Kesäkauden viimeisetkin treenit on nyt vedetty. Enää vielä viimeiset muutamat kisat ja voidaan alkaa pakertaa peruskuntokauden parissa. ”Isot” ryhmäläiseni ovat tulleet siihen pisteeseen, että siirtyvät nyt virallisesti pois urheilukouluista omaksi valmennusryhmäkseen eli ovat minun ensimmäiset valmennettavat – ei siis enää mitään urheilukouluja edes virallisesti ja nimellisesti. Ryhmä onkin kasvanut viime talvesta yli tuplaten, joten ihan …
Viime viikonloppuna kisattiin 14-15 ja 16-17-vuotiaiden SM-kisat Vaasassa ja Espoossa. Itse päivystin nuorempia ”bättre folke” Vasassa, jossa Noora, Eve ja Emma kisasivat. Kisat menivät kaikkien suoritusten osalta ”ok”-tasolla, paitsi Nooran korkeus meni pahasti alakanttiin. Torstain valmistavassa treenissä hypyt olivat vielä ihan hyviä 140:een asti, mutta 145:ssä hyppy katosi johonkin ja samalla tavalla kävi kisassa 139-143. …
Aika haikealla fiiliksellä mennään koko tämä viikko, sillä viikon päästä olen jo Järvenpäässä/Tuusulassa työharjoittelussa. Tänään oli viimeinen maanantai Lappeenrannassa kuuteen viikkoon. Maanantaista on muodostunut ehkä suosikkipäiväni koko viikossa. Kolme tuntia ohjauksia, iloisia junnuja ja hyvää tekemistä, sitten iltapimeällä kotiin syömään munakasta ja jännäämään Katsomosta Salkkareita. Maanantaissa on aina koko syksyn ollut ihan oma tunnelmansa. Tästä …