Jo keskiviikkona kaikki uurastivat eliittikisoissa, kukin omassa pestissään, joten otsikon kolme voisi aivan yhtä hyvin olla neljä, mutta kolme rimmaa paremmin. 😉 Torstaina 98-99:ien kanssa treenattiin ja niin tehtiin myös perjantaina ja lauantaina. Paikalla kaikissa kolmissa treeneissä olleet olivat kovilla, sillä torstaina tehtiin tosi tehokkaat vedot ja siitä kaksi seuraavaakin treeniä olivat varsin tiukkoja. Mutta …
Lue kokonaanLoistavassa lokakuisessa urheilusäässä vietiin kolmessa tunnissa läpi Junior Gamesit eli eliittikisojen testauskisat. Paljon ei jäänyt illasta käteen tulosten muodossa, mutta muutamat uudet ennätykset ja valtakunnallisestikin kovat junnutulokset saatiin aikaan 98-99:ien toimesta. Illan aloitti korkeuspaikalla Eetu, joka oli hurjassa hyppyvireessä: päivän tulos 156 ylittää vanhan hallienkan kuudella sentillä ja oikeuttaa ikäluokan tilastoissa kolmannelle sijalle. Eetulta edellytysten …
Lue kokonaan
Torstai-ilta klo 23: Jännityksissä, tyytyväisenä ja odottavaisena alan valmistautua nukkumaan. Edessä on ensimmäinen SM-kisareissu 98-99:ien kanssa, tästä se kaikki lähtee – kävi miten kävi! Perjantai-aamu klo 8: Herään kun puhelin soi, numeroa ei ole muistissa. Soi uudelleen, ei se olekaan puhelinmyyjä. Alan päästä jyvälle siitä, mitä tapahtuu ja selaan ryhmäläisten ja vanhempien puhelinnumerolistaa: Iida Lensun …
Lue kokonaanTorstaina aamupäivällä treenasi isot, jotka saivat taas kaikenlaista ainakin väliaikaista vahvistusta riveihinsä. Ydinporukasta paikalla oli Joona, Reetta, Emma ja Jani. Verkkailujen jälkeen tehtiin koordeja laajuutta hakien ja loikkia sekä vuorokonkkia. Nopeustreenissä juostiin sub.max 2x3x60m ja täysillä 3x40m kaikki samalta viivalta. Loppuun tehtiin keskivartalon juoksukuntopiiriä 800 metrin ja 8 liikkeen verran. Torstaina iltapäivällä sitten tehtiin viimeiset …
Lue kokonaanTänään oli jännä päivä. Aamulla heti kun heräsin, aloin jännittää ja lopetin helpotuksen huokaukseen 18.05. Kädet tärisivät vielä 5 minuuttia T15 80m aitojen karsintajuoksun jälkeenkin, mutta tyytyväisinä tärisivät. Ajattelin ennen kisaa, että n.13,50 ajalla ollaan SM-viestijoukkueessa, mutta mitäpä vielä, sellainen aika – kaikessa kovuudessaan – riitti kuudenteen sijaan. Ja puhutaan siis yhtä lukuunottamatta 13-vuotiaista tytöistä. …
Lue kokonaanLauantaina vietin ”kohtalokkaat” neljä tuntia paahtavan kuumalla Kimpisellä. Kohtalokkuus johtui siitä, että poltin polvitaipeeni. Muuten päivä sujui ihan mukavissa merkeissä. Aamupäivän alkajaisiksi vedin treenin Mikolle ja Janille. Pojat tekivät muutamia koordeja ja harjoittelivat telinelähtöä. Molempien kanssa mentiin siinä asiassa taas pykälä eteenpäin. Lisäksi juoksutin pojilla 2x200m n.6min palautuksella rennon kovaa vauhtia, jotta 1. minä näin, …
Lue kokonaanaitajuoksu, keihäänheitto, kuulanheitot, nopeusvoima, SM-viestit, viestivaihdot
Olen aika vaativa valmentaja omalla tavallani. Vaadin urheilijoita, jo näiltä nuorilta 12-13-vuotiailtakin sitoutumista, säännöllistä harjoituksissa käymistä ja harjoituksissa tekemistä asenteella, ettei homma jäisi vaan käymisen asteelle. Olen aika harvoin tyytyväinen ryhmässä näihin asioihin, joten niistä puhutaan ja paasataan paljon, joskus itsestänikin tuntuu, että vähän liikaa. Välillä heltyy ja miettii, että ovathan nämä vielä tosi nuoria …
