Vaikka kisakausi ei olekaan vielä loppu, on treenitaukoa pidetty jo kaksi viikkoa ja tällä viikolla aloitettu peruskuntokauden treenit molempien ryhmien kanssa. Treenejä on pääsääntöisesti viidet viikossa molemmilla porukoilla, joista olen kahdeksat vetämässä. Lauantaina kisataan vielä seuraottelussa melko kevyellä mielellä ilman suurempaa stressiä, joten vasta sen jälkeen ynnäilen kirjallisesti kesän yhteenvetoa. Mielessähän sellainen on jo melko …
Lue kokonaanPerjantaina alkoi matka ihmemaahan. Eikun siis Tampereelle KLL-kisoihin. Mukaan ei lähtenyt omista valmennettavistani kuin Rezki, jonka kanssa tilanne ei ollut ihan mikään optimaalisin. Maanantaina Vattenfallin jälkeen R juoksi liikkatunnilla helppoa vetotreeniä 2x4x100m 80% tehoilla ja viidennessä vedossa oli jo pitkään kipeänä ollut lonkankoukistaja sitten mennyt siihen kuntoon, ettei juoksemisesta enää tullut mitään. Keskiviikolle suunniteltu valmistava …
Lue kokonaanKesäkauden viimeisetkin treenit on nyt vedetty. Enää vielä viimeiset muutamat kisat ja voidaan alkaa pakertaa peruskuntokauden parissa. ”Isot” ryhmäläiseni ovat tulleet siihen pisteeseen, että siirtyvät nyt virallisesti pois urheilukouluista omaksi valmennusryhmäkseen eli ovat minun ensimmäiset valmennettavat – ei siis enää mitään urheilukouluja edes virallisesti ja nimellisesti. Ryhmä onkin kasvanut viime talvesta yli tuplaten, joten ihan …
Lue kokonaanTämä kulunut viikko on edetty huulilla kaksi sanaa: ensin Vattenfall ja toiseksi treenitauko. En ole ihan varma, kumpaa urheilijat ja valmentajat enemmän odottivat – ei vaan, viimeistä yhteistreenien viikkoa vedettiin ryhmien kanssa ennen pientä huilitaukoa, joka varmasti on ihan paikallaan. Maanantaina 98-99:ien kanssa tehtiin aitatreeniä. Verkassa tehtiin muutamia aitakävelyitä yms., sitten aitalaukkaa 2×2+2x7A ja juostiin …
Lue kokonaanTiistaina kisattiin kesän toiset pm-viestit, tällä kertaa 9-15-sarjoissa. Keräsimme piirin mahtiseurana ja tylynä isäntänä lähes kaikki mestaruuden omiin taskuihimme, ainoastaan P11 pikaviestin, P13 (paitsi aidat) ja P15 voitot lipesivät muualle. Ilta alkoi mukavasti kun T13 aiturit juoksivat kovan ajan 41,75 ja parantelivat entistä piirinennätystä yli 1,5 sekuntia. Saman sarjan pikaviestissä koutsin ja koutsin junnujen jo …
Lue kokonaanmääräintervalli, nopeus, pituus, pm-viestit, tankojumppa, voimaharjoittelu
Viime viikonloppuna kisattiin 14-15 ja 16-17-vuotiaiden SM-kisat Vaasassa ja Espoossa. Itse päivystin nuorempia ”bättre folke” Vasassa, jossa Noora, Eve ja Emma kisasivat. Kisat menivät kaikkien suoritusten osalta ”ok”-tasolla, paitsi Nooran korkeus meni pahasti alakanttiin. Torstain valmistavassa treenissä hypyt olivat vielä ihan hyviä 140:een asti, mutta 145:ssä hyppy katosi johonkin ja samalla tavalla kävi kisassa 139-143. …
Lue kokonaanMuutama elämänohje: Jos kukaan ikinä sanoo, että et pysty, älä usko. Kun sinut parhaiten tunteva ja tietävä ihminen sanoo, että pystyt, älä väitä vastaan. Koko kesän olen ollut Reetalle tuo otsikon ”pikkusen toivoo”, kun oma itseluottamus oli tytöllä nollissa. Luotin Reettaan ja vähintään yhtä paljon luotin itseeni. Tiesin, että yhdessä pystymme vetämään sellaiset setit treenejä, …
