Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Loputkin lajipäivät kisattu – hyvin menee, mutta menköön!

05.06.2013, team9899

GAME DAY!

Vajaa viikko edellisestä kisasta Imatralla kisattiin jo eilen lajipäivien merkeissä. Aitoja, pituutta, pitkiä matkoja, kuulaa ja kiekkoa oli ohjelmassa, lisälajina aikuisilla 200m. Valmentajan mieltä ilahdutti erityisesti Joonan ennätys vastatuuleen, erävoitto ja kolmas sija kovassa kakkosen kisassa. Sen pojan itseluottamus sanoi BOOM ja olisipa sen tuuletuksen saanut videolle, kun tulokset luettiin. Se oli hyvä alku, mutta parempaa on varmasti luvassa kesän aikana, kunhan kehitys jatkuu tällaisena.

Mikolla ja Janilla ei ollut ihan niin hyvä päivä. Kumpikin ”jäi” omalle rutiinitasolleen eikä pystynyt venymään. Etenkin Mikon alku oli hyvä ja kova, mutta lopussa tuli vähän noutajaa. Joona on semmoinen kaarrejuoksun spesialisti, että se on jo kova, jos tuntumassa pystyy kaarteen tulemaan. Pojat olivat lähes tasoissa ekan 90m jälkeen, mutta Joona karkasi kaarteesta ulos tultaessa ja kasvatti eroa koko loppusuoran ajan.

Suskin ja Reetan kakkonen ei myöskään ollut mitään parasta menoa. Vastaistakin oli reilu -1m/s, mutta ei se selitä sitä, että Suski juoksi päälle 27:n. Reetan juoksu 27,56:een oli tavallaan ihan hyväkin, siihen nähden, että viimeiset 30m tultiin aikalailla armahdusta rukoillen 😀 Hieman sydämentykytyksiä aiheutti, kun luulin lopussa Reetan ottavan tuntumaa radan kanssa, mutta ei sentäs vaikka aikamoista horjumista olikin pari askelta.

Junnuosastolla aidat sujuivat hyvin. 2 metrin vastaiseen Sanni ja Anniina rikkoivat jo A-rajan ja vaikka Anniina ainakin jäi ihan telineisiin. Tuosta 13,3 pinnasta ajat tulevat tippumaan kesän aikana 12,50:een. Iita aitoi hyvin vastatuuleen, vaikka taisi Iitakin startissa antaa tasotusta. Emilia ja Martta vetivät tyylipuhtaat noin 11 sekunnin vedot eikä kummallakaan -2m/s tuntunut missään. Mila juoksi myös todella tyylikkäästi pitkät aidat aikaan 49,57. Ensimmäiset kaksi väliä eli 3 aitaa mentiin paremmalla ponnistaen ja loput jalkaa vaihtaen niin että viimeinen sattui vielä paremmalle jalalle. Aika hyvä rytmitys! Ensi kerralla voi lähteä jo vähän kovempaa liikenteeseen.

Eetukin aitoi hyvin, tosin vähän oli ekan aitakisan kankeutta ilmassa. 16,71 jää vain kymmenyksen SM-kisarajasta, joten aika monta aituria meillä taitaa Orimattilassa elokuussa olla radalla. 😉 Eetullakin voi hyvällä juoksulla aika lipsahtaa eri sekuntiluvulle, kun saadaan vähän myötäistä ja kivuttomia treenejä alle. Nyt niitä oli yksi melkein koko keväälle: edeltävänä päivänä.

Pituuspaikka ei tällä kertaa tarjonnut suuria hurrauksia. 13-sarjassa Iita hyppäsi ylipitkällä vauhdillaan (kai se on ihan hyvä?) yhden yliastutun, kaksi läpihyppyä ja yhden 445 lankun takaa. Paras 450 ja kahdella sentillä voitto Empusta, joka tykitti tasaisia hyppyjä 430-448:n välille. Hypyssä on paljon tehtävää, mutta varmuuden päälle on hyvä rakentaa. Isommista tytöistä Sanni ja Anniina eivät saaneet merkkiä aluksi millään kohdalleen. Onneksi oli kuusi hyppyä, tytöt saivat kohtalaiset avaukset 468 ja 454.

