Formula 1 VPN-Suomi

Harjoittelu,ISOT,Kilpailut

Eliittikisoja ja Vattenfall-energiaa

28.06.2013, team9899

Kesäkuun puoliväliin ajottui monta tärkeää ja hyvää kisaa molemmille ryhmille: isommat kävivät nuorten eliittikisoissa Nurmijärvellä ja nuoremmat sekä Anton ja Mikko kisasivat Vattenfalleissa ennen Juhannusta. Juhannuksen jälkeen jatkuukin sitten alueviesteillä, joita varten on jo vaihtotreenejäkin yritetty tehdä.

ISOMMAT palauttelivat perjantaina Aluemestaruuksien jälkeen kevyellä reilun kahden tunnin treenillä. Tosin Mikolla treeni oli yli kolmetuntinen, kun alle tuli tunnin verran keihästreeniä Vattenfall-kisaa varten. Treeni sisälsi liikkuvuusliikkeitä ja aitakävelyitä reilusti, kevyttä kuntopiiriä 3×8 liikettä, pysäytysloikkia, kuntopalloja 2x4x10 heittoa ja vähän muutakin kehonhallintaa.

Sunnuntaina tehtiin jo ihan totisesti nopeustreeniä viestivaihtoina. Verkat tehtiin nurtsilla kapulaa vaihtaen 4 ja 3 hengen porukoissa neljän kierroksen verran. Päälle aktiiviset venyt ja heilureita. Koordeina tehtiin terävää polvennostoa 2x20m, 1 jalan pakarajuoksua 20+20m ja saksijuoksusta juoksuun siirtymisiä kahdesti. Yksi pidempi avaus juostiin vielä nurmella ja sen jälkeen piikkareilla kaarteesta suoralle ja suoralta kaarteeseen vedot. Vaihtoja otettiin niin, että Joona vaihtoi Oskarin kanssa ja Mikko ja Jani (aluksi Anton ”yritti” vaihtaa Mikon kanssa ennen kuin Jani ehti treeniin mukaan) keskenään niin, että 1.vaihdossa Joona toi Oskarille ja Jani Mikolle ja toisessa Oskari toi Joonalle ja Mikko Janille. Tytöt vaihtoivat niin, että Reetta juoksi suoralla ja Suski kaarteessa. Anton juoksi treenin aikana eniten: 2x60m + 4x100m + 2x50m. Muilla vetomatkat vaihtelivat 40-60m väliltä.

Maanantaille jokaiselle jäi vain pientä verkkailua ja venyttelyä. Antonilla verkka sai olla puolituntinen, muille riitti lyhypi.

Tiistaina olikin sitten edessä reissu pääkaupunkiseudulle. Minibussi starttasi hieman ennen 12.30 Kimpisestä, kun kyytiin hyppäsivät Joona, JP, Mikko ja koutsi. Oskari ja Reetta otettiin Luumäeltä kyytiin ja melkein heti taas pysähdyttiinkin Uttiin lounaalle tai eväsostoksille. Perille Nurmijärvelle päästiin eksymättä hyvissä ajoin neljän jälkeen. Ilta eteni näin:

Oskari M17 100m 1.erä: Huono reaktio, hyvä kiihdytyksen alku, sitten joku ihmeellinen ”stoppi” ja kiihdytys jatkui. Sen jälkeen juoksu tuli hyvin, mutta tuo yksi ajatuskatkos startissa maksoi paljon aikaa. Tulos 12,17 jätti paljon parantamisen varaa, mutta siitä on ihan hyvä aloittaa. Alle 12 ollaan heti, kun juoksussa on oskarimainen startti.

Jani M17 100m 2.erä: Sanoin Janille eräjakojen tultua, että voit voittaa tämän erän. Ja sen Jani teki – tyylillä – johtaen ensimmäisestä askeleesta maaliin juoksua. Aika 12,08 kertoo sen, että ennätys parani taas reilusti, tällä kertaa 14 sadasosaa ja tuulikin oli nollissa. Ei valittamista. Jes!

