Formula 1 VPN-Suomi

Harjoittelu

Määräpainotteista treenaamista

18.05.2012, team9899

Tänään 98-99:t pääsivät juoksemaan melkoisen paljon. Määrää tuli ihan kivasti kaikenkaikkiaan ja juoksukunto eteni taas pykälän verran. Paikalla oli 5 poikaa ja 8 tyttöä eli hyvän kokoisella porukalla tehtiin tänäänkin. Verkkailua tehtiin nurmella juosten ensin pari kierrosta ja sen jälkeen tehtiin ”tikkailla” erilaisia tasahyppyjä, kinkkoja ja trpling-juoksuja hölkän kera, yhteensä taisi tulla 12 kierrosta. Päälle tehtiin heilurit.

Koordinaatioita tehtiin tällä kertaa pitkinä 8x40m ja vuoroloikkia 3x40m. Määrällä jatkettiin kun vedettiin juoksusarjat nurmella: 1x400m+2x200m+3x100m ja päälle piikkareilla täydellä teholla 2x60m. Eli yhteensä vetoja 1200m. Palautuksia pidettiin n.2-3 minuuttia, satasissa kävelypalautukset ja piikkareidenlaittotauko venyi tietysti pidemmäksi.

Juokseminen ei suinkaan loppunut tähän vaan treeniä jatkettiin juoksukuntopiirillä, jota tehtiin kolme viiden liikkeen kierrosta. Liikkeiden välissä juoksua tuli aina noin 80-90 metriä kerrallaan. Kokonaissaldona siis lähes 300 toistoa lihaskuntoliikkeitä (pääasiassa keskivartaloa, jaloille tehtiin 50 toistoa ja yläkropalle 30) ja juoksua kertyi 1200-1300 metriä. Eli harjoituksen kokonaissaldona oli juoksemisen osalta noin 3,5 kilometriä. Urheilijat eivät olleet mokseskaan, vaikka vähän poskia punotti, mutta kertoohan tämä jotain siitä, millainen kuntotaso porukalla on.

Ensi viikko onkin jo kisaviikko, kun keskiviikkona aloitellaan rata- ja kenttäkisakautta lajipäiväkisojen merkeissä, jolloin juostaan kuuttakymppiä ja satasta sekä hypätään korkeutta. Jännän äärellä pikkuhiljaa, vaikka harjoituksistahan nämä ensimmäiset kisat menevät!

,


Kommentointi on suljettu.