Mitähän muuta… Eetu heitti kiekkoa liki 30 metriä, Martta loppuverryttely tonnin johonkin 3.25 ja semmosta.

…joten harjoitukset jatkuvat:

Keskiviikkona isompien kanssa oltiin heti puntilla. Perinteiset liikkuvuussetit tehtiin alle ja sitten alkoi ensimmäinen nopeusvoimatreeni tälle kesälle. Joona teki ylöstyöntöä ja tempausta tangolla, penkkikyykkyä 3x5x50kg ja kontrastina aitahyppyjä. Mikko teki riveä 4x60kg+2x2x67,5kg+4x60kg, Jani ja Oskari 4x50kg+2x2x55kg+4x50kg, Reetta 4x40kg+2x45kg+2×47,5kg+4x40kg ja Suski 4x40kg+2x2x45kg+4x40kg. Kivasti on kaikkien voimat nousseet, sillä sarjat olivat iloisen helppoja. Ja ennen kaikkea teknisesti parhaita.

Penkkikyykkyä Mikko teki 85-90kg, Oskarikin 80-90kg, Jani 80-85kg ja tytöt 65-75kg. Painoja saatiin tässäkin laittaa koko ajan lisää, kun oli niin helpon näköistä touhua. Tässä liikkeessä saa toki nopeus olla aika kova. Tähän oli kiva ottaa kontrastina aitahypyt. ½-kyykkyhyppyjä tehtiin vielä tangolla 3×4.

Kaikki tekivät lopuksi borshoveja, takareisikonetta, kuntopallolla telineponnareita ja lonkankoukistajaliikettä, vetoja 1x60m+3×20-30m vastuksella + 1×30/60m ja keski- ja yläkropan liikkeitä. Aika sopiva sekoitus kisapäivän jälkeiselle päivälle nopeusvoimaa, räjähtävää voimantuottoa, tekniikkaa ja lihaskuntoa.

Perjantaina treenit jatkuivat ja lopulta koutsikin oli paikalla, vaikka vähän meinasi/olisi pitänyt mennä sänkypotilaan rooliksi. Noh, isojen kanssa ensin vähän pelailua. Päivästä erityisen teki se, että Oskari on palannut elävien juoksevien kirjoihin! Toivottavasti säärivaivat ovat nyt taaksejäänyttä eloa ja saadaan poika näyttämään, mitä tunnollinen korvaavien teko loukkaantumisen aikana merkitsee! Koordeja Oki teki nurtsilla ja juoksi mäkeen 3 kiihdytystä, kun muut tekivät koordit ja hyppelyt mäkeen: polvennostot, sakset, vuorohyppelyt, jatkuvat pituusponnarit ja loikat. Toistoja kertyi sellaiset 14x30m. Tästä jatkettiin purun ”takasuoralle”, jossa on hyvä juosta loivalla alamäkialulla 150m:n vetoja. Tällä kertaa Reetta ja Oskari tyytyivät sarjoihin 2x3x150m ja muut juoksivat 3x3x150m. Ensimmäinen sarja juostiin väärään suuntaan eli loivaan lopun ylämäkeen, muut sarjat taas alun pieneen alamäkeen. Palautukset olivat 3-3min ja sarjapal 6-8min.

Teemu veti nuorempien treenissä keihästä, hyppelyitä ja nurtsivetoja. Kävipä niin, että olin pois treeneistä taas sen kiintiö 1% verran vuodesta.

Viikonloppuna Reettaa lukuunottamatta muut kävivät sunnuntai-iltana tekemässä nopeustreeninä startteja ja 4x60m 95% tehoilla. Oskari juoksi 2x3x50m nurmella ja 3x60m radalla. Päälle vauhditonta pituutta, kun kuulia ei saatu kiinni olevalta kentältä.

VIIKKO 23:

Kesäloma alkoi koululaisilla. Tosin isompien ryhmässä se tarkoitti kesätöiden alkamista lähes kaikilla. Maanantaina saivat työläiset totutella työntekoon, treenejä ei isojen kanssa pidetty, omatoimista verkkaa ja venyttelyä kisaa varten vain. 98-99:ien kanssa treeniä vetämässä olivat Iitu ja Teemu, aiheina korkeus ja erilaiset nopeusjuoksujutut.

