Lainaa.com

Kilpailut

Kehittymistä ei voi estää!

21.12.2011, team9899

Lähes viikko ollaan taas menty treeneissä eteenpäin niin, että perjantaina treenasivat molemmat ryhmät, lauantaina isommat, maanantaina molemmat, tiistaina ja tänään pienemmät. Onhan sitä taas saanut treenejä suunnitella ja äänjänteitään ja tekonurmen pintaa kuluttaa, mutta kyllä se valmentaminen on sitten mukavaa! Päällimmäisenä on mielessä se, että kylläpä nuo junnarit ovat taas kehittyneet niin kuin tietysti kuuluukin …

Lue kokonaan

, ,

Kilpailut

Kuukausikilpailut 11/12 vol. 1

15.12.2011, team9899

Joulukuiset kilpailut suoralla urheiltu tänä (vesi)sateisena torstaina. Päällimmäinen fiilis on se, että voisi olla joku toinenkin fiilis nyt. Mutta kun ei ole. Aika vähissä oli päivän ilonaiheet, mutta ne olikin sitten kirkkaita ja loistavia, asteen verran jopa yllättäviä! Aloitetaan positiivisesta ja päätetään siihen, jotta kaikki muu hukkuisi jonnekin, joten: Eetu aitoi 4 kymmenyksellä ennätyksensä tasapainoisen, …

Lue kokonaan

, , ,

Harjoittelu

Juoksemaan oppii juoksemalla, monipuolisella tekemisellä oppii monipuoliseksi

15.12.2011, team9899

Tiistaina sekä eilen olen vetänyt kaksi todella juoksupainotteista treeniä 98-99:eille. Tiistain treeni tosin oli siitä erikoinen, että paikalla oli vain yksi tämän ikäryhmän edustaja ja loput olivat nuorempia, joten vähän kevyempänä tehtiin, kuin ehkä olisi näiden isompien ihmisten kanssa keskenään tehty. Molemmat treenit suoritettiin juoksuosioiltaan ainakin tekonurmella, joka on nyt ollut loistava treenipaikka yleisurheiluun: jalkapalloilijat …

Lue kokonaan

, , ,

Esittelyä,Harjoittelu

Esittelyssä Anniina

13.12.2011, team9899

Viime aikoina esiin 98-99:eistä on noussut yksi tyttö, joka on osoittanut otteillaan olevansa ikäluokkansa ykkösiä pikamatkoilla tulevissa kisoissa. Tämä leidi ansaitsee nyt ihan oman blogitekstin, sillä kyseessä on 12-vuotias nuori neiti Anniina Klemi, jonka ennätykset sileillä pikamatkoilla ovat 8,47-13,92-28,67i. Viime kesänä Anniina juoksi 60 metrin ennätyksen kesän lopuksi kylmässä kelissä seuraottelussa Kimpisen mondolla. Anniina on …

Lue kokonaan

Harjoittelu

Voima se on mikä jyllää!

12.12.2011, team9899

Pääsin tänään vetämään kaksi teemoiltaan melko samanlaista treeniä, mutta sisällöltään aivan erilaista. Alla oli Pajulahden tiukka päivä, joten tänään oli tarkoitus palautella kroppaa mukavan leppoisan liikkuvuus- ja voimatreenin parissa. 98-99:ien kanssa kävimme yhdessä ulkona juoksentelemassa 20 minuutin ajan, jonka jälkeen sisällä teimme aitakävelyitä ja -hyppelyitä. Yksi mielestäni loistava liike, jonka tämä ryhmä on hyvin sisäistänyt, …

Lue kokonaan

, , ,

Harjoittelu

Seuran päiväleiri Pajulahdessa

11.12.2011, team9899

Pitkä päivä reissussa takana. Pääosin erittäin hyvää tekemistä sisälsi tämä sunnuntai, muutamia asioita toki, joihin ei voi olla kovin tyytyväinen, mutta ainahan niitä isoon porukkaan mahtuu. 98-99:t treenasivat montaa eri lajia päivän aikana: seivästä, korkeutta, viestivaihtoja, keihästä, kuntopallon heittoja sekä pitkiä vetoja. Kaikki eivät tietenkään kaikkea, vaan jokaisella oli 2-3 osioita, joita sitten vajaan 4 …

Lue kokonaan

, ,

Harjoittelu

Mama is BÄK!

