Lauantaina vietin ”kohtalokkaat” neljä tuntia paahtavan kuumalla Kimpisellä. Kohtalokkuus johtui siitä, että poltin polvitaipeeni. Muuten päivä sujui ihan mukavissa merkeissä. Aamupäivän alkajaisiksi vedin treenin Mikolle ja Janille. Pojat tekivät muutamia koordeja ja harjoittelivat telinelähtöä. Molempien kanssa mentiin siinä asiassa taas pykälä eteenpäin. Lisäksi juoksutin pojilla 2x200m n.6min palautuksella rennon kovaa vauhtia, jotta 1. minä näin, …
aitajuoksu, keihäänheitto, kuulanheitot, nopeusvoima, SM-viestit, viestivaihdot
Johan menikin pitkään aurinkoisessa ja pilvipoutaisessa keleissä treenatessa, mutta tänään 98-99:ien treenin loppupuolella alkoi sade ja jatkui läpi isompien treenin. Eihän se tekemiseen paljoa vaikuttanut, sillä asenteet pysyivät ihan hyvinä, vaikka vettä alkoi tulla ihan reippaanlaisesti. 98-99:ien kanssa pidettiin tänään mukava pelipäivä: alkuverryttelyksi pelattiin koppipalloa vartin verran, tehtiin heilurit ja erilaisia polvennosto-rytmittelyjä aitojen ja tötsien …
Pitkää ei huilailtu, ennen kuin jatkettiin treenejä leirin jälkeen. Lähes kaikki leirilläkin olleet olivat jaksaneet tulla tämän illan harjoituksiin, vaikka varmasti jaloissa tuntui! 98-99:ien kanssa verryteltiin hiekkakentällä hölkkäillen ensin sähkötysviestinä vastakkaiseen olkapäähän kaveria läpäten 3 kierrosta ja sitten pareittain palloa heittäen niin, että ensin hölkättiin 3×100+100m sivuttain rinnalta, ylhäältä ja alhaalta heittäen ja niin, että …