Formula 1 VPN-Suomi

Luokka: Harjoittelu

Harjoittelu,ISOT,Kilpailut

Herkkyyden metsästyksessä

31.07.2013, team9899

Slow down on ollut treeneissä kantava teema. Ei siis hiljaa juokseminen, vaan treenaamisen rauhoittaminen, keventely ja sitä kautta huippuvireen hakeminen. Ollaan ihan elokuun kynnyksellä, joten hieman kovemman treenirupeaman jälkeen on ollut ihan paikallaan keskittyä laadukkaaseen tehoharjoitteluun ja palautumiseen. Mondojen jälkeen torstaina tehtiin nopeustreeniä. Kaarre oli päivän aiheena ja siihen otettiin mukavia 50m startteja ja aina …

, ,

Harjoittelu,ISOT,Kilpailut

Viimeisen kuukauden kisakautta

23.07.2013, team9899

Palataas kuukausi taaksepäin. Aika on mennyt hurjaa vauhtia, ennätyksiä on rikottu joka kisassa (ainakin joku vuorollaan), välissä on ehditty treenatakin ihan kiitettävästi. Alkukesän kohokohta eli SM-viestitkin on kisattu. Siellä mentiin tunnemyrskyä laidasta laitaan – jo ennen kisoja niin, että meinasi koutsilta jäädä koko kisat väliin. Noh, tuli käytyä ja hyvä niin, sillä pienet tytöt juoksivat …

, , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT,Kilpailut

Eliittikisoja ja Vattenfall-energiaa

28.06.2013, team9899

Kesäkuun puoliväliin ajottui monta tärkeää ja hyvää kisaa molemmille ryhmille: isommat kävivät nuorten eliittikisoissa Nurmijärvellä ja nuoremmat sekä Anton ja Mikko kisasivat Vattenfalleissa ennen Juhannusta. Juhannuksen jälkeen jatkuukin sitten alueviesteillä, joita varten on jo vaihtotreenejäkin yritetty tehdä. ISOMMAT palauttelivat perjantaina Aluemestaruuksien jälkeen kevyellä reilun kahden tunnin treenillä. Tosin Mikolla treeni oli yli kolmetuntinen, kun alle …

, , , , ,

Harjoittelu,ISOT,Kilpailut

Elämä on yllätyksiä täynnä – tällä kertaa pääasiassa positiivisia!

15.06.2013, team9899

ISOJEN ELÄMÄ LAJIPÄIVIEN JÄLKEEN KOHTI ALUEMESTARUUSKISAA Keskiviikkona koko porukka kävi puntilla, alle aitakävelyitä ja muuta liikkuvuutta. Mikko, Jani, Oskari ja tytöt tekivät riveä 4+2×2+1×4, penkkikyykkyä 4×5, ½-kyykkyhyppyjä tangolla, borshoveja, takareisiä, vedot 2×60+1x30m sekä ylä- ja keskikroppaa. Joona teki tempausta 3×6, kyykkyä penkille 4×5, ylöstyöntöä 3 sarjaa ja muuten samoja kuvioita kuin muutkin. Anton teki riveä, …

, ,

Harjoittelu,ISOT,Kilpailut

VKO 20 – viimeisiä ennen kisoja!

20.05.2013, team9899

Treenattu on täysi viikko ja maanantai siihen päälle. Isommat ovat urheilleet täydellä teholla ja asenteella. Jokainen juoksukunnossa oleva urheilija on tällä hetkellä siinä kunnossa, että jo ensi viikolla nähdään huikeita aikoja – vaikkei vielä mitään huikeita edes tarvitsisi. Käydäänpä näiden urhojen treeniviikko läpi: Maanantaina tehtiin perusvoima-kakkosen toiseksi viimeistä treeniä. Pojat virittelivät voimiaan jo uuteen uskoon: …

, , , , , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

16-18v tilannekatsaus: Valmiina kisakauteen – enenmmän tai vähemmän!

12.05.2013, team9899

Kiirettä on pitänyt ja treenejä on tehty. Koutsin elämässä on tapahtunut myös muutoksia, suuria päätöksiä ja satsauksia omien unelmien eteen. Se ei kuitenkaan vie huomiota valmennettavien treeneiltä; kun urheilijat tekevät täysillä, valmentajakin on mukana täysillä. Hyvin hommat toimivatkin ja kunto tuntuu olevan kohdallaan. Taidollisesti ollaan menty eteenpäin kaikessa, mitä tehdään. Asenteellisesti on vielä tekemistä, mutta …

, , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 17 – TODELLA hyvää tekemistä!