Joona ja Mikko M17 3.erä: Pojat pääsivät vierekkäisille radoille ja Mikko otti selvästi paremman startin ja oli puoliväliin asti todella hyvin jopa erän kärjen (noin 11,60) vauhdissa, mutta ilmeisesti kesken juoksun takareidessä tapahtui pieni repeämä tai kova kramppi, jonka vuoksi loppujuoksu ei tullut ihan niin hyvin. Silti ennätys parani 9 sadasosaa aikaan 11,93 eli nyt mentiin alle 12. Joonalla startti sen sijaan oli heikko, jopa Joonan kiihdytykseksi todella vaisu. Vähitellen juoksu kuitenkin alkoi ja päätyi ihan hyvään tulokseen 12,06 eli toiseksi kovinta vauhtia koskaan.

Reetta N17 100m 3.erä: Luotto oli kova, tytöllä sekä koutsilla. Eikä niitä lupauksia petetty taaskaan, vaikka alku olikin taas melkoisen onnetonta töpötystä. Kun päästiin yli 40m alkoi tapahtua ja Reetta todennäköisesti juoksi eränsä nopeimmat viimeiset 50m. Jopa Reetan juoksuksi loppu oli todella vahvaa menoa, kun miettii, että nyt vastassa oli astetta kovempi vastus. Erän kolmas sija ja ensimmäinen 13 alitus 3 sadasosan verran oli erittäin hieno NE-avaus! Kokonaiskisassa Reetta oli 8. eli ”pistesijoilla”. Tästä on hyvä, helppo ja rento fiilis jatkaa kesää! Tuulta juoksussa oli +0,6, joten vähän paremmalla alulla ja metri lisää tuulta niin A-raja 12,85 on siinä.

Oskari ja Jani M17 300m 1.erä: Pojat pääsivät kovaan kyytiin. Oskari juoksi fiksusti ensimmäisen 300m starttinsa koskaan ja tuli ihan Janin vauhtia 240m. Sitten tuli vähän tahmeammin loppumatkan ja aika 39,27 eli siihen nähden ollut ollenkaan huono. Kukaan muu pojista ei ole avannut 300m-uraansa yhtä nopeasti! Kerrassaan positiivista, kun pojan tilanteen ottaa huomioon. Janin juoksu näytti hyvältä ensimmäisen satasen, että kerrankin mennään oikeaa vauhtia, sitten kaarteessa näytti, että Jani hieman passaili ja viimeisillä metreillä sitten kiri porukkaa kiinni. Luulin, että ei tosiaan mitään ennätysaikaa mutta eihän se parantunut taas kuin 0,5 sekuntia kahden viikon takaisesta! Ihan mieletöntä.

Joona M17 300m 2.erä: Mikko jätti tietenkin 300m juoksematta, mutta Joona pääsi kovempaan erään, jossa kaikki muut olivat jo painelleet alle 37:n. Eli rajaa jahtaamaan. Alku oli hyvä, mutta sisärata verotti selvästi kaarteessa eikä Joona päässyt käyttämään vahvuuttaan. Loppu näytti sitten jo aika tervanjuonnilta verrattuna keskiratojen kavereihin, jotka juoksivat hieman päälle 36. Joonan aika oli kuitenkin 37,71 eli vain 14 sadasosaa hitaammin kuin ennätys ja tämäkin uran toiseksi paras aika. Kova luotto on, että se alkaa tästä vielä kulkea.

Keskiviikkona porukka kävi omineen tekemässä kisakauden punttia eli terävää riveä tai tempausta, kyykkyjä penkille, ½-kyykkyhyppyjä, askelkyykystä penkille, takareisiä, pohkeita ja ylä- ja keskivartaloa. Anton ja Mikko kävivät kisaamassa Parikkalassa, eikä kummankaan suoritus juuri häikäissyt, joten ei niistä sen enempää kuin pistepottia LUM:n finaalitavoitteluun.

Torstaina jatkettiin helpolla linjalla. Pari kierrosta purua verkaksi, nurtsilla koordeja sik-sakkia, vuorohyppelyitä käsiä pyörittäen, joka kolmannen pakaraa ja pyöräytystä, 4 polvennostoa ja 4 pakaraa vuorotellen ja takaperinjuoksua yhteensä 10x30m.

