Lainaa.com

Harjoittelu

Kovaa, matalalta ja nopeasti – aitajuoksu päivän sanana

13.02.2012, team9899

98-99:ien tämän päivän treeniä oli koutsi odottanut, sillä edessä olisi aina yhtä silmäähivelevän kaunista aitajuoksua, jonka lisäksi puolituntinen työnneltiin myös kuulaa. Alkuverryttelyä tehtiin poikkeuksellisesti todella kevyenä, sillä pakkasta oli taas muutama kirpeä aste liikaa. Koska pienemmät olivat vielä omaa treeniään tekemässä puolen tunnin ajan, 98-99:t hölkkäilivät käytävässä ja tekivät erilaisia lämmittelykoordinaatioita (mm.sivulaukka, pakarajuoksut normaalisti ja 1 jalalla, hypähtelyä). Näiden jälkeen tehtiin muutamia liikkuvuusliikkeitä ja pompittiin korkeuspatjalle. Avausvetoja juostiin kolme kiihdytellen ja rullaillen.

Jaoin porukan, josta olikin muutamaa kipeänä olevaa lukuunottamatta kaikki paikalla, kahteen niin, että 13-sarjan tytöt juoksivat ensin aidat. Porukka pääsi loistamaan osaamisellaan, erityisesti Iidan meno oli todella terävää ja yhdessä Iidan kanssa juosseet Anniina ja Mila eivät mahtaneet mitään. Mila vei Anniinaa ensimmäisiä kertoja koskaan, sillä Milan juoksu on kehittynyt hurjasti ja Anniinaa vaivaa vähän pohdinta siitä, kummin päin olisi parempi aitoa. Entinen ”parempi puoli” toimii mielestäni paremmin, mutta oma tunne taitaa juoksijalla olla toinen. Hyvä asiahan tässä on se, että molemmilla puolilla juokseminen onnistuu hyvin. Se tietää hyvää tuleville kesille pitkiin aitoihin!

Sanni toimi Allulle kirittäjänä ja hyvin kirittikin, sillä Allulla meno parani veto vedolta ja viimeiset näyttivät jo ihan aitajuoksulta! Allullahan on ollut ongelmaa aidan ylityksen kanssa ja vähän myös sitä kautta kolmen rytmillä juoksemisessa, vaikka kyvyt kyllä riittäisivät siihen. Nyt Allulla alkaa olla homma ihan uudella tasolla jo, jes!

Toisessa puolikkaassa juoksi sekalaista seurakuntaa. Emma ja Eve juoksivat ensimmäiset vetonsa täysillä 8 metrin väleillä ja jälkimmäisellä aitominen näytti paljon, paljon paremmalta näin. Emmalla oli hieman alkukankeutta ja vähitellen kasvatinkin väliä, siis ensin 25-30cm vajaalla välillä juostiin muutaman kerran. Tytöt saivat toisistaan todella hyvät kisat ja kirittäjänä oli myös Eetu, jonka aitominen on mielettömässä kunnossa! Kiva nähdä, kuinka Tampereella kovassa kisassa irtoaa. Aitavälit alkavat Eetulla käydä vähän lyhyeksi, mutta askelfrekvenssin kannalta asia on vain hyvä!

Muutkin pojat vetivät aidat hyvin ja kaikki ovat kehittyneet paljon. Janne kokeili jo 84-senttisiä aitoja ihan testimielessä, joten sekin puoli on korkattu. Mahtava poika, joka toivottavasti innostuu ja rohkaistuu kisaamaan vielä. Treenin loppuun otettiin vielä kaksi kierrosta patjaviestiä ja loppuverkkailua.

Treenistä jäi hyvä mieli ainakin koutsille, sillä kaikki osoittivat kehittyvänsä jatkuvasti ja torstaina kuukausikisoissa kisaavat ovat valmiita rikkomaan ennätyksiään. Iidan kanssa homma etenee toiseen suuntaan, kun Iida menee huomenna nivustyräleikkaukseen ja kuntoutuu siitä muutaman viikon. Toivon ja uskon, että Tampereelle Iida ehtii kuntoutua, sillä siellä on mm. aitaviestin ankkurin paikka aivan vapaana. 😉

Joonan kanssa on tehty kaksi treeniä. Eilen Joona teki nopeusharjoituksen, jossa koordien jälkeen juostiin ensin 3x30m telineistä (aika väliltä 10-30m, paras muistaakseni 2,54) ja 2x20m lentävänä (paras 2,33). Näiden päälle oli edessä vielä 4x125m tehointervalleina. Loppuun tehtiin vielä paljon staattisia pitoja ja kehonhallintajuttuja.

Tänään tehtiin erilaisia ponnistuksia ja hyppelyitä sekä loikkia pehmomatoilla. Ponnistuksia taisi tulla yhteensä aika tarkalleen 200 kappaletta. Näiden jälkeen hypättiin korkeuspatjalle 4 askeleen vauhdilla molemmilla jaloilla 5 telemark-hyppyä ja 4 alastulolla. Kasaan hypättiin muutama lyhyehkön vauhdin hyppy (8 askelta), jotka Joonalla lensi parhaimmillaan jo viiteen metriin. Loppuun otettiin vielä kuntopallolla jalkojen välistä heittoja kisana.

, ,


Kommentointi on suljettu.