Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Harjoittelu

Team HELMEt

25.06.2012, team9899

Kolmen päivän Juhannusloman (kesän pisimmän loman) jälkeen palattu tositoimiin. Kolmet hyvin erilaiset treenit vedetty ja sehän tässä hommassa onkin hienointa. Vaikken ihan täysillä innostu alle 11-vuotiaiden ohjaamisesta, kyllä niiden jälkeen aina arvostaa omia Urheilijoitaan entistä enemmän!

Aamupäivällä 98-99:t treenasivat. Muutama on tällä hetkellä Helsingissä YAG:ssä ottamassa tuntumaa isoihin kisoihin ja muutama lomareissuillaan. Paikalla oli kuitenkin 8, joten treenit saatiin vedettyä hyvin läpi. Alkuverryttelyä tehtiin 20 minuutin ajan hölkkäillen nurmella, tehden erilaisia lihaskuntoliikkeitä kävellen sekä liikkuvuusliikkeitä. Kapulaa vaihtaenkin hölkkäiltiin pari kierrosta. Koordinaatioita tehtiin melkoinen kasa, yhteensä 14×20-30m. Viestivaihtoja otettiin niin, että jokaiselle kertyi 5xn.60m täysivauhtisia vetoja ja kyllähän vaihdotkin saatiin ihan hyvin onnistumaan.

Loppuun juostiin lenkkareilla vielä 3x150m niin, että paukkuja säästettiin viimeisille 40m:lle. Treeni venyi vähän yliajalle, kun loppuun otettiin vielä helmeä loppuverkaksi ja venyteltiin. Illalla lähes kaikki olivat uudestaan kentällä, osa hyppäsi korkeutta ja osa heitti keihästä sekä kuulanheittoja. Ihan hyvä päiväpuhde, monipuolinen ja tiukka.

Ohjasin siis 7-8-vuotiaiden kilparyhmän harjoituksia tänään ja tunnin aikana kertyi lapsille kaikenlaista tekemistä: alkuverkaksi juoksemista, hyppimistä ja kuperkeikkoja seiväspatjalla. Sitten ryhmä jaettiin kolmeen: kiekonheittoa, hippoja ja pelejä sekä pikajuoksujuttuja. Itse vedin viimeisimpiä ja vartin aikana ehdittiin tehdä erilaisia juoksujuttuja 6x30m (liikkeestä juoksuun) ja reaktiolähtöjä 4x10m. Lapsille juoksemista kertyi paljon enemmän, kun takaisinkin tultiin samalla vauhdilla. Se on jännä, miten niillä voi olla niin paljon energiaa, että takaisin ei malta kävellä. Hyvä vaan. Muutamilla kyllä väsymys teki tehtävänsä ja pisti kävelyksi takaisin.

Vajaan tunnin avustin heittotreenissä ennen isoimpien treenin alkua. Illan viimeinen rypistys oli päivän helmi ja nimesinkin jo tämän ex-JARE-ryhmän team HELMEksi. Sain tänäänkin mukaan yhden uuden pojan Janin, ja nämä aloittelevat tähtöset pääsivät ensimmäistä kertaa telinelähtöjen makuun. Paikalla oli vakiokalustosta myös J, A ja R. Treenin alkuun verkkailtiin vajaan vartin ajan hölkäten, helpoilla verkkakoordeilla ja pienillä hyppelyillä ja rytmijuoksuilla narujen yli ja tehtiin kävelyvenyttelyt.

Koordeina tehtiin pn-pajua ja viidesti aitojen yli polvennostojuoksu, josta kiihdytettiin juoksuun. Vanhoilla tekijöillä homma näytti ihan tekemiseltä ja uusien poikienkin kanssa juttuja saadaan varmasti viilattua kohdalleen, kunhan pääsevät tekemisen makuun. Varmasti tekee kehäraakeille hyvää saada olla vähän esimerkkinä ja malleina siitä, mihin pitää pyrkiä kaikissa liikkeissä. Voimatasothan näillä uusilla pojilla on ihan huippuluokkaa ikäisikseen, joten joissain sellaisissa jutuissa nämä menevät suoraan kärkeen.

