Viikko on edennyt vauhdilla ja valmentajalla on kiirettä pitänyt töiden, koulun ja treenien vedon parissa. Maanantaina isommat kävivät puntilla, tosin R teki nopeustreeniä – valitettavasti viimeistä vähään aikaan. Miksi aina silloin kaikki tekeminen on todella hyvää, kun jotain ikävää käy ja seuraa juoksutaukoa? Toivottavasti nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään vakavammasta, vaikka paikka onkin kohtalaisen pelottava: jalkapöytä. Kyseessä on kuitenkin sisäsyrjä eikä mitään rasitusmurtuman merkkejä ole muutenkaan. Kipuja on ollut muutaman viikon ajan, mutta katsotaan jospa selvittäisiin saman mittaisella tauolla, johon sopivasti joulun lomareissu sisältyy.
Pienempien kanssa ilta meni Elmo-koulutuksen ja -harjoituksen parissa. Onneksi sinä iltana ei itse tarvinnut vetää yhtään treeniä! Tiistaina tehtiin sitten punttisalilla lenkin päälle ensin riven, etukyykyn ja ylöstyönnön yhdistelmää 2×6 Eetu ja Onni 20 kilolla, Iida n.18kg ja muutkin n.14-16kg. Kuntopiiriä tehtiin 11 liikettä: rinnalleveto, aitaleuat, pystypunnerrus käsipainoilla, vatsat, pohjehypyt, 1 jalan kyykky, selän ojennus, askelkyykkyhyppy, kylkikierto, takareisikone ja juoksun käsiliike. Lopuksi hypättiin 5 hyppyä vauhditonta pituutta ja juostiin 4x40m kiihdyttäen.
Keskiviikkona oli isojen vuoro. Janin, Mikon, Oskarin ja Susannan kanssa loikittiin ja juostiin maitohapottomia. Loikkia tehtiin kasaan vauhditta ja 2 askeleen vauhdilla n.8x, Mikko loikki kelkan kanssa 4×8-l ja muutaman kerran kasaan ilman kelkkaa. Vetoja pojat juoksivat 2x4x60m toisen sarjan piikkareilla ja Susanna lenkkareilla 3x4x60m kävelypalautuksin. Pojat juoksivat pystylähtöenkkansa viimeisillä vedoilla tietysti kuten kuvaan kuuluu: M 7,61, J 7,70 ja O 7,74. Susanna juoksi tasaisesti 8,6-8,7 molemmin puolin. Reetta teki korvaavaa: kuntopyörällä 2x8x30sek ja keskivartalolle kaikenlaisia syviä ja toiminnallisia juttua.
Torstaina kuukausikisoissa oli isommista paikalla Jani ja junnumpia sitten isompi liuta, vaikkakin poikia hävettävän vähän. Janin juoksu oli ihan hölkkäilyä ja onhan se, kun avausvedot juoksee pitkissä vaatteissa hölkäten nekin. Kisaksi sitä ei voi laskea oikeastaan, sillä normijuoksulla aika olisi ollut yli 2 kymmenystä kovempi, mutta onhan se hankala motivoitua juoksemaan 2 tai 3 vuotta nuorempia vastaan. Iita räväytti 8,41 mikä on juuri 12 vuotta täyttäneelle aika kova veto. Iida juoksi myös hyvin 8,71, mutta takareiteen haettiin taas kylmää juoksun jälkeen. Ei hyvä, ei tosiaankaan. Myös Eetu juoksi enkan 8,50, mutta parempaakin on varmasti luvassa ja pitääkin olla.
Muiden osalta meno oli aika odotettua: Noora 8,92 mikä kertoo siitä, millä tasolla treeneissä ”tehdään”, Mila 8,99, mistä suunta on pienempiin lukuihin ihan varmasti, sillä alku oli melko tahmea. Anniina kävi kisaamassa kuulan ja sanoi muiden juoksua katsoessa, että ei olisi pitänyt tulla. Eihän se hyvältä tunnu, kun ei itse voi tehdä, mutta luulen, että ensi viikolla tyttö juoksee jo ja lujaa kun on nyt muutaman viikon kerännyt intoa varastoon. Kuula lensi ennätyslukemiin päälle 8,30:n ja Milallakin lähelle 8 metriä. Juan oli Eetun kaverina kisaamassa ja kiskasikin kuulaa lähes 10 metriä. Ensi vuonna pojat voisivat olla hyvä pari kuulassa SM-kisoissa, jos Eetu kuulaan päätyy. Nyt tosin lensi ”vain” reilut 10 metriä.
Perjantaina molemmat ryhmät treenasivat samaan aikaan, minä isojen kanssa ja Sari 98-99:ien. Molemmat verkkasivat ulkona, jonka jälkeen isot tekivät liikkuvuusjuttuja ja koordeja, jolloin otin ohjat. 50 metrisiä koordeja tehtiin 2x pnj, paju, sakset ja 2x40m takaperinjuoksua. Mikko ja Jani juoksivat 5×1′ + 5×45″ ja Susanna 2x5x1′. Minuuttisissa vauhdit olivat 15,5 ja pojilla lyhyemmissä 16-17 veto vedolta kiristyen. Palautukset olivat reilun minuutin luokkaa ja sarjojen välissä 5min.
