Vuosi sitten ajattelin ihan suoraan sanottuna, että onneksi on nuo 98-99:t; tuntui, ettei isompien ryhmää enää kauaa ole tai en ainakaan löydä motivaatiota sen valmentamiseen. Valmentajan motivaatio muodostuu urheilijoiden motivaation summana, ei mistään muusta. Tällä hetkellä tuntuu, että onneksi on nuo isot. 98-99-porukka on niin hajanainen, sekalainen seurakunta, jossa on niitä helmiä, mutta myös paljon …
hyppelyt, määräintervalli, maitohapoton, pika-aidat, voimaharjoittelu
Kun lunta puskee täydellä voimalla päin naamaa, ulkona on yli 10 astetta pakkasta, peiton alla koko sunnuntai-aamupäivän kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Miksi valitsen huomenna kuitenkin sen lumipyryn ja pakkasen ja lähden tarpomaan Kantokadulta urheilutalolle. Miksi valmennan? Kun täytin 5, järjestin päiväkodissa juoksukisoja talon ympäri. Kun täytin 16, päätin, että nyt tai ei koskaan haluan juosta kovaa. …
Isommille viikko 47 oli erilainen kuin aiemmat treeniviikot, sillä etuliitteeksi laitettiin sana kevyt. Eli treenejä tällä viikolla tehtiin vain 2-3 ohjattua ja 1-2 omatoimista lihaskuntotreeniä. Huoltavaan eli lihaskuntoon, venyttelyyn ja Joonan osalta myös hierontaan on tällä viikolla panostettu parin juoksutreenin lisäksi. Viikon lopuksi testailtiin nopeutta ja loikkia. Pienemmät taas ovat vetäneet samalla kaavalla kuin aiemmatkin …
heittorata, kevyt viikko, korkeushyppy, määräintervalli, nopeusvoima, pitkät aidat, telinelähdöt, testit, voimaharjoittelu
98-99:ien treeniviikko: Maanantaina taas oli viikon isoin kokoonpano paikalla, yhteensä 7 tyttöä (joista Noora ja Eve omien ohjelmiensa parissa) ja 7 poikaa. Myrskyä uhmaten ulkona hölkättiin, tehtiin muutamia verkkakoordeja ja hieman pelailtiinkin yhteensä n.25 minuutin ajan. Sisällä tehtiin yhteensä 10 kierrosta lihaskunto-/liikkuvuusliike + aitakävely + koordi + hölkkä/hyppely -”kuntopiiriä”. Aika monipuolisesti ehdittiin siinä 15-20 minuutissa …
hyppelyt, määräintervalli, maitohapoton, nopeus, pituushyppy, pituustekniikka, voimaharjoittelu
Uusi viikko pyörähti taas käyntiin. Lähes koko porukka on terveenä ja ehjänä kovan treenin parissa. Oskari on flunssassa ja Noora ja Eve tekevät omia korvaaviaan sen minkä tekevät, mutta muuten vahvuus on hyvä. Viikonlopun aikana ehti valmentaja miettiä hieman – tai aika paljonkin – tulevan kauden tavoitteita ja realistisia mahdollisuuksia. Sain taas kerran tajuta sen, …
kuntopallot, määräintervalli, nopeus, pika-aidat, tehointervalli, voimaharjoittelu
98-99:ien treeniviikko: Maanantaina käynnistyi taas sulavasti uusi treeniviikko, kalenterin numero 44. Mielettömän hyvää treeniasennetta osoitti taas Janne, Aleksi, Eetu M, Anniina, Mila, Iida ja Iita, jotka tuntuvat olevan paikalla aivan jatkuvasti. Parhaassa tapauksessa se johtaa kehittymiseen. Tämän päiväinen ainakin edesauttoi sitä urakkaa. Verkkaa tehtiin ulkona pelaten 10 koppia, hölkkäillen ja muutamia verkkakoordeja tehden. Sisällä tehtiin …
aitatekniikka, hyppelyt, määräintervalli, maitohapoton, nopeus, pitkät aidat, pituustekniikka, voimaharjoittelu
98-99:ien treeniviikko: Maanantaina paikalla oli taas aika hyvän kokoinen sakki, joiden kanssa lähdettiin Kimpisen metsiin juoksemaan. Päivän aiheena luki ylämäki-vedot, mutta hieman soveltaen tehtiin näin: hölkkäilyä purulle, siellä muutamat porrasjuoksut ja heilurit, 3x400m maastossa (1,40′-2′) vajaan kahden minuutin kävelypalautuksella, 3x30m polvennostojuoksua, vuorohyppelyä ja loikkia, 2x3x200m joista 1.sarja loivaan ylämäkeen ja 2.sarja samaiseen alamäkeen, nämäkin sellaisella …