Päivän aiheena oli siis startit, joita otettiin ensin mallaillen vahvaa työntöä ja kiihdytystä 1x20m omasta lähdöstä ja 4x20m pareittain/kolmen ryhmissä lähetyksestä. Starttien aikana vettä tuli maanantai-treenien perinteiseen tapaan taas ihan railakkaasti, joten lenkkareilla juosseilla pojilla ei todellakaan ollut helppo starttitreeni. Telineistä juostiin 3x20m+2x40m ja Mikko ja Janikin saivat telinelähdöt ihan hyviin kuoseihin ensikertalaisiksi. Mikko taisi viedä jokaisen startin, mitä otettiin ja Joona vierellä antoi tasoitusta joka lähdössä ainakin kymmenyksen.

Mikko on ihan mieletön talentti, etenkin kun lenkkareilla starttaa vesilammikosta ilman minkäänlaista hajua, miten kiihdytetään. Ihan pelottaa, mitä tuon pojan kanssa vielä seuraa. 😉 Tekee koko porukalle varmasti hyvää, kun tuollainen kaveri ilmestyy paikalle.

Toinen treenin onnistuja oli Reetta, joka oli paikalla yksin poikalauman keskellä, mutta sitä ei tosiaankaan treenin aikana huomannut. Kaikki startit mitä otettiin, Reetta teki niitä asioita, mitä pyydettiin: työnsi voimakkaasti ja kiihdytti pitkään. Parhaita lähtöjä Reetalta koskaan ja melkein voisi veikkailla, että uusi ennätys olisi syntynyt, jos tuossa vesisateessa olisi pistetty sähköajat käyntiin ja kisa pystyyn. Jos ulkonäöstä ei tunnistaisi, ei tekemisen perusteella uskoisi tuota tyttöä samaksi, joka oli treeneissä talvella. Toivottavasti ensi viikon ripari ei sotke tätä hurjaa kehitystä.

Treenin loppuun tehtiin vielä pururadalla ylämäkeen 5×10-l paikaltaan hakien juuri niitä samoja juttuja kuin startissakin. Joona loikki pisimmälle koko porukasta – ja loikat näyttivät itseasiassa oikeasti aika hyviltä – aika tarkalleen 22 metriin eikä Mikkokaan kauas jäänyt, vaikka loikkatekniikassa olisi vähintään yhtä paljon parannettavaa kuin juoksussa. Myös Jani osoitti olevansa melkoisen kimmoisa ja voimakas kaveri. Loppuun tehtiin vielä 3×5 tasatassua ja niissä Mikko riipaisi 12 metrin tuloksen – siis ylämäkeen. Kaikilta nämä paljon voimaa ja nopeusvoimaa vaativat jutut onnistuivat aikas hyvin. Harjoitus oli todella onnistunut.

Tällaisten HELMIen kanssa on aika mukava tehdä hommia. Toivottavasti kaikki nämä jaksavat panostaa ja harjoitella sinnikkäästi, sillä tulosta on varmasti tulossa. Tasainen, toistaan kirittävä porukka on kaikille etu, jos sen osaa ottaa etuna. Reetasta ainakin huomasi tänään, että milliäkään ei nöyristelty eikä neiteilty jätkien edessä vaan Reetta halusi pistää pojille kampoihin ihan tosissaan sekä vedoissa että hyppelyissä. Sellaisella asenteella ei voi olla syntymättä kuin kovia tuloksia. Ainakin tänään lopputulos oli loistava. Toivottavasti sama meininki jatkuu torstaina, kun isketään vähän happoja jalkoihin ja katsotaan, kuka on oikeasti kuka. 😉

, ,


Kommentointi on suljettu.