Vuoteen 2011 mahtui paljon ilonaiheita ja onnistumisia urheilurintamalla omien valmennettavieni kanssa. Kesän aikana lähestulkoon hengitin kimpisen urheilukentän ilmaa ja talvellakin olisin hengittänyt urheilutalon juoksusuoran ilmaa, jos siellä se ilma vain kiertäisi. Vuoteen mahtui monta kymmentä pidempää ja lyhyempää bussireissua ympäri Suomen yhdessä junnujen kanssa, n.150 ohjausta ja kisojen järjestämistä, talkoohommia jne. Vuodesta parhaat palat ovat …
Näin Joulun kunniaksi ja aattoillan ratoksi mietiskelin sitä, millainen olisi unelmapolku, jota nuori yleisurheilija voisi kulkea kohti omaa huippuaan. Tietenkään kaikille sopivaa sapluunaa ei ole, mutta tämä on mielipiteeni siitä, millainen lapsuus ja nuoruus antaa ellei parhaat, mutta ainakin valtavasti resursseja kohti huippuyleisurheilijan uraa. Alle kouluikäiselle riittää yksi ohjattu liikuntatuokio päiväkodissa ja kotona liikkumisen ja …
Olipa kerran eläintarha, jonka asukkaat päättivät perustaa hallituksen. Eläintarhan päälliköt, laupias ja leppoisa Hirvi sekä selvin päin ihan mukava nuori herra Papukaija, kokosivat eläintarhan hallituksen. Ensimmäisenä hallitukseen kutsuttiin totta kai eläintarhan henkinen johtaja ilman varsinaista johtajan virkaa: liukas luikero, ovela Kameleontti, josta kukaan ei todellisuudessa pitänyt, mutta kaikki tiesivät, että Kameleonttia ei voisi jättää pyytämättäkään. …
Alkuinnoissani taas tekstiä pukkaa. Tällä kertaa ei niistä rimppakintuista itsistään, vaan kotijoukoista eli vanhemmista. Jaa, mitäpä niistä? Tuovat lapsensa treeneihin, käyvät joskus seuraamassa kisoja ja maksavat urheilukoulumaksut, mikäpä siinä. Tämä tarina olikin lyhyt. Noh, en tiedä miten muualla, mutta ainakin täällä Karjalan kupeessa vanhempien roolit ovat paljon moninaisemmat. Useimmat vanhemmat toimivat esimerkillisenä mallina lapsilleen urheilullisesta …