Lainaa.com

ISOT,Kilpailut

Vajaan viikon verran viilausaikaa – vire ja vauhti kohdallaan

17.08.2013, team9899

Tällä hetkellä koutsilla käy jo pieni kutina koskien ensi viikon SM-kisoja. Perjantaina lähdetään Orimattilaa kohti viiden urheilijan voimin ja lauantai-iltana siirryn Turun maalle. Treenit ovat sujuneet kuin tanssi eikä kisoissakaan ole valittamista ollut – paitsi, että niitä on ollut hurjan vähän. Muutaman urheilijan kohdalla odotukset ovat korkealla – tai itseasiassa aika monenkin. Tässä eräskin semmoinen, suoritusjärjestyksessä perustelujen kera:

PERJANTAI JANI M16 300m: Zei-Piideri on ollut vuoden ehdoton komeetta, talentti, kehittyjä ja ahkera harjoittelija, nyt olisi aika ottaa siitä hedelmät kotiin. Jani on tilastoissa juoksevista pojista 12., mutta aina siitä edeltä 1-2 jää lopulta pois. Finaalipaikkaan vaaditaan varmasti kovaa kovaa ennätysparannusta ja 38,56:stä lähes sekunnin kauhaisua. Ehkä se on vielä turhan paljon vaadittu, mutta vielä odottelen sitä päivää, kun Jani lähtee riittävän kovaa 300m:lle. Nyt pitää vaan viikon ajan takoa pojan päähän, että mitään menetettävää ei ole. Riskillä on lähdettävä juoksemaan 25:n ensimmäistä 200m, jos tuuli ei ole kovin raju vastainen. Kaikille se on kuitenkin sama, joten ei auta muu kuin taistella niin, että maalissa tuntuu ihan hirveän pahalta! M17 kolkilla kaikilla tärkeintä on oman ennätyksen parantaminen. Joonalla, Mikolla ja Oskarilla on kaikilla resursseja yli puolen sekunnin ennätysparannukseen. Silloin ei jäisi jossiteltavaa, kannattiko näitä poikia kisoihin lähettää!

PERJANTAI MILA T14 300m aj: Tytöllä on taistelutahto kova, 300m aitaosaaminen hyvää tasoa ja myöskin hienosti treenattu vuosi alla. Milalla on tilastoissa tähän lajiin osallistuvista ”vasta” 6. tilastoaika, mutta voittajan eli Viivi Lehikoisen takana kaikki on avoinna. 47:n pintaan, yli tai alle, menevät mitalit, joten tiukassa on. Nappionnistumisella pronssi voisi olla otettavissa, mutta se vaatii ehjän juoksun, kovan alun ja vieläpä lopussakin on jaksettava taistella.

LAUANTAI EETU P14 100m aj & korkeus: Tässä on semmoinen viikonlopun menestyskortti, että kyllä tämä käsissäni lähtisin melko luottavaisin mielin liikkeelle. Ensin aidat: 15,52 juuri soolona juostuna, alkusileä viimeisen kerran 8 askeleella jarrutellen. Nyt tullaan 7 askeleella alku ja se tuo heti kovemman vauhdin ja nopeammin kohti 1.aitaa. Se on salainen ase, jolla alittuu 15 sekuntia! Aidoissa ei juosta erikseen alkueriä ja mitali ainakin on perusjuoksulla Eetun. Kullastakin voidaan taistella, vaikka tilastokärki onkin paikalla ja juossut selvästi alle 15. Siihen pystyy myös Eetu, jos kovassa kisassa saa paketin pysymään kasassa ja venyy parhaimpaansa.

Korkeudessa tilanne on vähän jännä, kun hyppyjä on kesältä niin vähän alla. Kisaan lähdetään kuitenkin tilasto 3.:na, vain 2 cm kärkeä jäljessä. 170:n yritykset kesän ekassa kisassa olivat hyviä ja se yli ensimmäisellä on jo kovaa valuuttaa ihan kultataistelussakin. Ei siis olisi ihme, vaikka lauantaista tulisi Eetulle kahden mitalin päivä. Jossain joku ääni takaraivossa huutaa, että toinen on se kirkkain. Jännä ja tasainen päivä tulossa, jossa korvien väli on paljon vartijana.

