Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kilpailut

Kesäkausi käyntiin ennätystalkoilla

23.05.2012, team9899

Eipä olisi enää paljon parempaa voinut toivoa tämän päiväiseltä, kun Anniina, Iida, Noorat, Iita, Martta, Samu ja Sanni avasivat kesän kisakautensa lajipäiväkisoissa Simpeleellä, ohjelmassa pikamatkoja ja osalla korkeutta. Marttaa lukuunottamatta kaikki tytöt starttasivat T15-sataselle, vaikka ei ikä sinne vielä aivan riittänytkään paitsi Noora J:llä. Kuvia ei kumarreltu eikä vastatuulesta välitetty, kun kaksi erällistä lähes täysin vihreää väriä painoi menemään suoran mittaa. Ei voi muuta kuin olla ylpeä siitä asenteesta, joka näillä vielä niin pienillä urheilijanaluilla oli kisapaikalla ennen suoritusta, sen aikana sekä jälkeen!

Analysoidaanpa hieman kisapäivää jokaisen kohdalta.

Noora J oli yksi päivän isoja onnistujia. Elämän ensimmäinen satanen kulki upeasti loppuun saakka ja erityisesti loppu olikin Nooran vahvuus. Erä juostiin -2.5m/s tuuleen, joten Nooran aika 13,83 oli täyttä kermaa! Hyvä se olisi ollut ilman vastaistakin, mutta nyt voidaan odotella vielä paljon kovempaakin menoa, kun tuuli kääntyy myötäiseksi. Seuraavaksi korkeuspaikalle ja 145 ensimmäisellä yli eikä 149:kään kaukana ollut, mutta ensi kisassa… Nooralla vaivannut selkä tuli taas vähän kipeäksi juoksussa ja hypyissä, mutta toivottavasti se paranee nyt, sillä Nooralla olisi edessä huikea kesä, jos tätä tahtia jatketaan ja miksikäs ei!

Anniinan kohdalla juoksussa näkyi vielä pitkä kipeänä oleminen ja treenitauko, mutta ei ollenkaan pöllömpää menoa se huomioon ottaen. Satasella varsinkin ensimmäiset 60-70m kulkivat todella lujaa, mutta loppuun asti ei vielä tullut, mutta pienellä treenillä se tulee. Ja ehkä vähän painoa voidaan myös laittaa vastatuulellekin, joka vei voimia lopussa (-1.5m/s). Myöhemmin juostu oman ikäluokan 60m oli tiukka taistelu, jossa startti ei ollut ihan parasta Anniinaa, mutta loppu tuli hyvin anniinamaiseen tapaan, ajat 13,94 ja 8,65 vastatuuleen ovat sellaiset, että tästä on hyvä jatkaa. 😉

Iita yllätti satasella allekirjoittaneen tekemällä todella ”ison tytön” juoksun. Aika 14,14 (-2.5m/s!!) on todella hyvä ja täytyy muistaa, että kaveri on vasta 12-vuotias ja on vasta kuukauden harjoitellut nyt 3 kertaa viikossa, mutta se näkyy. 60m:llä Iita osoitti, ettei satanen ollut sattumaa vaan paransi ennätystään 15 sadasosaa aikaan 8,72 ja vieläpä aika huonolla startilla. Ja edelleen – vastatuuleen painettiin. Korkeudessa Iitan kanssa hiotaan jatkossa vauhtia, jotta Iita pääsisi hyppäämään niistä korkeuksista, joihin rahkeita olisi. Vielä ei vauhtijuoksu anna siihen myöten. Tänään tulos 122.

Iida ei ehkä ollut tänään ihan parhaimmillaan 60m:llä, mutta vaikea vielä sanoa, johtuiko se tuulesta kun ei lukemia 60 metrisistä ole tiedossa. Satanen nimittäin kulki alle suhteessa paljon paremmin aikaan 14,02. Kehitystä on tapahtunut huimasti vuodessa ja ihan viimeisen parin kuukauden aikana, kun hiihtokausi on hiihdetty ja Iida on päässyt panostamaan treenaamiseen enemmän. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tehtävää. Iidan asenteella mennään vielä todella pitkälle ja lujaa, siihen on vankka luotto!

Sanni juoksi tänään 2 kymmenyksellä ennätyksensä 60m:llä (9,14) ja hyppäsi korkeutta sentin yli entisen ennätyksen, tänään 140. Sanni juoksi myös satasen, 14 sekunnin puolelle 4 sadasosan turvin. Sannille oikein hyvä treenipäivä, kun korkeudessakin kisahyppyjä kertyi kahdeksan, vaikka 4 sentin korotuksilla mentiin. Nyt vaan treeniä ja kisoja alle.

Noora H juoksi molemmat pikamatkat ja paransi 100m:llä ennätystään viime vuodelta kymmenyksen. 60m:äkin kulki ihan hyvin, aikaan 9,04 – myötäisessä varmasti olisi ennätys mennyt kevyesti rikki.

Martta teki ennätyksen myöskin 60m:llä, edelleen vastatuulen puhaltaessa. Korkeudessakin Martta paransi enkkaa, kolme senttiä lukemiin 118 ja seuraava korkeuskin oli tosi lähellä – ensi kertaan!

Samulla sama virsi satasella kuin monella muulla: hyvä aika tuulesta huolimatta. Sama myötäisenä ja 14 sekuntia olisi hyvinkin saattanut alittua. 300 metrillä voi Samulta odottaa 46-alkuista aikaa vielä tänä kesänä (tänään 47,5).

Kaikenkaikkiaan oikein hyvä kesän avauskisa: sopivassa säässä, sopivissa lajeissa, sopivan vastuksen kera ja sopivissa tunnelmissa muutenkin. Kaikkia taisi vähän jännittää, mutta täyden kympin voi kyllä antaa tälle porukalle tänään kaikesta tekemisestä. Ei porukkaa paljon tarvitse ohjata verryttelyissä, vaikkakin loppuverryttelyt täytyy ottaa jatkossa puheeksi: mikä niiden merkitys on ja miksi ne tulisi tehdä. Tässä on tämän kesän kehittämisen paikka ihan selvästi. Upea aloitus, tästä jatketaan! Ylpeä koutsi kiittää ja kuittaa.

, , ,


Kommentointi on suljettu.