Tämä se olikin jännä viikko. Poikanelikko, Susanna ja pienet tytöt kävivät avaamassa hallikauden Lahdessa Pikajuoksucupissa. Kisasta juttua alla. Treenattukin on kuitenkin, oikeastaan ihan täysi treeniviikko ja yhtä tiistaista junnujen hölmöilyä lukuunottamatta jopa harvinaisen hyvä ja ennen kaikkea terve. ISOJEN TREENIVIIKKO: Maanantaina tehtiin vähän erilainen treeni. Pienen ulkohölkän ja heilureiden, aitakävelyrallin (yhteensä n.12x8a eri tavoin) sekä …
asenne, lahti, nopeus, pika-aidat, pikajuoksucup, voimaharjoittelu
Joulu levättiin onnellisen tietämättöminä urheilusta. Noh, ehkä se tiedostettiin jossain takavasemmalla, mutta vasta tapaninpäivän jälkeisenä palattiin joulutauon vietosta treenaamaan tälle viikolle vielä kolme tehokasta treeniä per ryhmä. Totta kai muutamilla joulun vietto venähtää sen verran, että treeneissä on vähän vähemmän populaa paikalla, mutta jotka olivat, vetivät kyllä tämän viikon harvinaisen hyvin! ISOJEN treeniviikko: Torstaina totuteltiin …
loikkiminen, maitohapot, pika-aidat, pituus, testit, voimaharjoittelu
Sunnuntaita vajaa kokonainen treeniviikko, tosin hieman poikkeuksellinen rutiineihin verrattuna etenkin isoilla. Noh, keskiviikkoon asti mentiin vielä tutulla kaavalla. Sunnuntaina vietettiin jo joululomaa rästitreeniläsiä lukuunottamatta, jotka kävivät tekemässä aiemmin viikolla väliin jääneitä treenejä. ISOJEN treeniviikko: Maanantaina perinteisesti puntin parissa. Alkuverkan, muutamien mittarimatojen, kottikärrykävelyiden, heilureiden ja askelkyykkykävelyiden jälkeen porukka jakautui tottuneesti omille aloittelupaikoilleen ohjelmia vielä syynäillen. Pääpiirteittäin …
määräintervalli, maitohapoton, nopeus, nopeusvoima, viestivaihdot, voimaharjoittelu
Viikko on edennyt vauhdilla ja valmentajalla on kiirettä pitänyt töiden, koulun ja treenien vedon parissa. Maanantaina isommat kävivät puntilla, tosin R teki nopeustreeniä – valitettavasti viimeistä vähään aikaan. Miksi aina silloin kaikki tekeminen on todella hyvää, kun jotain ikävää käy ja seuraa juoksutaukoa? Toivottavasti nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään vakavammasta, vaikka paikka onkin kohtalaisen …
aidat, elmo, kuukausikisat, määräintervalli, maitohapoton, pituus, voimaharjoittelu
Itsenäisyyspäivän viikko ja talvijuoksut aiheuttaa taas pientä elämää ohjelmaan ja päivärutiineihin. Hyvällä sykkeellä pyörii kuitenkin treeni molemmilla porukoilla. Myös ensimmäiset kisat saatiin tällä viikolla käydä läpi, kun Sanni, Mila, Iita ja Martta kävivät näyttämässä, mitä on kehitys ja millä sitä tulee. Tulokset eivät vielä olleet ihan tason mukaisia, mutta suunta on oikea. Isojen puolella treeneissä …
juoksukuntopiiri, kuula, pitkät aidat, pituus, talvijuoksut, tehointervalli, telinelähdöt, voimaharjoittelu
Vuosi sitten ajattelin ihan suoraan sanottuna, että onneksi on nuo 98-99:t; tuntui, ettei isompien ryhmää enää kauaa ole tai en ainakaan löydä motivaatiota sen valmentamiseen. Valmentajan motivaatio muodostuu urheilijoiden motivaation summana, ei mistään muusta. Tällä hetkellä tuntuu, että onneksi on nuo isot. 98-99-porukka on niin hajanainen, sekalainen seurakunta, jossa on niitä helmiä, mutta myös paljon …
hyppelyt, määräintervalli, maitohapoton, pika-aidat, voimaharjoittelu
Isommille viikko 47 oli erilainen kuin aiemmat treeniviikot, sillä etuliitteeksi laitettiin sana kevyt. Eli treenejä tällä viikolla tehtiin vain 2-3 ohjattua ja 1-2 omatoimista lihaskuntotreeniä. Huoltavaan eli lihaskuntoon, venyttelyyn ja Joonan osalta myös hierontaan on tällä viikolla panostettu parin juoksutreenin lisäksi. Viikon lopuksi testailtiin nopeutta ja loikkia. Pienemmät taas ovat vetäneet samalla kaavalla kuin aiemmatkin …