09.12.2011, team9899

Kyllä meitä tänään hymyilytti, kun olin yli kuukauden tauon jälkeen vetämässä treenejä omille rakkaille pulleropalleroilleni! Sitä tunnetta on vaikea edes sanoin kuvailla, kuinka paljon odotinkaan pienien rakkaitteni näkemistä. Koko perjantaipäivä meni kelloa vilkuillessa ja odottaessa sitä, että kello tulisi viisi. Ja tulihan se lopulta ja pääsin lähtemään suoralle. Onneksi koolla oli hyvän kokoinen porukka 98-99:ejä …

Lue kokonaan

Harjoittelu

Viimeinen maanantai

31.10.2011, team9899

Aika haikealla fiiliksellä mennään koko tämä viikko, sillä viikon päästä olen jo Järvenpäässä/Tuusulassa työharjoittelussa. Tänään oli viimeinen maanantai Lappeenrannassa kuuteen viikkoon. Maanantaista on muodostunut ehkä suosikkipäiväni koko viikossa. Kolme tuntia ohjauksia, iloisia junnuja ja hyvää tekemistä, sitten iltapimeällä kotiin syömään munakasta ja jännäämään Katsomosta Salkkareita. Maanantaissa on aina koko syksyn ollut ihan oma tunnelmansa. Tästä …

Lue kokonaan

, , ,

Harjoittelu

Isompien mahtava pituustreeni

29.10.2011, team9899

Vaikka tämä blogi pääasiassa käsitteleekin 98-99-syntyneiden koutsattavieni treenausta ja kisaamista, en malta olla välillä tarttumatta myös vanhempien, 96-97-syntyneiden, tekemisiin. Koko alkusyksyn tässä ryhmässä on treenannut säännöllisesti ohjelman mukaan 3-4 kertaa viikossa 2 tyttöä ja 2 poikaa ja lisäksi mukana on myös muutama muu tyttö harvemmin. On ollut mahtavaa nähdä, miten nämä 4 motivoitunutta treenaajaa ovat …

Lue kokonaan

,

Yleinen

Eläintarhan kokous

27.10.2011, team9899

Olipa kerran eläintarha, jonka asukkaat päättivät perustaa hallituksen. Eläintarhan päälliköt, laupias ja leppoisa Hirvi sekä selvin päin ihan mukava nuori herra Papukaija, kokosivat eläintarhan hallituksen. Ensimmäisenä hallitukseen kutsuttiin totta kai eläintarhan henkinen johtaja ilman varsinaista johtajan virkaa: liukas luikero, ovela Kameleontti, josta kukaan ei todellisuudessa pitänyt, mutta kaikki tiesivät, että Kameleonttia ei voisi jättää pyytämättäkään. …

Lue kokonaan

Harjoittelu

Ei se ole tyhmä, joka tekee virheen, vaan se, joka siitä ei opi!

24.10.2011, team9899

Otsikon lauseella yritän lohduttaa itseäni. On ollut kolmen tytön osalta aika harmittava syksy, kun ensin Sannin takareisi ilmeisesti pikkuisen revähti kesän viimeisissä kisoissa kylmässä kelissä. Sitten, muutama viikko myöhemmin myös sekä Aleksandran että Janinan takareisi tuli kipeäksi, molemmilla luultavasti sama vika kuin Sannilla: pieni repeämä. Olin valmentajana juuri niin idiootti, kun vaan valmentaja voi olla; …

Lue kokonaan

, ,

Yleinen

Vanhemmista mallia vai vanhempien mallilla?

16.10.2011, team9899

Alkuinnoissani taas tekstiä pukkaa. Tällä kertaa ei niistä rimppakintuista itsistään, vaan kotijoukoista eli vanhemmista. Jaa, mitäpä niistä?  Tuovat lapsensa treeneihin, käyvät joskus seuraamassa kisoja ja maksavat urheilukoulumaksut, mikäpä siinä. Tämä tarina olikin lyhyt. Noh, en tiedä miten muualla, mutta ainakin täällä Karjalan kupeessa vanhempien roolit ovat paljon moninaisemmat. Useimmat vanhemmat toimivat esimerkillisenä mallina lapsilleen urheilullisesta …

Lue kokonaan

Harjoittelu

Kuinka 98-99:t harjoittelevat?

15.10.2011, team9899

Luin koko eilisen illan ja myös kuluvan uusinta löytöäni Internetin ihmeellisestä maailmasta: Anssi Vänskän (koutsi Pohjois-Karjalassa) kotisivuja. Täydet propsit niistä sivuista! Sain monta tuntia kahlattuani aika kokonaisvaltaisen ja selkeän kuvan Anssin harjoitusfilosofiasta, valmennettavista sekä samalla ilmeisesti myös P-Karjalan tilanteesta ja tasosta nuorten osalta. Rintama siellä on kapea, mutta kärki terävä (mm. Heikkiset, Jaatisen Sanna & …

Lue kokonaan

,

Harjoittelu

Paljon lyhyessä ajassa

15.10.2011, team9899

Nuorten kanssa touhuaminen on mahtavaa puuhaa! En tiedä näkeekö missään muualla niin nopeaa oppimiskykyä ja kehittymistä, kasvamista ja tietenkin sitä suurta intoa!? Kaksi viikkoa ”peruskuntokautta”, kuten ilman lainausmerkkejä sitä vanhempien urheilijoiden harjoittelussa kutsuttaisiin, on takana ja molempien ryhmien (saatan eksyä puhumaan myös 96-97-syntyneiden puuhista aina välillä…) tekemisessä on ollut paljon positiivista! Näin lyhyessä ajassa on …

Lue kokonaan

,