Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Harjoittelu

Peruskuntokausi käyntiin

18.09.2012, team9899

Vaikka kisakausi ei olekaan vielä loppu, on treenitaukoa pidetty jo kaksi viikkoa ja tällä viikolla aloitettu peruskuntokauden treenit molempien ryhmien kanssa. Treenejä on pääsääntöisesti viidet viikossa molemmilla porukoilla, joista olen kahdeksat vetämässä.

Lauantaina kisataan vielä seuraottelussa melko kevyellä mielellä ilman suurempaa stressiä, joten vasta sen jälkeen ynnäilen kirjallisesti kesän yhteenvetoa. Mielessähän sellainen on jo melko kirkkaana. Peruskuntokauden ensimmäinen viikko on aloitettu ”pehmeällä laskulla”, vaikkakin olen tuntenut itseni melko masokistiseksi ja hulluksi valmentajaksi, kun olen katsellut urheilijoiden tuskaisia ilmeitä, puuskutusta, hikeä ja punaisia poskia. Tätähän se urheilijan elämä on – kuka sen kestää ja jopa siitä nauttii, jatkaa vielä tämän talven jälkeen pitkälle.

Maanantaina 98-99:t aloittivat treenikauden ylämäkivedoilla, joita itseasiassa kaikki jaksoivat yllättävän hyvin, joden tuskin kahta viikkoa on ihan laakereilla lepäilty. Ensin verkkailtiin Kimpisen purulle ja siellä kierros ympäri eli yhteensä vajaa pari kilometriä juoksua. Pitkiä koordeja tehtiin purulla yhteensä 10x40m (2x pnj, paju, sakset, tapeju, vrh). Näitä voidaan pidentää syksyn aikana vielä monen monta metriä, mutta koska pehmeä lasku. 😉

Jyrkkään mäkeen juostiin 2x4xn.70m parin minuutin palautuksilla ja rennon kovalla vauhdilla. Jotta saatiin normaalia juoksua siihen päälle, vetäistiin nurtsilla 4x80m kiihtyviä vetoja. Jottei liian kevyeksi treeni jäisi, hypittiin vähän portaissa tasahyppyjä kyykystä sekä pohjehyppyinä esimakuna seuraavasta päivästä. Urheilutalolle takaisin hölkkäilyn jälkeen tehtiin keskivartalolle mittarimatoja, möngerrystä, tukkipyörintää, patjaa pitkin kävelyä ja kottikärrykävelyitä ennen kaikki polttaa kaikkia polttopalloa, jossa tehtiin hyppishyppyjä sakkoina. Melko määräpainotteinen ja monipuolinenkin treeni siis, jonka kaikki vetivät hyvin loppuun saakka.

Tiistaille pikkuisille on varattu koko talvikaudeksi punttisalivuoro urheilutalolta, joka alkaa puolen tunnin ulkoilulla. Kevyt aloitus näkyi siinä, että ei juostu kuin 15minuutin hölkkä ja siihen päälle sama määrä pelailua ja heilurit. Punttisalilla tutustuttiin siihen, mitä tulevaisuudessa edessä on. Aluksi kuntopiiriä tehdään vain kahden kierroksen verran, mutta ainakin tänään tehtiin 13:a eri liikettä 40sekuntia lentävillä n.20sekunnin vaihdoilla ja tiukkaa teki jokaisella. Mukana oli mm.rinnallevetoa ja kyykkyä, nyt jo pienillä oikeilla tangoilla suurimmalla osalla, kun liikkeet alkavat oikeasti näyttää melko hyvältä.

Juoksusuoralla käytiin vielä parin rullailevan 60m vedon ja loppuverkan verran. Ihan hyvin melkein kaikki jaksoivat treenin painaa läpi, vaikka kommentit olivat luokkaa ”hirveän rankkaa”, ”ihan kamalaa” ja vielä kaiken huipennuksena: ”ens viikolla en ainakaan tuu!” Katotaan vaan, niin tässä treenissä porukka alkaa huveta syksyn myötä, mutta ne jotka jää, nauttii sitten mm.Tampereella maaliskuussa työn hedelmistä.