heittorata, kevyt viikko, korkeushyppy, määräintervalli, nopeusvoima, pitkät aidat, telinelähdöt, testit, voimaharjoittelu
98-99:ien treeniviikko: Maanantaina taas oli viikon isoin kokoonpano paikalla, yhteensä 7 tyttöä (joista Noora ja Eve omien ohjelmiensa parissa) ja 7 poikaa. Myrskyä uhmaten ulkona hölkättiin, tehtiin muutamia verkkakoordeja ja hieman pelailtiinkin yhteensä n.25 minuutin ajan. Sisällä tehtiin yhteensä 10 kierrosta lihaskunto-/liikkuvuusliike + aitakävely + koordi + hölkkä/hyppely -”kuntopiiriä”. Aika monipuolisesti ehdittiin siinä 15-20 minuutissa …
hyppelyt, määräintervalli, maitohapoton, nopeus, pituushyppy, pituustekniikka, voimaharjoittelu
Uusi viikko pyörähti taas käyntiin. Lähes koko porukka on terveenä ja ehjänä kovan treenin parissa. Oskari on flunssassa ja Noora ja Eve tekevät omia korvaaviaan sen minkä tekevät, mutta muuten vahvuus on hyvä. Viikonlopun aikana ehti valmentaja miettiä hieman – tai aika paljonkin – tulevan kauden tavoitteita ja realistisia mahdollisuuksia. Sain taas kerran tajuta sen, …
kuntopallot, määräintervalli, nopeus, pika-aidat, tehointervalli, voimaharjoittelu
98-99:ien treeniviikko: Maanantaina käynnistyi taas sulavasti uusi treeniviikko, kalenterin numero 44. Mielettömän hyvää treeniasennetta osoitti taas Janne, Aleksi, Eetu M, Anniina, Mila, Iida ja Iita, jotka tuntuvat olevan paikalla aivan jatkuvasti. Parhaassa tapauksessa se johtaa kehittymiseen. Tämän päiväinen ainakin edesauttoi sitä urakkaa. Verkkaa tehtiin ulkona pelaten 10 koppia, hölkkäillen ja muutamia verkkakoordeja tehden. Sisällä tehtiin …
aitatekniikka, hyppelyt, määräintervalli, maitohapoton, nopeus, pitkät aidat, pituustekniikka, voimaharjoittelu
98-99:ien treeniviikko: Maanantaina paikalla oli taas aika hyvän kokoinen sakki, joiden kanssa lähdettiin Kimpisen metsiin juoksemaan. Päivän aiheena luki ylämäki-vedot, mutta hieman soveltaen tehtiin näin: hölkkäilyä purulle, siellä muutamat porrasjuoksut ja heilurit, 3x400m maastossa (1,40′-2′) vajaan kahden minuutin kävelypalautuksella, 3x30m polvennostojuoksua, vuorohyppelyä ja loikkia, 2x3x200m joista 1.sarja loivaan ylämäkeen ja 2.sarja samaiseen alamäkeen, nämäkin sellaisella …
korkeushyppy, määräintervalli, pika-aidat, pituustekniikka, telinelähdöt, voimaharjoittelu, ylämäki
Syyslomalla muutamat ovat aina reissuillaan, mutta silti treenit pyörivät tämän ikäisillä ihan normaalisti, vaikka urheilukoulut varsinaisesti tauolla ovatkin tämän viikon perjantaista ensi maanantaihin. Ainoastaan maanantai pidettiin totaalilepopäivänä leirin jälkeen ja kyllä teki hyvää itse kullekin! Isommilla viikko 42 on kevyt viikko eli treenataan vain muutaman kerran viikon aikana, 98-99:eillä taas maanantaita lukuunottamatta ihan normaali treeniviikko. …
Pienoisten lapsosten kanssa on treenattu maanantain hurjan juoksu-urakan jälkeen tiistaina santtipulilla, torstaina muiden kuin meikäläisen kanssa sekä perjantaina ja sunnuntaina lajitreenejä. Treeneissä on ollut ihan mukavasti sakkia paikalla ja meininki on ollut villiä, mutta paljon on myös saatu tehtyäkin ja ihan tosi hyvännäköistä touhua onkin! TIISTAI: Punttitreenissä paikalla olivat Anniina, Mila, Eetu, Juan, Onni, Samu, …
korkeushyppy, määräintervalli, pituustekniikka, pyramidi, voimaharjoittelu
Tänään oli hyvä päivä. Viime viikolla muistin taas, mikä ero on olla 13-vuotias tai 16-vuotias – ero on kuin yöllä ja päivällä. 98-99:t ovat treenanneet viime viikon loppupuolella perjantaina (paikalla oli Mila, Iita ja Eetu K!) ja sunnuntaina. Perjantaina tehtiin muutamia hyppelyitä, juostiin tarkkuusvetoina 2x4x60m ja heiteltiin n.100 heittoa kuntopalloa ja tehtiin sakkopunnerrukset ja -vatsat …