98-99:t ja isommista Joona ja Emma kokoontuivat perjantai-illan viettoon taas. Alkuverkan 98-99:t tekivät yhdessä tekonurmella kapulan kanssa hölkkäillen. Sisällä tehtiin koordeina polvennosto-pakarajuoksua, takaperinjuoksua ja vuoroloikkia, jonka jälkeen jakauduttiin juoksuporukkaan ja korkeushyppääjiin. Sari veti Samulle, Noora H:lle, Anniinalle ja Milalle 6x60m vetoja sekä kevyen kuntopiirin.
Korkeusporukan eli Eetujen, Onnin, Jannen ja Iidan kanssa aloiteltiin erilaisilla vapariponnistuksilla sekä slalom-juoksuilla ja jatkettiin patjalla saksihypyillä, joita tehtiin neljästi molemmin puolin. Kuuden askeleen vauhdilla hypättiin vielä n.10 hyppyä, joista viimeiset piikkareilla. Hypyt olivat porukalla aika hyvällä tasolla, siihen nähden, että hypättiin askelparia lyhyemmästä vauhdista. Eetu teki muutaman hyvän hypyn lenkkarilla ja piikkareilla yhden loistavan hypyn (kumirimalla n.150cm). Iidan hyppy on selvästi kehittynyt, etenkin vaparin käyttö ja riman ylitys ovat parantuneet, vaikkei korkeutta paljon ole hypättykään.
Korkeushyppy on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen laji eikä sen opettaminen tietylle tasolle ole mitään tähtitiedettä: kiihtyvä, luja vauhti, pystyssä ponnistukseen, vapari ylös ja hypystä vähintään 95% on tehty.
Samaan aikaan Joona ja Emma tekivät liikkuvuutta ja voimaa. Monenlaisten liikkuvuusliikkeiden ja aitakävelyiden jälkeen molemmat tekivät koko kropan puntin: kyykkyä, askelkyykkyä, kirppuhyppyjä, lantion nostoja, pohkeita ja erilaisia yläkropan liikkeitä pareina jalkaliikkeiden kanssa. Vähän myös keskivartaloa ja muutama rento veto. Huomenna voivat kaverit olla vähän jumisen oloisia, kun aloitellaan vetotreeniä, mutta katsellaan kuinka käy!
korkeushyppy, voimaharjoittelu