Alkuinnoissani taas tekstiä pukkaa. Tällä kertaa ei niistä rimppakintuista itsistään, vaan kotijoukoista eli vanhemmista. Jaa, mitäpä niistä? Tuovat lapsensa treeneihin, käyvät joskus seuraamassa kisoja ja maksavat urheilukoulumaksut, mikäpä siinä. Tämä tarina olikin lyhyt.
Noh, en tiedä miten muualla, mutta ainakin täällä Karjalan kupeessa vanhempien roolit ovat paljon moninaisemmat. Useimmat vanhemmat toimivat esimerkillisenä mallina lapsilleen urheilullisesta ja terveestä elämäntavasta, osa vanhemmista luo omaa tekemättä jäänyttä uraa lapsensa saavutuksilla ja osaa ei näy koskaan missään. Sitten on niitä, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen valmentajien ja seuraihmisten ”pommittamisen”, niitä, jotka ovat aina avuksi harjoituksissa ja kisapaikalla ja niitä, jotka vain hiljaa hymyilevät katsomossa muutaman kerran kesässä suurinpiirtein tietäen sen verran, että ollaan yleisurheilukilpailuissa.
Omat vanhempani urheilujeni aikana kuuluivat ehkä eniten tuohon viimemainittuun sakkiin, vaikka kovasti siis kiinnostuneita olivatkin. Ja isä ehkä jotain jostain tiesikin, ainakin omasta mielestään. Mutta sitähän lapset eivät kuuntele, eivät silloin eivätkä nyt. Erittelen tässä yleisimmät vanhempi-tyypit omiin lokeroihinsa, sillä lokerointihan on kivaa ja mukavasti yksilöllistävää puuhaa. 😉 Ettei kukaan (se ei-kukaan, joka näitä lukee) vetäisi pippuria nenäänsä, tähdennän vielä: nämä ovat puoliksi mielikuvituksen tuotetta, kukaan ei ole tismalleen tällainen, en kerro siis kenenstäkään henkilökohtaisesti ja yleensä yhdessä vanhemmassa on useaa eri puolta näistä, joskus tuntuu, että jopa kaikkia. Kärjistys on tehokeinona toimivin. :peace:
SEURA-AKTIIVI VANHEMPI
Tällaisia äitejä ja isiä kaivattaisiin aina vain lisää ja lisää. Vanhempi on aina kentällä/hallissa, kun tuot oman ruhosi paikalle. Seura-aktiivi vanhempi tekee pyyteetöntä vapaaehtoistyötä lapsensa edustaman urheiluseuran hyväksi ja usein siitä kiitetään aivan liian harvoin. Seura-aktiivi toimitsee oletusarvoisesti kaikissa viikkokisoissa, ohjaa vähintään yhden tunnin viikossa, kun oma lapsi urheilee, mutta sijaistaa myös aina tarvittaessa. Seura-aktiivi vanhempi kuuluu johonki seuran jaostoon ja tuo mielipiteitään esille rakentavassa ja ymmärtävässä hengessä, mutta osoittaen kuitenkin tietävänsä, mistä puhuu. Seura-aktiivi vanhempi on kaikille lapsille ja nuorille varaäiti/-isä, joka ikäänkuin kuuluu kalustukseen samaan tapaan kuin valmentaja. Tällaisia vanhempia löytyy yleensä yksi tai maksimissaan kaksi yhtä urheilukouluryhmää kohden, mutta minulla on käynyt sellainen onni, että hyvin moni vanhempi on ottanut entistä enemmän itselleen seura-aktiivin roolia. Hyvä 98-99:t tässäKIN asiassa! Tällaisten vanhempien lapset kokevat usein oman vanhemman paikalla olon luonnollisena ja heille välittyy ajatus siitä, että minun urheileminen on koko perheen juttu ja sitä arvostetaan. Tällainen vanhempi tekee suuren palveluksen omalle lapselleen, seuralle, valmentajalle kuin varmasti myös itselleen.