GAME DAY!

Tiistaina käytiin moikkaamassa Simpelettä, jossa kisattiin kolmannet lajipäivät: pikajuoksu, moukari ja korkeus. Paikalla oli isojen jengi, Anniina, Iita ja Martta. Päivä oli aurinkoinen, kuula ja todella heikkotuulinen viime aikoihin verrattuna. Isojen porukalla juoksu kulki tänään, paremmin kuin pienemmillä, mutta ehkä pienet perässä kun isot edellä!

Suski ja Reetta pääsivät ottamaan sen kesän yhteisen satasen kisan ja voiton vei aika odotetustikin Reetta, vaikka antoikin alussa tasoitusta melkoisesti jonkun ensimmäisistä askelista petettyä. Alkurämpimisen jälkeen kiihdytys oli pitkä, maksimijuoksu todella tehokasta, väljää ja rytmikästä pikajuoksua, joka toi maaliin ajassa 13,16. Suskin aika oli 13,23. Juoksu juostiin muutaman kymmenyksen vastaiseen, joten onnistuneella juoksulla, kovassa kisassa, ei flunssan jälkeen ja sopiviin myötäisiin 12,85 on ihan paperia. Näin se vaan menee. Suskillekin 13 alitus on ihan otettavissa milloin vain.

Pojat aloittivat kuitenkin ennätystykityksen jo ennen tyttöjä: ensimmäisessä erässä Joona vei voiton ajalla 11,99, Mikko tuntumassa 12,02 ja Janikin juoksi hienosti 12,21 ja täytti jo oman kesän tavoitteensa. Joten ei muuta kun uutta sekuntilukua kohti! Pojilla oli tuuli nollissa, joten kahden myötäisessä nämä kaverit juoksevat jo oikein mukavia aikoja! Vieläkin startit olivat kaikilla kehnot, sillä vasta 60m kohdalla Joona ja Mikko siirtyivät viemään porukkaa. Loppu olikin hienoa menoa.

Kolmosille tämä tiesi hyvää ja sitähän saatiin: Joona aloitti jälleen upeasti ja nyt juoksu tuli 380m saakka hienosti siihen nähden, että aikalailla yksin mentiin. Kaveri metrin pari edelle niin olisi pari kymmenystä lähtenyt vieläkin enemmän. Nyt saatiin ”tyytyä” 37,47:ään mikä on kyllä upea aika sekin! Viime syksystä on jo nyt parannettu 0,9 sekuntia ja 3 kuukaudessa 3 kymmenystä. Suuremmat parannukset tekivät kuitenkin Mikko ja Jani:38,87 ja 39,18 – kahdessa viikossa reilut 6 ja 5 kymmenystä. Uskoisin, että näistä ajoista ainakin Mikolla on vielä paljon kiristämisen varaa, sillä nyt ei kuulemma edes hapottanut. 37-alkuiset ajat odottelevat, kunhan poika vaan oppii lähtemään kolmosen vaatimaa vauhtia liikkeelle! Nyt alkaa poikien kehitystahti ja tuloksetkin olla jo ihan mukavaa tasoa. Ja tästähän on 2,5 kuukautta aikaa kehittyä. 😉

Suski juoksi treeninä vielä ulkopuolisena 300m. Aika oli 42,7, mutta juoksu oli ihan pätevän näköinen pitkän paahtumisen jälkeen omalla vedolla. Nou hätä, näitä vaan lisää ja vähän vähemmän lämpöä Suskille.

Anniinan ja Iitan satanen ei sujunut ihan niin kuin olisi voinut Marskien ja paljon muunkin perusteella odottaa. Ajat 13,69 ja 13,72 eivät kerro paljoakaan, hämmentävät korkeintaan. Alut olivat aika tahmeat kummallakin, mutta loppu tuli. Iitalla 60m kulki jo kivasti 8,37 ja Anniinalla 300m tuli hyvin loppuun, joten kovempaa aloitusta peliin jatkossa: 45,9. Martta juoksi 60m 9,50 ja kokeili kolmostakin hieman alle 50 sekunnin ajan.

Näistä jatketaan kisaa ja treeniä vuorotellen! Ennätykset on selvästi tehty murskattaviksi!


Kommentointi on suljettu.