Reetta teki ensin reilusti liikkuvuutta aidoin ja ilman ja sitten vähän punttia 3 liikkeen pattereissa: askelkyykky taakse+aitaleuat+vatsat ja takareisikone+selän ojennus+punnerrukset. Lisäksi vielä vähän borshoveja, konkkia oikealla jalalla, vauhditonta pituutta ja lonkankoukistajaliikettä kuntopallolla.
Sunnuntaina pienten kanssa juostiin aitoja. Verkkaa jatkettiin pienen ulkohölkkäilyn jälkeen sisällä muutamilla aitaliikkuvuusjutuilla ja hypähtelyillä. Aitominen aloitettiin 1 väliaskeleen aitalaukalla, jota tehtiin 4+4x4a ja kahdella väliaskeleella 4x4a. Sivulta juostiin lyhyellä välillä (vajaa 7m) 3 askeleella drillejä yhteensä kymmenisen kierrosta. Näissä Eetulla alkoi sattua polveen, joten Eetu jatkoi lihaskunnolla ja naruhyppelyillä. Anniina hölkkäsi sisällä, teki lihaskuntoa ja kokeili kevyitä vetoja, mutta varpaan sijaan kipua tuntuikin polvessa. Tietysti kyse voi olla tekemättömyydestä, joten toivottavasti kipu loppuu huomiseen, sillä Anniina alkaa olla treenikunnossa. Eli aitomista jatkoivat Mila, Martta, Iita, Aleksi ja Noora H. Drilleillä saatiin kaikille nopeaa rytmiä ja itseasiassa eteneminenkin oli pääpiirteittäin varsin suoraviivaista ja tehokasta. Lopuksi otettiin vielä telinelähtöjä aitojen kera 5x2a. Tosi paljon tosi hyvää oli tässä treenissä ja etenkin drilleissä sivulta, joiden vaikutukset näkyivät myös niissä muutamissa aidan ylityksissä ja etenkin välijuoksuissa, mitä tehtiin lopuksi.
Isojen jengi oli kasvanut alkuviikosta, kun paikalla oli oikeastaan koko porukka. Reetta teki kuntopyörällä aerobiaa, vetoja sekä keskivartalojumppaa, mutta muiden kanssa edessä oli joko aita- tai pituustreeni. Kaikki tekivät vartin ulkoverkan, jonka jälkeen sisällä tehtiin akt.venyt ja muutamia aitakävelyitä aitoen. Koordeina tehtiin 1 jalan polvennostoa ja kuopasua muutaman kerran. Kaikki tekivät vielä yhdessä kiihdytysjuoksuja 3x40m ja pituusponnareita kasaan 3+3x4kpl.
Aiturit eli Mikko, Jani (väli 8,5m ja alkusileä 12m) ja Susanna (8m/12m) juoksivat 4x4a piikkareissa. Lopuksi kokeiltiin myös aitalaukkaa 1 väliaskeleella 5x4a. Vielä ei korotettu aitakorkeuksia poikien kanssa, sillä niin paljon hakemista on vielä aitomisessa. Susannan meno oli hyvännäköistä ja vaihteluna aitominen on kyllä ihan paikallaan. Ehkä kevätpuolella aletaan treenata vähän myös toisinpäin aitomista ja aidan lukemista, jos tarve 400m aitoihin tulee kesän aikana mm. alueotteluun. Resursseja olisi vaikka seuran uudeksi Ilonaksi, mutta nähtäväksi jää, onko aikaa ja halua alkaa panostaa aitapuoleen. Pojille tärkeintä on vain saada sen verran aitomista nyt alle, että voidaan keväällä jo juosta 84cm aidoilla ja pistää pojat tai toinen ainakin SM-viesteihin.
Pituusporukan eli Joonan, Antonin ja Oskarin kanssa hypättiin aluksi 10 askeleen vauhdilla 5 hyppyä lenkkareissa, jonka jälkeen mitattiin yksi askelpari lisää vauhtia ja laitettiin piikkarit jalkaan. Hyppyjä 12 askeleen vauhdilla kertyi 4-5 kappaletta. Joona hyppäsi itseasiassa 14 askeleen vauhdilla eli jo ihan hyvänmittaisella vauhdilla viimeiset hypyt 550:n paikkeille, Antonkin kaikilla hypyillään 5 metriin tai vähän yli, Oskarilla oli vähän enemmän hakemista tänään mutta viimeiset olivat jo paljon parempia, joten tästä on hyvä jatkaa. Julia ei hyppyjä ja aitoja tehnyt vaan veti kuntopyörällä myös vedot, ettei kipuillut pakara äitynyt sen pahemmaksi. Ainakin Reetta sai itsensä kuntopyörällä ja lihaskunnolla hapoille ja hikiseksi, joten turha treeni ei ollut. Jalan kipukin tuntuu olevan vain kiristystä lihaksissa ja muissa jalkaholvin rakenteissa, ei sen kummempaa.
Varsin pätevä päivä molempien ryhmien osalta, vaikka tietysti jalkakivut ei koskaan hyvä asia olekaan, mutta näissä tapauksissa ei kovin suurta huolenaihetta ole, vaikkakaan Eetun polvikipu juostessa ei lupaa kovin hyvää.
aidat, elmo, kuukausikisat, määräintervalli, maitohapoton, pituus, voimaharjoittelu