team 98-99

Kulunut kesä on jäänyt mietityttämään monellakin tapaa. Toukokuun loppupuolelta syyskuun puoliväliin oli pitkä aika, jossa ehti tapahtua monenlaista. Paljon tapahtui kehitystä, mutta paljon oli myös sellaista, jonka olisi toivonut jäävän tapahtumatta. Valmentajana tietenkin pyrkii olemaan tekemättä virheitä/epäonnistumisia enää toistamiseen. Ja onnistumisista tietysti haluaa kaivaa esiin ne tekijät, jotka siihen vaikuttivat. Joskus ne ovat pieniä valintoja tai sattumuksia, joilla onkin ajateltua suurempi merkitys suuntaan tai toiseen.

Tulevaa varten on tärkeä tiedostaa tai ainakin olla tiedostavinaan se, mikä johti mihinkin. Voi olla, että ensi kesänä samat asiat johtavat ihan eri lopputulokseen, joten mistäpä sitä taas tietää. On kuitenkin aina välillä hyvä asioiden listaamisen sijaan kysyä itseltään MIKSI jotain tapahtui tai jäi tapahtumatta. Tässä kesäkaudelta plussat ja minuukset sekä pohdintaa niihin johtaneista käänteistä.

PLUSSAT:

1. Onnistumiset tiukoissa ja tärkeissä paikoissa (mm. SM-viestit, SM-kisat, KLL, Vattenfall-finaali…)

Pääsääntöisesti kaikki valmennettavani onnistuivat kesän aikana aina silloin, kun vastassa oli kovia kavereita ympäri Suomen ja oltiin oikeasti niissä kesän H-hetkissä. SM-viesteissä pikkulikkojen esiintyminen oli kertakaikkiaan hienoa eikä olisi uskonut, että ollaan ensimmäisissä SM-kisoissa koskaan. Tytöt ovat pääosin aika kovissa liemissä keitettyjä: moni on käynyt TJIG-kisoja, karnevaaleilla näkemässä muiden seurojen kovia urheilijoita (ja etteivät ne ole sen kummoisempia) ja lisäksi on reissattu muutenkin paljon kisaamassa piirin alueella sekä sen ulkopuolella. Toki jännitys oli kovempaa kuin koskaan, mutta kisasuoritukseen se saatiin ladattua parhaalla mahdollisella tavalla.

SM-viesteissä kaikki olivat terveitä, lukuunottamatta kuumeista Iidaa. Nooran pyörähtänyt nilkkakin parani viime hetkeen. Viesteihin lähtijöiden kanssa alettiin hioa aitomista isojen väleillä vasta n. kuukausi ennen kohokohtaa, mutta se riitti. Vaihtoja otettiin melko vähän, mutta sekin riitti. Tärkeintä oli itseluottamus ja se, että tiedettiin, että kyllä me siihen pystytään. Kukaan ei odottanut näiltä tytöiltä yhtään mitään, kun ovat vielä niin pieniä. Edes minä tai juoksijat itse eivät odottaneet vetävänsä vielä iltapäivän finaaleissa. Silloin on helppo tehdä oma parhaansa ja huomata, että se riittää!

SM-kisoissa T15 3-loikassa Eve ja Noora tarvitsivat SM-pronssiin ripauksen onneakin toisen seuran tyttöjen askelmerkkien muodossa (vaikka mekin annettiin vastavuoroisesti tasoitusta Nooran 1.hypyn ollessa yliastuttu n.10-metrinen), mutta sehän ei meitä haitannut. Eve oli ollut poissa treeneistä pitkään hyppääjänpolven vuoksi ja Noora taas penikoiden kipeytymisen takia vähän vähemmän. Kummallakin loikkaamista oli alla onneksi sen verran, että rutiinilla keskimäärin 10m suoritukset irtosivat. Terveys ratkaisi sinä aamupäivänä, sillä molemmat pystyivät unohtamaan kivun, jos sitä oli ja tekemään sen hetken parhaansa.