ASTETTA TIETÄVÄISEMPI VANHEMPI
Näitä äitejä ja etenkin isiä saa kiittää siitä, että valmentajan tehtävä ei muodostu liian helposti ja yksinkertaiseksi. AINA mahtuu mukaan muutama, jotka ovat joko itse urheilleet, kummin kaiman veljen vaimon lenkkikaverin aviomiehen poika on osallistunut neljiin piirinmestaruuskilpailuihin lajissa X tai ovat muuten vain niin kovasti perillä asioista, että on varaa valistaa jokaista seurahenkilöä omalla tietämyksellään. Astetta tietäväisempi vanhempi kaataa saaveittain kuraa kaikkien niiden niskaan, jotka yrittävät pyörittää heidän lastensa harrastustoimintaa. Kaiken oman valmennustietämyksensä lisäksi tällainen vanhempi puuttuu kaikkiin suuriin epäoikeudenmukaisuuksiin suurella kiihkolla. Pituushypyn ponnistus mitattiin väärästä kohdasta, oma lapsi joutui hitaampaan erään, jossa oli vielä huonompi tuulikin ja viestijoukkueet valittiin väärin perustein. Mihinkään ei koskaan olla tyytyväisiä, koskaan ei kiitosta heru eikä hymyä kasvoilla näy. Tällaisten vanhempien urheilevat lapset ovat usein myös itse tietämässä paljon asioista ja neuvomassa valmentajia. Vanhemmalta kuullut kommentit lapsi sanoo suoraan tai aivan päinvastoin: ei sano mistään mielipidettään eli on täysin vanhempansa vastakohta.
SEURAAVAA URAA ELÄVÄ VANHEMPI
Samaan sarjaan edellisen kanssa kuuluu perinteinen vanhempityyppi: lapsensa kautta seuraavaa uraa elävä vanhempi, jolle lapsen tulokset ja sijoitukset ovat kaikki kaikessa – oli ikää sitten 7 tai 17-vuotta. Kumma kyllä, harvemmin näitä vanhempia näkee yli 15-vuotiaiden kohdalla. Olisiko syy se, että kukaan ei jatka harrastusta tällaisessa tilanteessa niin pitkälle? Seuraavaa uraa elävä vanhempi tekee siis todellisen karhunpalveluksen lapsensa harrastukselle. Lasta kuskataan ympäri Suomen maan isoihin kisoihin, jotta ”Mauno pääsee kovaan kisaan”, kun Mauno 8v:lle riittäisivät vielä omat viikkokisat ja urheilukoulu. Lapsen kanssa harjoitellaan vapaa-ajalla, siis ei LIIKUTA vaan HARJOITELLAAN. Yhdessä ei lähdetä pyöräretkelle tai potkimaan jalkapalloa (ellei se ole tämä the laji). Seuraavaa uraa elävältä vanhemmalta on usein jäänyt se oma kohokohta uralta kokematta tai jopa koko ura urheilematta, joten lapsen kauttahan se on kätevää elää uudelleen! Vanhemman tunnistaa katsomosta muistilehtiöstä, sekuntikellosta sekä yleensä myös jatkuvasta säntäilystä lapsensa perässä neuvoen, ohjaten ja maksimaalisen tuloksen varmistaen. Ainakin omasta mielestään. Valmentajaan ja hänen tietoihinsa vanhempi ei useinkan luota. Tällaisten vanhempien lapset ovat kilpailuissa aivan puhki jo ennen ensimmäistäkään kilpailusuoritusta, ainakin henkisesti, sillä jo aamupuuropöydässä on käyty tonnin taktiikkaa läpi ja koko automatka on kerrattu tilastojen sekunteja ja nimiä. Niin pitkään kuin harrastus jatkuu, lapsi voi menestyä hyvin ja harmittavasti usein nämä lapset ovat myös todella lahjakkaita. Se lahjakkuus ei pitkälle kanna, sillä into lopahtaa viimeistään murrosiässä.