28.04.2013, team9899

Tämä viikko onkin ollut vähän vajaalukuinen isojen osalta, mutta onneksi olikin kevyt viikko. Pienillä muuten tehtiin normaalisti ohjelman mukaan, mutta maanantai tietysti oli vapaata leirin jäljiltä. Hurjan hyviä treenejä on tehty, oikeastaan ihan kaikki harjoitukset tällä viikolla olivat kaikin puolin onnistuneita ja aikaan ja paikkaan sopivia. JES – tällaista sen olla pitääkin kun kesä lähestyy! …

, , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 16 – kevään piirileiriviikko

22.04.2013, team9899

Tällä viikolla oltiin perjantaista sunnuntaihin Tanhuvaarassa taas leireilemässä lähinnä pienempien kanssa, isoista mukana olivat Jani ja Mikko ja 98-99-porukasta Anniina, Mila, Iida, Iita, Martta, Sanni, Eetut, Noora, Samu ja Aleksi. Isoista muut tekivät omatoimista treeniä kotioloissa perjantaina ja sunnuntaina kävin vielä vetämässä tämän viikon 9. harjoituksen. Jos ei näillä ohjausmäärillä opi valmentamaan niin sitten ei …

, , , , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 15

15.04.2013, team9899

ISOJEN treeniviikko: Maanantaina viikko alkoi perinteisesti puntilla, jo kolmannella perusvoima-ykkösellä. Verkkaa osa eli penikkavaivaiset tekivät pyörällä ja korkeuspatjalla ja muut eli Jani, Mikko ja Suski kävivät ulkona 10-15min verran. Tästä jatkettiin liikkuvuusliikkeillä (hämikset, rullaukset, loko-hyppely, 1 jalan tasapaino, sisäreisi ja aitajuoksijan asennossa vaihdot) ja aitakävelyillä 6x8a (3x etuperin, 1x pysäyttäen ja 2x takaperin). Puntilla Mikon …

, , , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 14

07.04.2013, team9899

Pitkästä aikaa suht normaali viikko treenien suhteen. Maanantaina vietettiin vielä viimeistä pääsiäisen pyhää, mutta pienempien treenit pyörivät normaalisti koko viikon. Sunnuntaina Mila, Anniina, Sanni, Eetu, Juan, Samu ja Noora kävivät kisaamassa Imatralla. Isojen osalta on ollut vajaamiehitystä paikalla; Oskarilla sääri vaivaa, Reetalla kokeita ja Anton pienessä flunssassa. Joonalla, Reetalla ja Mikollakin vähän penikat vaivaavat, mutta …

, , , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 13 – kehittyminen ei ole kielletty

30.03.2013, team9899

Pääsiäisviikko on treenailtu melko normaalisti. Isommilla on menossa kevyempi viikko, jolloin varsinaisia treenejä on vain 3 ja lisäksi yksi huoltava. Pienemmillä treeniviikko on ollut muuten normaali, mutta sunnuntaina on tehty vain pientä omatoimista. Iidalla on jalka taas vaihteeksi huonossa jamassa ja isommilla pohje- ja penikkavaivaa, mutta muuten näyttää erittäin hyvältä. 98-99:ien treeniviikko: Maanantaina porukkaa oli …

, , , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 12 – ensimmäistä kertaa alueleirille

24.03.2013, team9899

Alkuviikko treenattiin normaaliin tapaan molempien ryhmien kanssa, mutta perjantaina lähdin Reetan, Suskin ja Joonan kanssa katselemaan alueleirimeininkiä Tanhuvaaraan. Muut jatkoivat treenailua kotimaisemissa. ISOJEN treeniviikko: Maanantaina tehtiin viimeisen kerran puntilla näitä pitkiä kestovoimasarjoja. Alkuverkan jälkeen tehtiin 6 eri liikkuvuusliikettä ja vuorotellen aitakävelyitä 8 aidalla. Kestovoimat tehtiin normaaliin tapaan, painoliikkeissä kyykyssä Mikolla ja Oskarilla oli 50-55kg, Janilla …

, , , , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 11 – Arkista aherrusta

17.03.2013, team9899

Välillä tällainen suht normiviikko väliin. Kisat on kisattu ja treenit rullailee taas. Pienillä maanantain vapaata lukuunottamatta kaikki normaalisti ja isoilla perinteiset 5 treeniä. Porukka alkaa olla siellä parantunut flunssista ja muista, mitä nyt Oskarin lasketteluvaiva vielä estää juoksemisen. Pienemmät pääsivät nyt sitten sairastamaan omia flunssiaan kun kisat on ohi. ISOJEN TREENIVIIKKO: Maanantaina lapset pääsivät leikkimään …

, , , , , , , ,

Harjoittelu,ISOT

VKO 10 – Jännää ja vähän vähemmän jännää

06.03.2013, team9899

Nyt on pienille palleroisille jännä viikko, TJIG kutsuu viikonloppuna! Isot puurtavat ensimmäistä kokonaista pk-viikkoaan, tai puurtavat ketkä kynnelle kykenevät. Tekemisen meininki molemmissa porukoissa on nyt niin hyvä, että tulostakin varmasti tulee. 98-99:ien treeniviikko: Maanantaina tehtiin viikon ainut yhteistreeni. Paikalla oli oikein hyvin porukkaa. Kaikki TJIG-kisaajat paitsi oksennustautia poteva Iita. Verkkaa tehtiin kapuloilla hölkäten, helpoilla koordeilla …

, , , , , , , , ,