Palauttavia vetoja juostiin pojat 2x5x40-45sekuntia noin 70% tehoilla ja Reetta ja Emma 2×6 kappaletta henkseleitä noin 80% tehoilla ja vajaan 2 minuutin eli 100m kävelypalautuksella. Lihaskuntoa tehtiin vielä loppuverkassa. Lihaskuntoa tehtiin vielä loppuun reilusti ennen kuin siirryttiin mäki alas pelaamaan biitsiä 1-2h ajaksi.

98-99:ien treeneissä porukkaa on taas ollut paikalla niin vaihtelevasti, ettei tosikaan. Perjantaina tehtiin Milan, Emilian ja Juanin kanssa sateinen kaksituntinen: liikkuvuutta, moukaria, kuntopalloa, keppijumppaa ja pysäytysloikkia.

Lauantaina paikalla oli Emilia, joka on kyllä ollut yksi porukan ahkerimpia treenaajia ja kehittynyt hetkessä kovasti, Anniina, Noora, Samu ja Aleksi. Purulla käytiin kierros, tehtiin liikkuvuutta, koordeja yhteensä 14x30m ja vetoja juostiin 5x100m + 5x50m + 1x200m tarkkuusjuoksuina tehoilla 75-95%. Lopuksi hypittiin vauhditonta pituutta ja vähän lihaskuntoa.

Maanantain treenissä tehtiin Vattenfall-lajeja, vaikka aika vähän Vattenfall-kisaajia paikalla oli. Verkaksi hölkättiin ja pelattiin ja tehtiin perus liikkuvuudet. Iita työnsi kuulaa ja Juan heitti moukaria Teemun kanssa. Anniinan, Emilian, Martan, Eetu M:n ja Veetin kanssa tehtiin aitadrillejä sivulta 3+3x4a kolmella väliaskeleella ja juostiin telineistä 4x4a. Pituuspaikalla kaikki loikkivat ensin muutaman kierroksen, sitten Emilia hyppäsi pituutta ja Noora juoksi lähinnä askelmerkkijuoksuja 3-loikkaan. Muut tekivät 3+3×5-loikkaa niin, että ensimmäinen kontakti oli konkka.

VATTENFALL-LAJIT

Vattenfall-seuracupissa pääasiassa tehtiin yksi laji per urheilija. Käytännössä koko 98-99-ryhmä oli paikalla ja suoritukset olivat tällaisia:

MILA, SANNI JA ANNIINA 80m aj: Mila juoksi kilpailun ulkopuolella kovinta vauhtia, sitten tasaisesti Sanni ja Anniina. Ajat 13,2-13,4 eli ei mitään mahtipontista. Vastaistakin toki oli 1,4 ja juoksu näytti sellaiselta perushyvältä kaikilla, mutta jotain siitä vielä puuttuu mitä pitäisi saada kaivettua parissa viikossa esiin, jotta ajat olisivat samassa myötäisessä 12,5.

MILA JA NOORA 3-loikka: Mila poukkoili aitojen ja 3-loikan välillä ja hyppäsi kolmella hyväksytyllään kaikilla paremmin kuin aiempi ennätys. Nyt ennätys on 10,29 ja Suomen tilastoissakin sijoitus taitaa olla noin 7. Tuo paras hyppy oli todella onnistunut, muut eivät ihan niin hyviä ja silti yli 10. Nooran paras taisi olla aika tarkka 9m.

EETU M JA JANNE 100m aj: Eetu teki puhtaan juoksun, vaikka alku olikin aika varovaisen oloinen, mutta loppu tuli kivasti. Aika 16,2 oli ennätys. Janne juoksi hyvin neljän rytmillä ja pääsi ”kevyesti” alle 20:n ajalla 19,5. Ihan mukava kisa ja hyvännäköistä verkkatekemistä etenkin!

ONNI 3-loikka: Onni pääsi juoneen kiinni lopussa ja hyppäsi parhaallaan 9,80, mutta jostain syystä tilastoissa lukee siinä kohdassa 0,98. Parhaaksi tilastoihin jäi siis 9,77. Ehkä se 10m olisi voinut, mennä, jos kerran kevään aikana olisi käynyt 3-loikkaa treeneissä hyppäämässä…

IIDA, JUAN JA EETU K moukari: Kaikki moukaristit osoittivat, miksi kannattaa harjoitella monipuolisesti. Juan heitti elämässään neljättä kertaa moukaria ja 4kg leka lensi reilut 25 metriä. Veikkaanpa, että 30m menee rikki tänä kesänä. Mahtavaa saada tuollainen poika mukaan! Eetukin heitti yli 19 metriä ja Iida 3-kiloista 21 eli muutaman metrin vähemmän kuin kevyempää viime vuonna.