Lue kokonaanMuutama viikko olisi vielä vedettävänä ennen ansaittua parin viikon taukoa – itse kullekin. Vaikka treenien vetäminen, kisareissut ja suunnittelu, pohdinta ja tilastojen selaaminen on parasta maailmassa, siihenkin väsyy, kun tällaista settiä vetää läpi. Hienoa aikaa on ollut, mutta vähitellen kaipaa jo muuta ajateltavaa, että jaksaa pitkän talven vetää aiempaa kovemmalla tahdilla. Koutsin on oltava oikeasti …
Lue kokonaanTiukaksi käy ennen kun loppuu… Tällä viikolla pääosaa näyttelee 12-15-vuotiaiden pm-kisamittelöt tiistaina ja keskiviikkona. Niissä kisailevat periaatteessa kaikki valmennettavani 16-vuotiaita lukuunottamatta. Maanantaina harjoiteltiin tavallaan näitä kisoja silmällä pitäen, vaikka tietenkään kaikkien kisalajeja ei voitukaan harjoitella. Mutta niitä tehdään kuitenkin jatkuvasti, oli laji mikä tahansa ja lisää harjoitustahan tulee kisassa sitten. Maanantaina viikon alkajaisiksi 98-99:ien kanssa …
Lue kokonaanMaanantai: Viikko alkoi välipäivällä kisojen keskellä. Välipäivä kisoista, ei suinkaan harjoituksista. Ainoastaan Joonalla oli maanantaina pelkkä verkkapäivä. 98-99:t saapuivat kesän lämpimintä päivää juhlistamaan aamutreenillä. Paikalla olivat ne, jotka eivät ole lomareissuilla tai kipeänä, yhteensä 9:n kanssa saatiin hyvin vietyä läpi ne jutut, mitä oli tarkoituskin, nimittäin pelit ja leikit. Harjoitus oli seuraavanlainen: n.20 minuuttia torni- …
Lue kokonaanjuoksuharjoitus, maitohapoton, palauttava, valmistava harjoitus, voimailu
Katselin tänään kisoissa omien urheilijoideni suorituksia ja valmistautumista kisaan erityisen tarkasti. Valmisteluissa tapahtuu oikeita asioita. Kaikki, mitä tehdään, tehdään hyvin. Verryttelyt ovat huolellisia, sellaisia, kuin on sovittu. Mutta jotain paistaa kuitenkin läpi koko ajan ja se on rohkeuden puute. Pikajuoksijan on oltava rohkea. Jos ei siihen pysty, ei auta, vaikka olisi kuinka lahjakas. Ura loppuu …
Lue kokonaan
Ensin oli painostava paahde ja kosteus. Sitten alkoi sade ja ukkonen, jota kesti klo 14.45-15.15 asti. Mondo Gamesien piti alkaa klo 15. Itse seisoskelin takasuoralla pituuskisan alkua odotellen, mutta ehdinkin käydä kotona pahimman sateen aikana vaihtamassa kuivaa päälle. Pituushyppääjät joutuivat istuskelemaan tuon sateen ajan katoksessa, joten kohta alkavat olla nämä 13-vuotiaat jo kokeneet kaiken, mitä …
Lue kokonaan
Pm-kisojen jälkeen on treenattu isompien kanssa kolmesti ja pienempien kanssa kahdesti. Selvää tason nousua on tapahtumassa joidenkin kohdalla, mutta tällä hetkellä eletään vaihetta, jossa tosi monella on monenlaista urheilua häiritsevää tekijää olemassa. Suurimpana ovat valitettavasti loukkaantumiset, jotka toki urheiluun kuuluvat, mutta joita toivoisi aina mahdollisimman vähän sattuvan omalle kohdalle. Eetulla maanantaina seivästreeneissä ”venähti” polvi ja …
Lue kokonaanUusi viikko, uudet kujeet. Maanantai oli varsinainen tehopäivä. Ensin kahdet 1,5-tuntiset treenit ja päälle vielä ilta kisoissa, joihin otin pyörän alleni, kun matka oli sopivan mukavan tiukka. 98-99:eistä paikalla oli pieni porukka, sillä yli puolet kisasi illalla, mutta kisaavista Mila kävi tekemässä myös aamutreenin, siitä pisteet kotiin. Siitä, miten järkevä veto se oli ennen kaksipäiväisiä …
Lue kokonaan