Pääsiäisen pyhien takia 98-99:eiltä jää sekä perjantai että maanantai väliin, joten tänään isompien kanssa oli myös muutama junnusarjalainen mukana. Molemmat ryhmät tekivät omat treeninsä, itseasiassa 98-99:t jakautuivat ensimmäistä kertaa kestävyystreeniin ja muihin juttuihin. Isommista pojat tulivat 98-99:ien kanssa verkkaamaan ja Emma ja Reetta juoksivat keskenään. Tekonurmella tehtiin narujen (välit n.30cm) yli erilaisia rytmijuttuja ja pieniä hyppelyitä hölkän seassa 20 minuutin ajan. Aleksi ja Samu jäivät verkalta Sarin kanssa tekonurmelle ja muut jatkoimme sisällä.
98-99:eistä Eetu, Janne, Noora ja Anniina tekivät hyppelytreenin, jonka päälle otettiin reaktiolähtöjä yhden aidan kera sekä pari tiukkaa viivajuoksua (yhteensä 140m). Hyppelyt tehtiin pehmeällä matolla erilaisin kinkka-loikka-sarjoin sekä aitahypyin. Ponnistuksia kertyi n.250 ja siihen kun lisätään alkuverkan pienet ponnailut, ollaan jo 400 kieppeillä. Loppuverkassa vielä möngerrettiin.
Isommat tekivät aikalailla omatoimisesti treeninsä. Koordinaatioina kuopasua ja saksijuoksua 3x30m, tanko niskassa askelkyykkykävelyä 3×12 askelta ja vuoroloikkia vauhditta ja vauhdilla yhteensä 10×5-l. Sitten päästiin vastusvetoihin, joita juostuun 4x40m sekä alle ja päälle ilman kelkkaa 40m. Lopuksi tehtiin vielä aitahyppyjä ja pojat myös heittelivät kuntopallolla jalkojen välistä muutamat heitot. Reetta juoksi loikkien sijaan 5x60m ja teki lihaskuntoa reilusti.
Melkoinen kuhina kävi, kun n. tunnissa sisällä hoidettiin kaikki tämä läpi. Onneksi isommat ovat niin omatoimisia ja tietävät, mitä tekevät, kun ohjeen saavat. 98-99:ien kanssa pitää pyrkiä siihen, että he oppisivat lukemaan paperista miten harjoitus etenee, vaikka paikalla olisinkin seuraamassa. Isojen kohdalla on nimittäin tapahtunut huomattava muutos siinä, että he ottavat vastuuta omasta urheilemisestaan. Heistä paikalla oli tänään 100%, pienemmistä n.25%.
hyppelyt, nopeusvoima, vastusvedot