Joona juoksi SM-kisoissa 100m ennätyksensä – ainoan kerran koko kauden aikana kovempaa kuin viime vuoden 12,21. Avustuksena oli myötätuuli, mutta vaati se hyvän juoksunkin. Ei ole helppoa lähteä alle 11 sekunnin juoksijan viereltä tietäen, että se on vain tämä startti. Koko kesän ihmeellisiä reaktioita ottaneena Joonalla oli varmasti mielessä, että lähdössä ei voi jäädä – eikä kuulemma jäänyt. Se oli Joonan tämän kesän maksimi ja se kelvatkoon. 300m kesän parhaat juoksut eli alle 39 ajat tulivat pm-kisoissa, SM-kisoissa ja Vattenfall-finaalissa sitten ennätys 38.39. Joonalla kehityskäyrä oli nousujohteinen koko kesän, kun sai olla terveenä ja treenata hyvällä motivaatiolla. Siitä asenteesta olisi ehkä voinut suurempaakin palkintoa toivoa, mutta sen aika tulee.

SM-kisojen kolkilta muutaman kymmenyksen ehkä vei neljän päivän Tanskan tauko viikkoa ennen SM-kisoja, jolloin olisi muutamat valmistavat treenit voinut tehdä. Ne tehtiin sitten ennen Vattenfall-finaalia ja sisuuntuneena kaikille-ei-niin-mieluisasta valinnasta Joona näytti mistä kana pissii. Uskon, että todellisen kolmosen kunnon ja loppuun jaksamisen takeena seisoi yhden päivän peruskuntokautemme 10 päivää ennen juoksua: pitkiä koordeja ja sekoitettua määristä ja pitkää tehointervallia kaatosateessa. Sen päälle viikon verran nopeutta ja paletti oli selvä.

Reetan onnistuneet juoksut ovatkin sitten ihan oma lukunsa. Kaikki tuntui alkaneen Vattenfall-osakisasta Imatralta (13,51 -1,1), kun taakse jäi ”ne kovat” ja itseluottamus nousi ainakin 10 pykälää. Seuraavana Vattenfall-finaalissa toiset ”ne kovat” ovat vastassa ja edessä Reetan ensimmäinen kisa piirin ulkopuolella, kun oikeasti juostiin kilpaa. Tilastojen perusteella moni kovempaa juossut jäi taakse. Niin kävi myös KLL-kisoissa, kun Reetta pisteli ennätykset ihan uusiksi ja juoksi kovassa seurassa lopulta 13,34.

Kesän onnistumisen takeena oli täydellinen muutos kaikessa: startti oli niistä haastavin muuttaa, mutta aika suurta kehitystä saatiin sinne pitkään kiihdytykseenkin, minkä ansiosta Reetan tavaramerkiksi on muodostunut entisen valmentajani slogan: ”lopussa polvi nousee ja muut jää”. Reetan juoksutekniikka heitti myös ihan häränpyllyä, mutta oikeaan suuntaan: jalka alkoi työntää ja lantio toimia juoksussa aiemman suppean tiputtamisen sijaan. Väljyydet ja laajuudet toivat heti lisää aikaa tehdä juoksua. Suurin muutos tapahtui kuitenkin korvien välissä: likka alkoi haluta ihan itse. Kilpailla, harjoitella, kehittyä – jos sitä ei halua, ei sitä tapahdu. Oli mahtavaa seurata läheltä sitä, miten jotkut palaset vaan loksahtavat ja harrastelijatyttösestä tulee ihan oikea urheilija, jolla on tavoitteita harjoitukseen, tulevaan kisaan, tulevaan kesään ja pidemmällekin.

Reetta oli koko kesän ilmentymä. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä, mitä tapahtui. Se, mistä tällainen totaalinen muutos lähtee, on onnistuminen. Hyvin harva motivoituu pitkällä tähtäimellä epäonnistumisista. Yksi epäonnistuminen voi laukaista uhon ja aggression, hetkellisen kovan – jopa typerän motivaation. Onnistumiset kuitenkin luovat sitä todellista itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Reetan kanssa käytiin muutamat keskustelut kisojen jälkeen ja ennenkin, epäonnistumisten, pelkojen, onnen ja ilon hetkillä. Kumpa aina olisi aikaa jutella näiden isojen urheilijoiden kanssa ja puhua halki ne asiat, mitä on tapahtumassa tai tapahtunut. Niillä on yllättävän iso merkitys siihen, mitä ajatellaan starttiviivalla tai kotimatkalla. Sen opin, että kun valmentaja luottaa omaan valmennukseensa, luottaa urheilijaansa ja yhteispeliin sekä osoittaa sen urheilijalle, niin urheilijan on helppo sen jälkeen luottaa itseensä, jos valmentajaansa luottaa. Meille kävi Reetan kanssa kesän aikana niin, että meistä tuli tiimi: meillä on saumaton luottamus toisiimme ja itseemme siinä jutussa, mitä teemme.