Ihan mahtavaa tämän porukan kanssa on se, että lähes jokainen on terveiden kirjoissa ja mm. Janina, joka oli melkein vuoden pois pelistä, on taas ihan täysillä mukana. Se, jos mikä piristää tämän koutsin mieltä – VIHDOIN! Iidakin on taas ihan terve jalkansa kanssa, mutta muutamat polvikipuiset kärsivät nyt sitten senkin edestä nimittäin molemmat Eetut ja Eve. No, niillä polvilla mennään mitä on saatu!

Isompien kanssa treenit lopullisesti loppuivat ”urheilukoulu” otsakkeen alta ja siirryttiin ihan oikean valmennusryhmä-treenin pariin. Ryhmä on kyllä vähän turhan iso etenkin punttitreeneissä ja talven myötä suoralla missä tahansa treenissä, jos muitakin urheilijoita on samaan aikaan paikalla. Maanantaina puuttui kolme ja silti pääluku oli 8. Hyvähän se vaan on, että vielä tulevia 16-17-vuotiaita (+yksi 18v) on näin hurjan paljon innoissaan treenaamassa.

Mukana oli yksi keihästyttö, joka tulee tekemään talven aikana oikeastaan vain punttitreenejä ja muutamia juoksujuttuja meidän kanssa, mutta muutenkin ryhmä 10-henkinen. Reetta treenasi omatoimisesti liikkatunnilla määräintervallivetoja ja illalla lihaskuntoa kotipuolessa. Voin aika varmasti luottaa siihen, että ne treenit on tehty hyvin. Se on paljon se, sillä kovin moneen en vielä uskalla hurjasti luottaa. Tiedän, että Reetalla on tällä hetkellä motivaatio korkealla ja halu kehittyä, joten tytölle voi pitkien ja hankalien kyyditysmatkojen vuoksi antaa vähän erivapauksia.

Mikko oli jalispelissä ja Anton kuulemma kokeisiin lukemassa. Muut verkkasivat ensin ulkona, tekivät sitten liikkuvuuskuntopiiriä 10 kierroksen verran, mikä käsitti 10 liikkuvuusliikettä ja 10x8A aitakävelyitä. Kuntopiiriä tehtiin 10 liikkeellä: askelkyykky, pohjenousut, punnerrukset, vatsat, kyykkyhypyt, takareisipito, pystypunnerrus, selän ojennus, ylätalja ja kylkikierto. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin hups vaan minuutti/liike ja sen näköistä oli sakkikin kiekan jälkeen. Toinen tehtiin vielä 45sek/liike ja voin sanoa, että hieman porukkaa hapotti. Ehkä tulevilla viikoilla tyydytään 40 sekuntiin, jotta saadaan tehtyä 3 kierrosta eli homma ei tästä ainakaan helpotu!

Loppuun vielä hypittiin vähän aitahyppelyitä ja juostiin yksi ihan rento 60-metrinen ennen loppuverkkaa. Yliajalle vähän mentiin, joten päätettiin (päätin) että aloitetaan jatkossa varttia aiemmin, josta 15min omatoimista hölkkää ulkona ja 15min liikkuvuusjuttuja ohjeen mukaan ennen kuin päätän 98-99:ien treenin.

Niin se vaan pyörähti pitkä talvikausi käyntiin. Odotan kyllä enemmän kuin mielenkiinnolla sekä pienempien että isompien otteita jo hallikaudella, mutta ennen kaikkea tulevana kesänä. Sikäli mikäli kaikki sujuu kohtalaisesti suunnitelmien mukaan, pitäisi valmennuksessani olla kasvamassa aika monta tulevaa SM-mitalistia, jotka pokkaavat palkintonsa seuraavien vuosien aikana. Tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen kehittyisi tasaisesti ja tietysti ne kaikki hienot urheilijaksi kasvamiset ja itsearvostukset sun muut. Mutta menestystä ja mitalejahan me halutaan. 😉

, , ,


Kommentointi on suljettu.