MARTTA 60m aj: Martta juoksi hyvännäköisiä aitavetoja ennen kisaa ja puhdas ja loppuvahva oli kisajuoksukin. Kun startti vielä joskus lähtee, ajat paranevat paljon.

EMILIA pituus: Ei ollut Empun päivä. Juoksu oli ihan eri planeetalta kuin aiemmin, juoksu tuli harppuen eikä mikään tuntunut auttavan. Noh, tällaista tänään. Pistetään kävelyjännityksen piikkiin.

IITA 200m: Tärkeintä, että pohje kestää taas. Aika oli ennätys 28,04 ja juoksu oli hyvin tasapainoisen näköinen ja tuli loppuun asti ihan hyvin.

ALEKSANDRA, SAMU, ALEKSI 300m: Se oli Allulta varma veto, 42,5. Tähän paikkaan se riitti oikein hyvin. Samu paransi yli sekunnilla ennätystään ja juoksi etenkin ensimmäiset 200m nyt hyvin. Aleksikin juoksi omalle tasolleen ihan hyvin, vaikka ehkä hieman enemmänkin olisi voinut odottaa. Pääasia, että poika saadaan kisaamaan.

1000m kävely IIDA, JANNE, EMILIA: Ei huono, että meidän porukka tuli maaliin sijoilla 1, 2 ja 3 – tässä luetellussa järjestyksessä. Iida ja Janne viihdyttivät yleisöä jännittävällä voittotaistelulla ja upealla kilpakävelyaskeleella. Emilian suoritus oli myös hieno ja loppua kohti kiihtyvä ja paukkuja jäi varmasti vielä varastoon. Näistä kavereista on seuralle vielä kävelyiloa, vaikka oma päälaji tulisikin olemaan joku muu! Vaikka en kävelystä muuten perustakaan, on se erittäin hyvää vaihtelua alkuverryttelyihin ja tuomaan monipuolisuutta yleisurheiluharjoitteluun. Kyllä on aina välillä kannattanut tehdä kävelyverkkaa ja kävelykoordeja, sillä tunne näiden kolmen kävellessä oli todella YLPEÄ siitä, mitä on tehty. Vaikka moniottelupohjaisuutemme saisi ja saakin kritiikkiä, tässä oli elävät todisteet sen kannattavuudesta!

4x600m MARTTA: Kellotin Martalle 1.50, josta 400m oli 1.07 eli ihan hurjaa kyytiä. Vähän taisi lopussa painaa, mutta silti kovimpia ellei kovin Martan juoksema 600m ja soolona mentiin.

4x800m SAMU, MILA, ALEKSANDRA: Tytöt juoksivat 2.47 molemmat, Samulle muistaakseni päälle 2.35, joten ei ihan sitä, mihin voisivat pystyä. Kisasta meinasi tulla vähän kyttäily- ja kyräilyjuoksu, mutta lopulta sitten mentiin ihan omassa tahdissa.

SUMMA SUMMARUM 13t pistettä on ensimmäisen osakisan jälkeen ihan hyvin, kun huomioi, että 11-sarjan pojissa kisaili lähinnä 8-9-vuotiaita ja siellä mistä pisteitä tulee eli 17-sarjassa oli esimerkiksi Mikko keihäässä eli ei mitään ihan lajin erikoismiehiä 😀

Torstain treenissä tehtiin lähinnä palauttavaa keskiviikon kisasta. Verkaksi oltiin lipunryöstöä metsässä reilun 20 minuutin ajan. Sitten jakauduttiin kahdeksi puolituntiseksi joko keihäsporukkaan tai liikkuvuus-, jalkateräjumppa- ja lihaskunto-osioon. Aitakävelyitä tehtiin 12x10a ja lihaskuntoa pareittain sekä muutamia liikkeitä ihan yksikseen. Ja sitten Juhannuksen jälkeen jatketaan!

, , , , ,


Kommentointi on suljettu.