Urheilussa kuitenkin niin monesti asennne ratkaisee. Pienistä kivuista ja kolotuksista ei välitetä, ei jäädä surkuttelemaan lomareissuja tai pitkiä välimatkoja vaan treenataan silti silloin kun on treenin aika – vaikka Joroisten pesäpallostadionilla, jos tarve on. Kun on päämäärä, jota kohti mennä, on helppo tehdä töitä sen eteen.

2. Isojen ryhmän kehittyminen; sitoutuminen, motivaatio, ryhmän koon kasvu uusien poikien myötä

Keväällä tuntui, että team JARE kuolee pian omaan olemattomuuteensa. Niin ku0likin, kun porukkaan liittyi M eli Mikko ja pian sen jälkeen Jani. Syksyllä tuli mukaan vielä Oskari. Kesän aikana kuuden hengen porukka hitsaantui yhtenäiseksi ryhmäksi, jolla oli hauskaa treeneissä – ihan valmentajaa myöten. Jokaisen oli mukava tulla treeneihin, kun tiesi, että siellä on muitakin, on treenivastusta ja on seuraa jakamassa sitä puolitoistatuntista urakkaa. Ryhmän koon kasvamisen myötä jokaisen motivaatio vähitellen tai yhtenä hetkenä nousi huomattavasti ja niin kävi myös valmentajan motivaatiolle: urheilijat olivat paikalla säännöllisesti, pitivät kiinni sovituista asioista, halusivat kehittyä… Mutta silti se tärkein, miksi valmentajan oli aina mukava tulla vetämään treenejä oli se ilo ja hauskanpito, jota oikeasti välillä kovankin treenin lomassa jaksettiin viljellä. Vaikka paikalla olisi ollut kaksi tuosta kuuden hengen porukasta, jostain aina vitsit väännettiin. Usein porukan tai muutamien kanssa jäätiin treenin päätteeksi juttelemaan ja venyttelemään 10-15 minuuttia yliajalle, eikä kellään ollut mihinkään kiire (niillä keillä ei ollut).

Ihme on, jos kesän aikana tapahtunut ”naksahdus” jokaisen omassa pääkopassa ja sitä myötä myös ryhmäytymisessä ei tuota tulosta myös jatkossa. Ainakin Facebookin salainen ”Kimpisen kaalimadot” -ryhmä pitää huolen siitä, että tiivis ja hyvä henki on taattu myös tulevana talvena.

3. Suuret ennätysparannukset/ahaa-elämykset

Näitä nähtiin kesän aikana paljon. Yhtä nimittäjää isojen harppausten takana on mahdoton sanoa. Syitä on varmasti ainakin kymmenen kertaa se määrä, mitä kehittyjiä nähtiin. Nuoremmilla tietenkin fyysinen kasvu ja kehitys tuo oman lisänsä tuloksiin automaattisesti, mutta tekniikan kehittymiseen sillä ei ole vaikutusta. Hurjan monet harjoitteet, joita treeneissä kesän aikana tehtiin, ovat olleet vaikeustasoltaan sellaisia, etten itse olisi voinut kuvitellakaan suoriutuvani niistä 13-vuoden paikkeilla ainakaan sillä tasolla, millä pienemmätkin nykyään tekevät asioita.

Enkä tosiaan puhu pelkästään lajisuorituksista: flikki patjalla onnistuu jo tosi monelta, kärrynpyörä yhdellä kädellä vähintään yhtä monelta ja isolla osalla myös sillä heikommalla puolella – ja tämäkin siis pehmopatjalla, möngertää osaavat oikeastaan kaikki, sellaista loikka-hyppely-rytmittelyä tai ylipäänsä koordinaatioliikettä on vaikea keksiä, mitä junnujen aivot eivät ymmärtäisi… Lajisuorituksiinhan näiden on siirryttävä ennemmin tai myöhemmin.

