Formula 1 VPN-Suomi

Harjoittelu,ISOT,Kilpailut

Herkkyyden metsästyksessä

31.07.2013, team9899

Slow down on ollut treeneissä kantava teema. Ei siis hiljaa juokseminen, vaan treenaamisen rauhoittaminen, keventely ja sitä kautta huippuvireen hakeminen. Ollaan ihan elokuun kynnyksellä, joten hieman kovemman treenirupeaman jälkeen on ollut ihan paikallaan keskittyä laadukkaaseen tehoharjoitteluun ja palautumiseen.

Mondojen jälkeen torstaina tehtiin nopeustreeniä. Kaarre oli päivän aiheena ja siihen otettiin mukavia 50m startteja ja aina sisäradalla juossut otti ulomman kiinni, joten aika hyviä kisoja saatiin aikaan. Kaarteesta ulos juostiin vielä 2-3x70m. Jani ja Oskari kokeilivat kerran vaihdon ruotsalaisviestiä varten kaarrevedon sijaan, juosten kuitenkin molemmat vähintään tuon saman matkan. Anton juoksi vähän kasille pidempää vetoa ins-outseina: 3x200m + 4x100m ja siihen päälle pari 70m:stä muiden kanssa.
Reetta treenasi vähän eri tavalla: pyörällä verkkaretki, liikkuvuusliikkeitä ja 100kpl kuntopallon heittoja tai ”heittoja” ja korkeuspatjalla 10sek vetoja.
Lauantaina pojat kisasivat sitten piiriottelussa, jossa Joona ja Mikko juoksivat 200m 1,5m/s vastatuuleen, Anton 800m ja pojat hurriviestissä Jani-Oskari-Mikko-Joona. Viesti oli hienointa aikoihin, sillä pojat vetivät sellaisen ajan, että kovempaa on piiriottelussa juostu viimeksi vuonna 2008 ja silloinkin vain pari kymmenystä kovempaa. Etelä-Karjalan joukkue ei tällä vuosituhannella.
Mikon kakkosen juoksu oli myös huikea. 24,17 jää kaksi sadasosaa ennätyksestä, joten tuulen ollessa toiseen suuntaan olisi aika ollut 23,80. Sama Joonalla, joten hyvät vedot kummaltakin! Suunta on oikea ja vauhti kova. Antonin kasilla aloitus oli ehkä liian hiljainen, joten aika painui lähes 2.16. Jokainen kisa on kuitenkin eteenpäin menoa, hyvää harjoitusta ja matkan opettelua. Viestissä Jani avasi vahvasti, Oskarin juoksu kantoi 150m, mutta oli harjoituksena paras mahdollinen, Mikolla kolkki tuli loistavasti noin 38:aan ja Joona kiskoi hurjan ankkuriosuuden 52,5:n paikkeille. Loistava treenipäivä, jonka täydensi Janin ja Oskarin treeni viestin päälle: 150m+120/110m (Okille lyhyempi, kun oli aika puhki).
Suski kävi lauantaina juoksemassa oman treeninsä: 3x150m rennon täysiä eli käytännössä täysiä. Sunnuntaina tehtiin Suskin kanssa kahdestaan treeniä, aitakävelyitä ja helppoja palautteluhenkseleitä 8 vetoa. Suskille helppoja, koutsille ei vaan happoja… 😀
Maanantaina pojat ja Suski kävi omatoimisesti hyppelemässä mäkeen, pojat vähän juoksivatkin. Kevyttä nopeusvoimaa ja lihaskuntoa siis ennen loppuviikon hulinoita.
Reetta juoksi sunnuntaina viikon huilin jälkeen reissun päällä Varkaudessa. Otti omia lähtöjä ja parit kusikumppiset. Maanantaina Reetta kävi tekemässä terävää punttia, vähän muutakin oli tarkoitus tehdä kun rivet ja kyykyt, mutta nyt näin.
Keskiviikko olikin ihan kohtalaisen tehokkaan nopeustreenin päivä. Vaikka torstaina olikin jo aluemestaruuskisat edessä Reettaa lukuunottamatta kaikilla. Parit reaktiolähdöt, 3x30m telineistä kisana ja 2-4x60m oli ohjelmassa. Suskin takareisiä säästeltiin telinelähdöiltä ja tehtiin 2x3x60m nopeustreeni, jossa ensimmäinen sarja juostiin 90% tehoilla, toinen nousten 95%:n kautta vipoon sataseen.
Treeni oli loistava, sillä 60m:n kennoenkkaa parantelivat Joonaa ja Mikkoa lukuunottamatta kaikki. Ja yleisesti ottaen aika reilustikin. Suski kiskaisi viimeisellä hurjan 7,86! Oskari veti pojista päivän kovimman: 7,24 eli ihan mieletöntä vauhtia! Ennätykset rapisee liitoksistaan loppuviikon aikana, se on varma. Janikin hurjasteli Joonan enkan 7,40:n ohi sadasosalla. Anton paransi saman verran omaansa viimeisellä 8,11:een, vaikka vetikin melkein kävelypalautuksella 4x60m. Reetta iski 8,04 eli pitkä matka ei ole siihen, että koko ryhmä on hilannut ennätykset 7-alkuisiksi. Luulenpa, että viimeistään ensi vuoden helmikuussa lähennellään jo uutta sekuntilukua. Rajua, nämä minun vuoden urheilua aloitelleet pojatko – KYLLÄ!
Jännän äärellä siis ollaan. Huomenna nähdään, miten ja kelle tällainen kova täystehoinen nopeustreeni edellisenä iltana sopii. Suskille sopii ja tyttö on hurjassa kunnossa, enää ei tarvitse jännittää kuin pään ja vauhdinjaon sekä vähän vastuksenkin puolesta. Lauantaina kulkee sitten kakkonen uusiin lukemiin, sillä nopeus on rajussa kunnossa ja nopeuskestävyys Suskin todellinen vahvuus. En ihmettelisi, vaikka viimeistään SM:ien jälkeen ennätykset alkaisivat 25 ja 58. Silloin tältä kesältä olisi saatu kaikki, mitä tavoitteissa ja unelmissa oli.
Pikapojilla on kaikilla saumat tehdä kahdet enkat ja Antonilla myös kasilla. Kunhan lauantaina tuuli on myötäinen ja huomenna aloitukset riittävän rohkeita, voi tulla koviakin yllätyksiä. Ei koutsille, mutta juoksijalle itselleen. Reetan todellinen kunto on vähän arvoitus, sillä tämän päiväinen meno oli vähän tahmeaa. Ehkä se lauantaihin aukenee, kun kova nopeustreeni jää muhimaan. Tällä kertaa on vähän kysymysmerkki-olo R:n suhteen, mutta kerrankos näin päin. Siitä olen ihan varma, että 3 viikon päästä ollaan huippuiskussa! Pääasia, että penikoiden suhteen tilanne on vähän parempi ja loput treenit ja kisat pystytään todennäköisesti tekemään suunnitellusti. Sitten saa huilata.
Nyt katsomaan, mitä 10 kevyempää päivää on saanut aikaan poikien jaloissa! Tai miten Suskin 7,86 näkyy nelkulla! Entä onko Reetan viikon juoksemattomuus ja tämän päivän hyvät startit, mutta muuten vähän ponneton esitys vain silmän lumetta? Alittuvatko odotetut haamurajat 37, 60, 26, 11,75, 12, 12,85..?

, ,


Kommentointi on suljettu.