Perjantaina alkoi matka ihmemaahan. Eikun siis Tampereelle KLL-kisoihin. Mukaan ei lähtenyt omista valmennettavistani kuin Rezki, jonka kanssa tilanne ei ollut ihan mikään optimaalisin. Maanantaina Vattenfallin jälkeen R juoksi liikkatunnilla helppoa vetotreeniä 2x4x100m 80% tehoilla ja viidennessä vedossa oli jo pitkään kipeänä ollut lonkankoukistaja sitten mennyt siihen kuntoon, ettei juoksemisesta enää tullut mitään. Keskiviikolle suunniteltu valmistava nopeustreeni jätettiin väliin, kun maanantaina ryhmän kaudenpäätöskeilailussakin jalassa taisi tuntua vähän kipua. Eli neljä päivää täyttä lepoa ja sitten kisa. Oma ajatukseni oli koko viikon, että lähdetäänkö tässä hukkareissulle Tampereelle, kun jalka ei anna juosta.
Perjantaina muu porukka teki verkkaa perillä ja kävi lauantai-aamuna aamureippailuilla – R ei tehnyt mitään, koska jalkaa ja kroppaa säästeltiin. Menomatkalla selvisi, että likalla oli myös kurkkukipua ja nuhaa eli vähän veto pois muutenkin. Odotukset eivät olleet ihan kaikkein kovimmat, mutta olin laskeskellut, että alkuerät on helpot, mutta välieristä finaaliin vaaditaan jo tosi kovia temppuja. Sen jälkeen tuli listoille vielä 1-2 selkeästi kovempaa likkaa mukaan.
Alkuerät juostiin puoliltapäivin, joten meillä oli hyvin aikaa ihmetellä Ratinan stadionin tiloja, jossa siis yövyimme liikuntasalissa n.20 muun urheilijan ja huoltajan kanssa. Salista oli kentälle kävelymatkaa käytävän ja vessan kautta n.20m ja ruokalaan ehkä 30m, kun oli toisessa päässä käytävää. Kun Koskikeskuskin löytyi ihan parin sadan metrin päästä stadionia, kun aamulla etsiskelin auki olevaa apteekkia, ei meillä todellakaan huonot oltavat ollut!
Verryttelyä varten Ratinan etukaarteen takaa löytyi juoksusuoran pätkä, jossa tehtiin ennen alkuerää koordit ja avaukset. Reetalle on löytynyt verkkaan aika hyvä sapluuna, jonka likka haluaa tehdä omissa oloissaan ja vaikuttaakin sen aikana todella keskittyneeltä. Tytön perusominaisuuden eli hymyn, saati naurun, perään sai kyllä kysellä verkan aikana, kun niin tuimalla ilmeellä veti. Alkueräverkassa R kovasti venytteli ja pehmitteli lonkankoukistajaa, mutta ei edes kysyessä sanallakaan sanonut, että siihen koskisi – ilmeisesti ei koskenutkaan.
Reetta oli elämässään toista kertaa callingissa, edellisestä aikaa oli n.1,5 vuotta, joten se ehkä kertoo siitä suurimmasta erosta kilpakumppaneihin: kokemus. Jännitys likalla taisi olla aika valtava, sillä se tarttui minuunkin. Reetta pääsi poistamaan jännityksen alkueräjuoksulla, mutta itselläni se ei laantunut vaan jatkoin jännittämällä välieriä. Saman muistan itsekin omista juoksuista, että ensimmäisen startin jälkeen ei enää jännittänyt, mutta näköjään valmentajana homma ei olekaan niin helppoa.