korkeushyppy, määräintervalli, pika-aidat, pituustekniikka, telinelähdöt, voimaharjoittelu, ylämäki
Syyslomalla muutamat ovat aina reissuillaan, mutta silti treenit pyörivät tämän ikäisillä ihan normaalisti, vaikka urheilukoulut varsinaisesti tauolla ovatkin tämän viikon perjantaista ensi maanantaihin. Ainoastaan maanantai pidettiin totaalilepopäivänä leirin jälkeen ja kyllä teki hyvää itse kullekin! Isommilla viikko 42 on kevyt viikko eli treenataan vain muutaman kerran viikon aikana, 98-99:eillä taas maanantaita lukuunottamatta ihan normaali treeniviikko. …
Perjantai-illasta tämän päivän iltapäivään vietettiin mahtavaa urheiluelämää Tanhuvaaran urheiluopistolla piirileirin merkeissä. Meillä on koossa tällä kaudella ainakin todella hyvä kouluttajaporukka ja kaikki muutenkin sujuu mahtavilla järjestelyillä. Urheilijat ainakin omassa ryhmässäni tällä ekalla kauden leirillä oli sopivan kokoinen joukko todella tunnollisia, motivoituneita ja lahjakkaita pikajuoksijoita. 98-99:eistä leirillä oli hyvä 15 hengen porukka mukana: Anniina, Aleksandra, Sanni, …
Pienoisten lapsosten kanssa on treenattu maanantain hurjan juoksu-urakan jälkeen tiistaina santtipulilla, torstaina muiden kuin meikäläisen kanssa sekä perjantaina ja sunnuntaina lajitreenejä. Treeneissä on ollut ihan mukavasti sakkia paikalla ja meininki on ollut villiä, mutta paljon on myös saatu tehtyäkin ja ihan tosi hyvännäköistä touhua onkin! TIISTAI: Punttitreenissä paikalla olivat Anniina, Mila, Eetu, Juan, Onni, Samu, …
korkeushyppy, määräintervalli, pituustekniikka, pyramidi, voimaharjoittelu
Tänään oli hyvä päivä. Viime viikolla muistin taas, mikä ero on olla 13-vuotias tai 16-vuotias – ero on kuin yöllä ja päivällä. 98-99:t ovat treenanneet viime viikon loppupuolella perjantaina (paikalla oli Mila, Iita ja Eetu K!) ja sunnuntaina. Perjantaina tehtiin muutamia hyppelyitä, juostiin tarkkuusvetoina 2x4x60m ja heiteltiin n.100 heittoa kuntopalloa ja tehtiin sakkopunnerrukset ja -vatsat …
Syksyllä yleisurheileminen vaatii paljon asennetta ja motivaatiota, tietoa siitä, mitä haluaa ja mitä se vaatii. Tekeminen on paljolti erilaista kuin kuukausi kalenterissa taaksepäin. Muutamat telinelähdöt vaihtuvat pitkiin määräintervalleihin ja lyhyet loikkasarjat tiukkoihin kuntopiireihin. Viime viikon torstaista tähän eli keskiviikko-iltaan on treenattu 12 tuntia, ei tahdissa ole paljon valittamista: Torstai: Lenkki- ja lihaskuntopäivä Kesämäen koululla. Noin …
Nyt on vihdoin ja viimein kesän kisat takanapäin. Lauantain kisassa ei paljon uusia ennätyksiä enää saatu aikaan eikä ihmekään, kun on taukoa treeneistä pidetty ja aloitettu peruskuntokausi. Silti jokainen kilpaili ihan hyvällä omalla tasollaan, mutta myös muutamia tosi ikäviä juttuja mahtui siihen päivään, jotka latistivat ainakin omaa fiilistä ihan kunnolla. Mutta yleisesti ottaen kesä 2012 …
Vaikka kisakausi ei olekaan vielä loppu, on treenitaukoa pidetty jo kaksi viikkoa ja tällä viikolla aloitettu peruskuntokauden treenit molempien ryhmien kanssa. Treenejä on pääsääntöisesti viidet viikossa molemmilla porukoilla, joista olen kahdeksat vetämässä. Lauantaina kisataan vielä seuraottelussa melko kevyellä mielellä ilman suurempaa stressiä, joten vasta sen jälkeen ynnäilen kirjallisesti kesän yhteenvetoa. Mielessähän sellainen on jo melko …