INNOSTUNUT JA INNOSTAVA VANHEMPI
Jos vanhempi ei kuulu seura-aktiivi-luokituksen alle, hän usein on innostunut ja innostava vanhempi. Tällainen äiti/isä käy seuraamassa kesän kilpailut, ajaa muillekin paikkakunnille aikataulujensa puitteissa. Innostunut ja innostava vanhempi antaa lapsensa urheilla ikänsä edellyttämissä rajoissa itsenäisesti, mutta on paikalla tavoitettavissa. He juttelevat valmentajille ja muille seurahenkilöille, kiittelevät hyvistä harjoituksista ja kisareissuista ja saavat hymyn huulille. Lapsiaan kohtaan he ovat kannustavia ja osallistuvat isompien lapsen harrastukseen muun muassa kyyditsemällä kilpailuihin tai leirille kauemmaskin, jos LAPSI näin haluaa. Innostuneen ja innostavan vanhemman suurin apu on yleensä vähäinen tietämys: hän ei ole itse urheillut sen suuremmin eikä toimi seuran jaostoissa, mutta huomaa lapsensa kiinnostuksen ja ruokkii sitä sopivasti. Vanhemmat ovat usein esimerkillisiä itsekin liikunnan suhteen, jokainen omalla tavallaan. Kyseessä oleva vanhemmuus on taitolaji mitä suurimmissa määrin, sillä homma lipsahtaa helposti yllämainittujen vanhempien kastiin, jos ei pidä kieltään ja mieltään tiukasti kurissa. Tällaisten vanhempien lapset ovat usein todella motivoituneita ja näkevät urheilemisen pitkäaikaisena ja jatkuvana projektina. He nauttivat urheilusta kokematta painostusta kotipuolesta.
HILJAINEN VANHEMPI
Hiljaiset vanhemmat ovat niitä, joita ei kukaan tunne eikä tiedä. Hiljaisia vanhempia en tunnistaisi kaupan kassajonossa enkä bussipysäkillä, koska he eivät tuo lapsiaan harjoituksiin, eivät pidä itsestään minkäänlaista meteliä, eivät edes anna sähköpostiosoitettaan tai puhelinnumeroaan valmentajan tietoon mahdollisia tiedotettavia asioita varten. Lähes poikkeuksetta tällaisia vanhempia ei äiti-isä-parista ole kuin korkeintaan toinen, hyvä niin. Usein vanhemmista toinen on ottanut vastuun lasten urheilemisesta kyydityksien ja esimerkiksi toimitsijatehtävien osalta ja tällöin toinen jää kotiin tai töihin, mihin lie. 98-99-ryhmästä en kovin montaa vanhempaa keksi, jotka tähän ryhmään kuuluisivat. Muutamaa isää ja äitiä en ole koskaan tietoisesti ainakaan tavannut, mikä tuntuu hieman hassulta. Voi myös olla, että molemmat vanhemmat ovat hiljaisia vanhempia, ei toki niin räikeästi kuin vain toisen vanhemman tapauksissa. Tällöin vanhemmat käyvät muutamissa kilpailuissa, niissä, jotka kotikaupungissa järjestetään, lapsi usein pyöräilee tai tulee jonkun muun ryhmäläisen kyydissä harjoituksiin, kysyy itse tiedotettavat asiat ja soittaa/laittaa sähköpostia itse. Usein tällaiset double-hiljaiset vanhemmat kyllä tuntevat ja tervehtivät nähdessään, mutta ei muuta.
Nämä viisi ulottuvuutta vaihtelevat, yhdistyvät ja vuorottelevat vanhemmissa, joita olen kohdannut. Lasten kanssa toiminen olisi yleensä valtavan helppoa, jos vanhempien kanssa asiat sujuisivat moitteetta. Yhteen harrastusryhmään mahtuu kyllä vanhempia äärestä laitaan ja erilaisista perheistä tulevien lasten ja vanhempien on usein vaikea ymmärtää, miksi toinen perhe käyttäytyy aivan toisella tavalla. Siinä, miten lapset reagoivat vanhempiensa käytökseen, on kaksi selkeää äärilaitaa: joko lapsi omaksuu vanhemman mallin eikä tiedosta, että muuten voisi toimiakaan tai sitten lapsi alkaa vieroksua vanhempien antamaa mallia nähdessään muiden äitien ja isien toimivan aivan toisin. Pääosa ryhmäni vanhemmista on todella ihania, auttavaisia, kannustavia ja aktiivisia enkä siitä osaa heitä riittävästi kiittää. Totuushan on se, että eivät ryhmäni lapset urheilisi, elleivät vanhemmat sitä heille mahdollistaisi, joten vanhempien rooli on todella ratkaiseva, oli se sitten millainen tahansa. Seuran toiminnan pyörittämisen kannalta vanhempien aktiivisuus on todella tärkeää, sillä jos ei ole kirjuria tai lanamiestä, ei ole kisaa. On mahtavaa nähdä, kun vanhemmat ovat valmiita tekemään itsekin töitä lastensa paremman harrastamisen eteen!
Pahoittelen, että ei kukaan ole kesän aikana onnistunut nappaamaan kuvaa hiljaisista vanhemmista. Ovat pysyneet sen verran hiljaa.