”Muutamia” kovia kehityksiä mainitakseni verrattuna viime kesään ja edeltäneeseen talveen(kin):

Reetta 100m 14,03 -11 -> 13,34 -12

Joona 300m 39,84 -11 -> 38,39 -12

Anton 2000m 7.36 -11 -> 6.50 -12

Sanni 60m 9.42 -11 -> 9.38i -12 -> 8.93 -12; 200m 31,66 -11 -> 29.25 -12; 60m aj 10.93 -11 -> 10,34i -12 -> 10,23 -12; 200m aj 37.62 -11 -> 33.65 -12; korkeus 133 -11 -> 139i -12 -> 146 -12; pituus 406 -11 -> 433i -12 -> 445 (460w) -12

Mila 60m aj 10,66 -11 -> 10,38 (-2,5) -12, 200m aj 35,08 -11 -> 32,45 -12, pituus 423 -11 -> 436i -12 -> 459 -12

Aleksandra 300m 45,60 -11 -> 43,54 -12; 60m aj 11,90 -11 -> 10,40 -12; 200m aj 36,31 -11 -> 32,45 -12

Eetu M 60m aj 10,56 -11 -> 10,08 -12; korkeus 146 -11 -> 151i -12 -> 157 -12; 3-loikka 8.92 -11 -> 9.94 -12; kuula 9.38 -11 -> 10,36i -12 -> 11.47 -12; kiekko 26.94 -11 -> 38.46 -12; keihäs 36,34 -11 -> 45,01 -12

Aleksi 3.43,5i -12 -> 3.32,9 -12

Eve 3-loikka 9.50i -11 -> 10,28 (10,62w) -12

Noora J korkeus 137 -11 -> 151 -12, 3-loikka 8.97 -11 -> 10.10 (10.23w)

Martta 1000m  3.28 -11 -> 3.16 -12

MIINUKSET:

1. Loukkaantumiset

Takareisivaivat ovat olleet oikeastaan 13-vuotiaiden tyttöjen riesa koko vuoden. Jo vuosi sitten aloitti Janina, joka vasta nyt on saanut jalan lähes täyteen kuntoon, sitten perässä Allu ja Sanni samaan aikaan. Iidalla takareisi on kenkunnut kolmesti vuoden sisään, pahin 1,5kk sitten. Milallakin takareisi on ollut kipeä pitkin matkaa. Paksuja, pitkiä ja tuuheita harmaita hiuksiahan se aiheuttaa; ei tuon ikäisillä saisi vielä olla takareisivaivoja saati -revähdyksiä. Jokaisella on varmasti taas omat syynsä vaivojen syntyyn: syitä on lihaslaadussa, omassa ylimääräisessä TEHOtreenaamisessa ja sen sijaan palauttavan/huoltavan treenin laiminlyönnissä, yliliikkuvuudessa, huonossa juoksutekniikassa, puutteellisessa voimassa jne… Kaikki nämä tuovat sitten esiin takareisivaivoja, kun treenataan jo kohtalaisen paljon.

Jatkossa tulee olla aiempaa huolellisempi verryttelyjen, venyttelyjen, lihaskuntoharjoittelun ja juoksutekniikan valvomisen suhteen. Joissain tapauksissa jopa hieronnan. Ennakoinnin tärkeyttä ei voi liikaa korostaa: olisi osattava reagoida, kun tilanne ei vielä ole päällä tai ei ainakaan päässyt kovin pahaksi.

Reetan lonkankoukistajavaiva oli yksi kesän murheenkryyni siinä missä likan kehittyminen oli kesän positiivisimpia juttuja. Heinäkuun viimeisistä päivistä saakka vaivannut pieni repeämä luultavasti ei päässyt koskaan palautumaan, kun seuraavana päivänä kisattiin ja sitten jatkettiin treeniä. Muutamia liikkeitä Reetta ei voinut loppukesästä tehdä ollenkaan, kuten melkein kaikki hyppelyt ja loikat, mutta valmentaja ei likkaa levolle raaskinut laittaa, kun ennätykset kiiluivat silmissä ja urheilijalla itselläänkin oli kovasti ”kala syönnillä”. En olisi voinut arvata, että jalka vaan pahemmaksi menee vielä, sillä jossain vaiheessa tuntui, ettei jalka edes vaivannut. Mutta kysepä oli siitä aika pitkälti, että urheilijani ei sanonut!