LAUANTAI SANNI T14 pituus: Jos Eetu on valtti, on Sanni jokeri. Ennätys, hyppäävistä tilasto 7., on hypätty lankun takaa nollatuuliin. Jos askel osuu lankulle, aitakisa ei sotke pituutta ja pientä tai mieluusti vähän kovempaakin myötäistä saadaan alle, on tulos varmasti yli 5m, mutta onko niin paljon, että sillä ollaan mitaleilla? Kultaan tarvitaan ainakin 525-530, mutta muihin mitaleihin todennäköisesti rittää 510-515 välille hypätty tulos. Treeneissä Sanni ei koskaan saa itsestään niin paljon irti kuin kisatilanteessa, joten toivottavasti jalka vain osuu sopivasti lankulle jo kolmen ensimmäisen kierroksen aikana! Ensin on varmistettava jatkokierrokset, jonne mennään kyllä rutiinihypyllä eli 485:llä, mutta eihän se haittaa jos loksauttaa heti ennätyslukemat tauluun. Sittenhän se kisa vasta alkaa!

SUNNUNTAI OSKARI & MIKKO M17 100m: Sitten ollaankin jo Turussa, toivottavasti mahdollisimman monta mitalia ja omaa ennätystä Orimattilasta haettuna. Pojilla on perjantailta kovat kolkit alla, mutta kaikki ovat tottuneet tähän lajijärjestykseen, kiitos kesän aiempien kisojen. Yhtään en yllättyisi, vaikka taas jokainen jätkä pistäisi enkat uusiin lukuihin. Tietysti kaikki on tuulista kiinni. Vastaisiin tämä porukka ei vielä jaksa vetää huippujen tahdissa, mutta jos myötäinen sattuisi alle, jokainen saa kyllä tiukassa paikassa itsestään irti parhaimpansa. Nollatuuliinkin mahdollisuudet on Okilla ja Mikolla jopa 11,70:n pintaan.

SUNNUNTAI REETTA N16 100m: Toivottavasti tästä tulee kruunu koko viikonlopulle. Välieriin on rutiinijuoksulla, vaikka alle oman tasonkin juosten mahdollisuudet. Eräjakojen kannalta kannattaa kuitenkin jo alkuerissä pistää piikkaria toisen eteen sillä jalkapohjiin kirjoitetulla ”fuck you” -mentaliteetilla. Nollatuulijuoksu alkuerissä alle 13:n takaa jo ihan kohtalaiset lähtökohdat. Välierissä pitää olla ainakin kympän terävämpi, jopa nollatuuliin sen a-rajan 12,85 paikkelle, jotta finaalipaikka irtoaisi. Jos mennään vastaisiin, henkinen sekä fyysinenkin etulyöntiasema vahvistuu. Treenit on menneet hyvin, ainoana terveyshuolena on penikat, joten aika pienet murheet verrattuna viime kesään. Parasta olisi, jos penikat eivät tuntuisi enää Turussa vaan kipu jäisi Lappeenrantaan, koska sillä on oma henkinen vaikutuksensa.

Perjantaina juostut 120-metriset 15,4-15,5 antavat odotella hyvää aikaa ja etenkin sitä, että kykyjä on juosta kaksi juoksua kovaa ja molemmissa etenkin loppu kovaa. Kunhan startti onnistuu ja siinä tulee pientä rutiinitason ylittämistä, on finaalipaikka hallussa. Silloin voi olla tyytyväinen, todella tyytyväinen. Tilastosijoitus on 12., mutta kovia päänahkoja on alle kymmenyksen päässä odottelemassa. Tilastoajan 12,88 juoksu oli kaikkea muuta kuin onnistunut ja kunto on nyt pykälää kovempi, joten muista lajeistaan ehkä hieman väsähtäneet tai (vaikka sitä ei koskaan julkisesti toivota) hieman sotavammoja saaneet vastustajat ovat kovilla tämän tytön loppuvahvan juoksun kanssa! Meni miten meni, olen erittäin ylpeä Reetasta ja tytön koko kaudesta.

, , , ,


Kommentointi on suljettu.