Alkuerät menikin sitten paremmin kuin kukaan koskaan olisi voinut uskoa. Neljäs ja viimeinen erä juostiin -1,9m/s tuuleen (muutkin -1,2, -1,5 ja -1,9), mutta tämä mimmi veteli siinä n.12,70-juoksijoiden rinnalla maaliin ja kellotti 13,39. Tuulilukemat saimme tietää vasta vähän myöhemmin, ja silloin sitä vasta oltiinkin pölkyllä päähän lyötyjä. Hetken sai makoilla patjallaan salissa ja vain nauraa. Siis: NAURAA. Molemmille alkuerät oli suuri helpotus: ennätys, a-raja, välieriin ja jalassa ei mitään.
Välierät juostiin 3 tuntia myöhemmin, mutta viimeisessä erässä juosseille se oli todellisuudessa paljon vähemmän. Välierät sitten siirrettiinkin takasuoralle myötäisiin, joten resursseja olisi ollut juosta jotain käsittämätöntä 13,10-13,15-aikaa, mikä vähintään olisi alkuerissä myötäisiin syntynyt. Lonkankoukistaja alkoi kuitenkin vähän ilmoitella itsestään ja muutenkin alkoi väsy painaa toisessa juoksussa, mikä Rezkillä tapana on. Avausvedot ja omat startit kentällä olivat parhaita, mitä koskaan olen nähnyt valmennettavani ottavan ja itseasiassa sellaisia, joita tässä on kesä opeteltu, joten kunto on kova – todella kova. Pieni tauti ja väsymys veivät kuitenkin parhaan terän ja itseasiassa välierissä kiihdytyskin oli vähän horjuva, joten aika ”jäi” 13,34:ään metrin myötäisiin. Toisesta erästä mentiin finaaliin 13,23:lla (+1,8), joten voi sanoa, että taas kerran tyttö pystyi ylittämään itsensä ja pesemään kovempia kilpakumppaneitaan. Ja ennen kaikkea: on yhtä isoa kisaa kokeneempi. Jatkossa vaan on jaksettava kahden, ehkä jopa kolmen juoksun päiviä.
Vaikka finaalipaikka jäikin kymmenyksen päähän ei voi olla kuin tyytyväinen. Kaksi kertaa oma ennätys ja kovia päänahkoja kovissa paikoissa. Alkueräjuoksussa nähtiin, miten hurjassa kunnossa R on, kun tuulet huomioidaan. Pää piti molemmissa starteissa ja ennen kaikkea toiminta kisapäivän aikana oli sopivan ammattimaista verryttelyjen ja olemisen osalta. Likka on järkevä, motivoitunut, lahjakas, lujapäinen… On KUNNIA olla tällaisen Urheilijan valmentaja!
R kisaa vielä ensi viikolla seuraottelussa, mutta periaatteessa kausi loppui tuohon ihmeelliseen päivään, mitä ei kyllä olisi uskaltanut toivoa maanantaisen kivun jälkeen. Kesä alkoi 14,32:lla ja päättyi 13,34:ään, joten jossain ihmemaassa tässä on eletty koko kesä eikä kukaan taida tietää, miten tässä oikeastaan näin pääsi käymään. Asioita alkoi tapahtua kesäkuun alussa ja kun 3 kuukaudessa saatiin aikaan näin suuria muutoksia tekniikka-, motivaatio-, asenne- ja fysiikkapuolella, miten suuria saadaan 11 kuukaudessa ensi vuoden sm-kisoihin? Mimmillä itsellään on iso halu kehittyä, harjoitella ja kisata. Ja kun molemmilla – etenkin koutsilla – on olemassa tieto siitä, mitä on tehtävä jatkossa, ei auta muu kuin käydä ensi viikolla hommiin. 🙂
Kellään ei ole enää varaa puhua mistään yhden kerran onnistumisista, ei juoksutekniikasta, ei urheilullisuudesta, ei asenteesta, ei mistään – ei kertakaikkiaan kellään ole varaa puhua tästä likasta väheksyen! Tästä lähtien muilla on tavoitteena voittaa Reetta, ei toisinpäin. Selittelyt on ihan turhia, sillä nopeimmat on nopeimpia. Antaa muiden puhua, me annetaan tekojen puhua!