Jatkossa haluan painottaa kaikille valmennettavilleni sitä, että kaikista vaivoista on osattava sanoa, kun OIKEASTI sattuu ennen kuin ollaan siinä jamassa, että hyvä kun kävellä pystyy ontuen. Toisaalta en tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin sen kivun määrän tiennyt. Järkevä valmentaja olisi ainakin laittanut heti lääkäriin ja levolle. Reetan piti itse sanoa, kun jalassa KLL-viikon alkajaisiksi kovemmin tuntui ja ilmeisesti silloin jalka vasta revähtikin, että nyt on levättävä hetki. KLL taisi mennä ihan vaan tahdonvoimalla, mutta seuraottelussa ei enää ihmeisiin pystytty. On mahdollista pitkään kituutella vaivojen kanssa, mutta nähtäväksi jää, miten pitkän juoksutauon tuo hölmöily nyt aiheuttaa.

Joskus aina valmentajalle tulee hetkiä, jolloin on hyvä katsoa peiliin. Loukkaantumisiahan ei kukaan valmentaja pysty estämään. Useat vammat ovat urheilijalähtöisiä, kasvusta tai rakenteesta johtuvia, jotka reagoivat harjoitteluun. Mutta silloin valmentaja saa ampua kuulan kalloonsa, kun ei osaa oikealla hetkellä viheltää peliä poikki vaan suoraan sanottuna ahneuksissaan jatkaa urheilijan treenauttamista ja kisauttamista puolikuntoisena. Toivon, että jos mitään muuta en kesästä 2012 oppinut, niin opin sen, että mikään ei mene terveyden edelle. Sen ehdolla ei jatkossa enää minun valmennuksessani urheilla, ellei kyseessä sitten ole penikkajumi tai muu ”ei-niin-vakava” vaiva.

Lisäksi ainakin Eetu M ja Eve kärsivät polvikivuista ja kärsivät luultavasti aika pitkäänkin. Penikkatautia on jo muutamilla ja vuoden päästä luultavasti lähes jokaisella. Ehkä meidän on perustettava jonkinlainen penikoiden hoitoklinikka meikäläisen kotiin, kun ylipronaatiot tulevat juoksumäärien lisääntyessä esiin ainakin isommilla.

Siitä pitää kuitenkin olla ihan tyytyväinen, että kellään valmennettavallani ei ole ollut rasitusmurtumia. Ne ovat nykyään niin ”muoti”vammoja yleisurheilupiireissä, että ei auta muu kuin jäädä odottelemaan… Jotta kaikilta näiltä luetelluilta ja tietoisuuden ulkopuolella vielä olevilta vammoilta vältyttäisiin, aion jatkossa huolehtia urheilijoiden hyvistä verryttelyistä, lihaskunnosta ja venyttelyistä aiempaa enemmän. Isompien kanssa harjoittelua rytmitetään niin, että joka 5.viikko on ns.”kevyt” viikko jolloin tehdään vain 3 harjoitusta ja pyritään vähentämään iskutuksen ja kovien tehovetojen määrää. Pienillä määrää on tultava ja koska niin harva säännöllisesti sitä viittä treeniä viikossa tekee, en näe näiden kohdalla mitään järkeä tuollaiseen ”aikuisten rytmittelyyn”. Voimaharjoittelun määrä lisääntyy molemmissa ryhmissä, joten mm.takareidet vahvistuvat ja toivottavasti vähentävät sen alueen ongelmaa.