Lue kokonaanTaas on ollut ihan kohtalaisen täysi yleisurheilupäivä. Puolilta päivin treenattiin isojen poikien kanssa, kun paikalla olivat Joona, Anton ja Jani. Reettakin on jo toivottavasti viikon päästä treeneissä mukana, kun on selviytynyt pois Posion metsistä. Reetan kanssa meneillään oleva SM-kisapaikan metsästys ja muu urheilijaksi kasvaminen on todella mielenkiintoinen projekti, jonka jatkumista saan siis vielä viikon odotella. …
Lue kokonaan
Ensi viikolla viestikilpaillaan Porissa ja vielä on aika paljon epäselviä kuvioita, vaikka tämä ilta selvensikin paljon. Eilen aamulla aitatreenissä Iida, Sanni, Noora ja Anniina ja lopulta myös Mila juoksivat 80m aitoja eli T15 välejä. Noorallehan homma on ihan peace of cake, vähän liiankin. Muiden kanssa homma ei ollut ihan niin simppeliä, kun viittä aitaa juostiin. …
Lue kokonaan
Eilen vietin kentällä 5,5 tuntia ja ehdin vetää kolmet treenit. Ensimmäisen 3-tuntisen aikana ohjasin kahdet treenit 9-12-vuotiaille. Ohjelmassa oli ensin juoksutekniikkajuttuja ja kuulaa ja sitten perään aitoja ja pituutta. Sen jälkeen sitten tulivat 98-99:t treenaamaan ja pääteemana oli pituus, vauhdinjuoksu erityisesti: vahva kiihdyttäminen, kiihtyvä rento vauhti ja loppuryntäys lankulle sekä viimeinen nopeana. Alkuverryttelyinä tehtiin hölkkäilyä …
Lue kokonaanmaitohapoton, nopeusvoima, pituustreeni, tankojumppa, viestivaihdot
Eilen kisattiin viikkokisoissa isojen osalta korkeudessa, pienet heittivät kiekkoa. Olin järjestämässä kisoja, kun muut vähän vastuullisemmat henkilöt olivat reissuillaan. Korkeuspaikalla Sanni paransi kahdesti ennätystään: ensin sentillä 141:een ja sitten vielä 144:ään. Eetukin hyppäsi hyvin, 150. Emma jäi tulokseen 147 ja hyvin hyppäsivät muutkin. Tänään sitten onkin treenailtu ja itse vietin 5 tuntia hyvin erilaisia treenejä …
Lue kokonaanKolmen päivän Juhannusloman (kesän pisimmän loman) jälkeen palattu tositoimiin. Kolmet hyvin erilaiset treenit vedetty ja sehän tässä hommassa onkin hienointa. Vaikken ihan täysillä innostu alle 11-vuotiaiden ohjaamisesta, kyllä niiden jälkeen aina arvostaa omia Urheilijoitaan entistä enemmän! Aamupäivällä 98-99:t treenasivat. Muutama on tällä hetkellä Helsingissä YAG:ssä ottamassa tuntumaa isoihin kisoihin ja muutama lomareissuillaan. Paikalla oli kuitenkin …
Lue kokonaanEM-jaliksen ja EM-yleisurheilun kilpaillessa kohta keskenään, voin todeta, että lappeenrantalaisessa kisassa voiton vei nyt yleisurheilu. Nimittäin: team JARE sai uuden jäsenen jalkapallon parista nimeltä Mikko. Uskoisin, että tämä on parasta, mitä lappeenrantalainen jalkapallo on saanut aikaan sitten minun jalkapallokouluni 8-vuotiaana. Että kiitos vaan, tästä hetkestä ja lopullisesti lokakuusta alkaen aletaan tehdä raamikkaasta, vahvasta ja perusnopeasta …
Lue kokonaanNiin usein sitä käyttää sanaa ”lahjakkuus”. Talentti, hiomaton timantti, onhan näitä… Ihan yhtä usein kuulee sanottavan, että lahjakkuus on harjoitettavuutta. Voisin kertoa hyvin monesta lahjakkaasta 98-99:stä, mutta en tee sitä nyt, koska teen sitä muuten koko ajan. Sehän on LAHJAKAS porukka. Valmentajalle lahjakkuutta on myös toisenlaista. Valmentajana näen, että haasteet ovat niitä, jotka vievät minua …
Lue kokonaan