Onpa yksinkertainen kysymys ja yksinkertainen vastaus ja lyhyt bloggaus? Niinkö… Siksi tietysti, että en ollut riittävän lahjakas pysymään itse ehjänä, tein vääriä valintoja ja halusin pitää yleisurheilusta kiinni omankin urheilemisen loputtua. No ehkä niinkin, mutta pääasiassa siksi, että:
Halusin päästä seuraamaan läheltä ja olemaan osana, kehittyvän, menestyvän, lahjakkaan ja tyyppinä jollain lailla itseni kaltaisen ”hullun” nuoren pikajuoksijan uraa.
Halusin päästä suunnittelemaan tämän harjoitusohjelmia, yksittäisiä harjoituksia, pähkäilemään tekniikan kanssa.
Halusin nähdä tämän päivän tulosten taakse, tai käytännössä eteen, nähdä, millainen tulevaisuus urheilijallani on edessä.
Halusin haasteita.
Monen vuoden ajan unelmoin nuoren, lahjakkaan pikajuoksijatytön valmentamisesta. Siitä, että saisin olla se ”yksi ja ainoa oikea” valmentaja, joka voi tehdä ne oikeat valinnat, jotta urheilijani kehittyisi mahdollisimman hyvin.
Unelmoin siitä, miltä tuntuisi olla SM-kisoissa katsomassa ensin urheilijani selviytymistä välieriin, seuraavana vuonna finaaliin, sitten ehkä jopa mitalisijoille ja maajoukkueen edustustehtäviin…
Oikeasti, minusta tuli valmentaja, koska halusin löytää jotain sellaista kuin Reetta. Tyttö harrasteli ryhmässäni pari vuotta ja juuri ja juuri huomasin tytön olemassa olon. 1,5 vuotta sitten keväällä jo havahduin miettimään, voisiko tytöstä olla muuhunkin kuin kerran viikossa harrastelemaan yleisurheilua. Parin kisan jälkeen alkukesästä tajusin, että kyllä on. Vaikka tulokset eivät olleet loppujen lopuksi ihmeellisiä, se tapa, millä ne tuli, oli. Tehtiin muutama treeni, jossa muokattiin ja korjattiin tiettyjä asioita. Ne tepsivät ja alkoi tapahtua. Joku jossain pääkopan sisällä huusi, että katso, miten tässä käy. Nyt on se tilaisuus. Pakkohan siihen oli tarttua.
Mistä sen tiesinkin, mutta kului pari kuukautta ja oltiin jo KLL-kisoissa eli tytön isoimmissa kisoissa koskaan. Siellä ennätys ja selkeä tason nousu. Silloin viimeistään tiesin, että tämän takia valmennan.
Talvi oli vaikea, ei. Uskomattoman vaikea. Tuntui, että hetken asiat menivät hyvin ja sitten oltiin taas kusisessa paikassa ja otettiin isosti takapakkia joko henkisesti tai fyysisesti. Piti olla sitkeä, jaksaa luottaa siihen tunteeseen, että kyllä tämä kantaa. Se vaati paljon. Mutta kantoi kesään: koko ajan pientä kehitystä ja se suuri kehityshyppäys tuli taas kesän pääkisassa eli SM-kisoissa. Vaikeudet oli tehty voitettaviksi ja niiden voittaminen teki vahvemmaksi.
Kaikki, mitä on tämän vuoden aikana tapahtunut, on vaatinut paljon henkistä pääomaa ja pistänyt koko homman koetukselle. Likka on vaan niin vahva, että selviää yli mistä vaan.
Tämä on kehitystarina, kasvutarina ja menestystarina, joka on suurin syy siihen, että jaksan valmentaa ja nautin siitä. Yksi tällainen talentti, mielettömän hieno persoona ja jalat tukevasti maan pinnalla seisova tyttö oli se, mitä oikeasti halusin, kun aloin valmentaa. Olen todella ylpeä ja onnellinen valmentaja käydessäni tänään nukkumaan, sillä herään huomenna aamulla tällainen tapaus käsissäni.