Jokaisen urheilijan omalla vastuulla on sitten huolehtia venyttelyistä kotipuolessa ja tarpeen mukaan osata avata suunsa, jos jonnekin koskee huonolla tavalla. Tärkeää on myös erottaa terve ja ei-terve kipu toisistaan. Terve kipu on siis lihasjumia tai muuta kolotusta, mikä lähtee muutamassa päivässä kun jalat palautuvat. Vammojen vähentäminen on siis yksi tärkeä prioriteetti jatkossa, sillä periaatteessa vain terve urheilija voi kehittyä. Reetta ja Eve tosin osoittivat tuon lauseen vääräksi kesän aikana, mutta pitkällä tähtäimellä vamman kanssa urheilu ei tuota muuta kuin huonon lopptuloksen ja pitkän treenitauon.

2. Epäonnistumiset SM-kisoissa

Niistä muutamista urheilijoista, joiden valmentaja lasken olevani, oikeastaan reilusti alakanttiin meni ainoastaan Nooralla SM-kisoissa korkeus ja SM-ottelut. Joonan SM-kisojen 300m ei mennyt odotetulla tavalla, mutta siihen on selkeänä syynä muutaman valmistavan treenin väliin jääminen, jotka olisivat varmasti tuoneet tyydyttävään arvosanaan suorituksen. Noh, tällaistahan tämä aina on. Nooran kohdalla pitää hieman ihmetellä korkeus- ja nopeuskunnonkin heikkenemistä kesän aikana. Kaikenlaista pikkuvaivaahan Nooralla tuntui olevan koko ajan, joten ehkä siinä ja sen myötä treenaamattomuudella on syynsä.

3. ”Jämähtämiset”

Osa, suurin osa, kehittyi aivan valtavasti vuoden aikana ja kaikki ainakin jossain. Tietyissä lajeissa tietyillä urheilijoilla oli kuitenkin aikalailla pysähtyneisyyden vuosi. Isoiksi tulevat tytöt Anniina ja Iida jämähtivät hallikauden tasolle 60m ajoissa eli nopeus sillä saralla ei ainakaan kasvanut, Anniinalla jopa taantui hieman. Samoilla tytöillä juuri tuosta syystä myös pituuspaikalla jäi enkkaparannukset tekemättä. Myös Nooran nopeustasojen odotin parantuvan huomattavasti enemmän. Tyttöjen pitäisi hieman itsekin huomata se, että nyt ei tapahtunutkaan mitään – mitä voisin itse tehdä toisin ja tehdä paremmin… Treeniaktiivisuus, valinnat urheilun eteen, halu ja yrittäminen, syöminen, lepo, huoltava harjoittelu jne jne. Kaikessa on varmasti parantamisen varaa ja kun jo aika kovalla tasolla urheillaan, silloin pienemmätkin asiat merkitsevät vaikkei ikää olekaan mittarissa kuin 13v.

Joonallakin siis satasen ennätyksestä tippui ”vain” kymmenys, sekin hyvien myötäisten avustuksella. Paljon on varmasti syytä talvessa, jolloin treenimäärät olivat säälittäviä 1-2 kertaa viikossa, joista toinen saattoi olla lihaskuntotreeni ja toinen esimerkiksi pidempiä vetoja tai hyppelyitä. Sillähän nopeus pääsee taantumaan ihan nopeasti, etenkin kun olin itse marras- ja tammikuun pois patistelemasta treeneihin. Tammikuun Joona olikin pitkässä flunssassa ja sen jälkeen tehtiin pieniä ihmeitä, että saatiin nopeutta takaisin edes edellisen talven tasolle. Keväällä keskityttiin aika paljon kehittämään kolmosen kuntoa ja esimerkiksi telinestartit jäivät aika vähiin saati voiman kehittäminen. Kaikkea ei voi saada ja tänä kesänä saatiin kuitenkin se kolmonen liikahtamaan 1,5 sekuntia alaspäin.

Jospa tästä kaikesta jotain olisi opittu. Asiat, jotka on tehtävä paremmin tänä vuonna, jos SM-kisoihin meinataan lähteä mainetta ja mammonaa hakemaan:

1. on pysyttävä terveempinä

2. on treenattava säännöllisemmin ja aktiivisemmin

3. on luotettava omaan tekemiseen

4. on pistettävä urheilu joiltain osin elämän valinnoissa etusijalle

5. on oltava mukava tulla treeneihin, hyvä porukka ja hauskaa kovan treenin ohella!

+/-, kesä12, yhteenveto