön eleistä pystyi päättelemään, että pahimmalta toivottavasti vältyttiin. Kun porukkaa vaihdettiin päittäin ja Iida pituusaskelmerkkien jälkeen käveli klinkaten, oli varsinainen farssi valmis. Pieni takareisi kiristys olikin muuttunut aika kovaksi kivuksi. Ravistelin ja hieroin reittä siinä toivossa, että kyseessä on vain kramppi. Saas nähdä.
Muutenhan kaikki meni enemmän kuin hyvin: aitaviestin väleillä näytti kuin tytöt olisivat lentäneet ja Allu ja Venla oletettavasta kakkosjoukkueesta juoksivat huippuhyviä kolmen aidan vetoja. 11v-Venlalle miljoonat propsit tästä suorituksesta. Noora sai askeleet osumaan hyvin aidoille ja Eetun meno oli rennon räväkkää. Eetu otti aitavetoja 4-5 kappaletta, muuten poitsu vain höntsäsi ja teki lihaskuntoa. Toivottavasti oli oikea ratkaisu – edes se.
Osa otti sileän lähtöjä sillä aikaa, kun osa juoksi aitavetoja ja osa hyppäsi kolmiloikkaa. Kyllä siinä olisi ollut kaupungin päättäjillä katsomista, kun 20 junioria tekee samaan aikaan kolmella suorituspaikalla meidän loistavissa harjoitusolosuhteissa. Eikä edes ollut kovin ahdasta.
Nyt edessä on siis toivottavasti mahdollisimman pitkät viisi päivää ennen kuin lauantaina ensimmäisen kerran pistooli pamahtaa. Iida ja Eve eivät niinä päivinä tee mitään, muuta kuin TOIVOTTAVASTI kuntoutuvat kisaajiksi Tampereella. Muut kisaavat keskiviikkona, osa huomenna jo talvijuoksuissa, osa lepää ja osa treenaa muita treenejä huomisen. Torstaina pakkaillaan ja perjantaina toivottavasti kuulen kahdesta suusta hyviä uutisia eikä ainakaan uusia ongelmia tule.
Tämän päivän jälkeen taas palasi kyllä ryminällä maanpinnalle. Harmitus on suuri näitä nuoria urheilijoita kohtaan, joiden TJIG-reissun onnistuminen on nyt vaakalaudalla. Epäonni ei voisi pahemmin koetella näitä kahta likkaa. Olin jo mielessäni ladannut kovia odotuksia molempiin, kuten moniin muihinkin, mutta saa nähdä. Pientä ihmettä tämä taas vaatii, mutta edellytykset koviin juttuihin on olemassa. Se, onko niiden aika vielä, jää nähtäväksi.
Isompien treenissä oli paikalla Joona, Emma, Reetta ja Irene. Alkuun tehtiin koordeja ja hyppelyitä n.200 ponnistusta, joista yli puolet pehmeällä. Vetoina juostiin maitohapottomia 2x4x60m + kovaa 3x30m. Loppuun tehtiin hieman yli 100 toistoa keskivartaloa. Tähän päälle verkkailut, joten aika tehokas 1,5-tuntinen. 😀