Viime viikonloppuna kisattiin 14-15 ja 16-17-vuotiaiden SM-kisat Vaasassa ja Espoossa. Itse päivystin nuorempia ”bättre folke” Vasassa, jossa Noora, Eve ja Emma kisasivat. Kisat menivät kaikkien suoritusten osalta ”ok”-tasolla, paitsi Nooran korkeus meni pahasti alakanttiin. Torstain valmistavassa treenissä hypyt olivat vielä ihan hyviä 140:een asti, mutta 145:ssä hyppy katosi johonkin ja samalla tavalla kävi kisassa 139-143. Noora hyppäsi kuitenkin Even kanssa 3-loikassa tuntia aiemmin joukkuepronssia. Molemmat tekivät rutiinitulokset 9,84 ja 10,21, mutta pitää olla tyytyväinen, että se riitti mitaliin – matkassa oli vähän toisen joukkueen epäonneakin mukana. Olihan se kuitenkin 98-99-ryhmän ja ylipäänsä valmennettavieni ensimmäinen henk.koht.kisojen SM-mitali. Kohtalaisen rento reissu ja hyvää oppia ensi vuodelle, kun mukana on luultavasti lähes 15 urheilijaa huoltajineen matkassa Orimattilassa.
Joona kisasi Espoossa: perjantaina 300m jäi 0,15 sekuntia ennätyksestä, joten ihan mukava juoksu. Sunnuntaina sitten 100m:llä syntyi uusi ennätys 12,09 tuulien ollessa suotuisat +1,6m/s. Nollatuulissa juostu entinen enkka parani kymmenyksen. Joona pääsi maistelemaan alle 11 sekunnin kyytiä viereisellä radalla alkuerissä ja asenne oli hyvä: ”pari askelta pysyin sen vierellä. Parempi näin, on enemmän varaa parantaa.” Siitä lähdetään, että joskus sekin poika pysyy vierellä maaliin asti. 😉
Ennen SM-kisaviikonloppua torstaina vedin kahdet treenit. Ensin 98-99:t treenasivat estejuoksua ja Nooran kanssa tehtiin pientä valmistelua viikonloppuun. Verkkailua tehtiin nurtsilla kaikenlaisten hyppelyjen kera sekä yliteltiin ja aliteltiin esteitä. Muu porukka juoksi 2x3x200m minuutin palautuksilla esteiden kanssa. Kaikilta sujui esteiden ylittäminen ja lukeminen hienosti ja myös vesiesteen ylityksen jokainen oppi tekemään varsin sulavasti eikä kukaan pudonnut edes kovin syvälle. Onneksi päivä oli lämmin, joten pulahdus oli virkistävää. 🙂 Loppuun porukka teki lihaskuntoa reilusti.
Viikonloppuna muutama oli treenaamassa myös ja hyvä niille, jotka olivat. Tänään tehtiin pientä aitavalmistavaa huomisia pm-viestejä varten. Verkkana juostiin portaissa ja maastossa muutenkin sekä pelailtiin. Aitaosiossa tehtiin ensin vähän aitaliikkuvuutta, juostiin 4x50m avaavia aitavetoja sekavälein ja aidottiin 13-sarjan viestiväleillä (paitsi Onni ja Samu pidemmillä) 2x2A+3-4x4A. Lisäksi heittolajina tällä viikolla tehtiin kuulaa Teemun kanssa.
Isommilla olikin tänään heittopäivä. Normaali treenaaminenhan näiden kanssa on juoksu-, hyppy- ja voimapainotteista, mutta tänään poikettiin kaavasta, niin kovaa on ollut kyseli heittotreenien perään. Teemu oli vetämässä keihästä ja kiekkoa, jotta määritelmä ”monipuolista yleisurheilulajien harjoittelua” toteutui myös tässä ”urheilukoulussa”. Purtsikiekan jälkeen heiteltiin kuntopalloja vähäsen, minkä jälkeen tehtiin keihään ja kiekon lajiosiot. Tunnelma oli melkoisen villi ja huoleton, myös ja etenkin SM-kisoissa viikonlopun viettäneiden valmentajien toimesta. Loppuun hupailtiin vielä kiekonvieritysgolffilla ja tennispallolla kymppikoppia pelaten.
Tästä päivästä jäi kyllä taas mieleen, että kyllä nämä on mahtavia 15-16-vuotiaita. Voisi olla, että näiden kanssa oleminen ja tekeminen olisi ihan toisenlaista kun sen nyt on. Kyllähän sen näistä nyt näkee, että ryhmä on hioutunut ja kaikilla on siinä oma paikkansa – jokainen saa huomiota osakseen ja on tärkeä osa ryhmää. Se näkyy treeniaktiivisuudessa, joka on kyllä tällä hetkellä aikalailla 100% luokkaa lukuunottamatta tietysti kipeänä olemisia tms. Ryhmä on sekalainen seurakunta, mutta jollain todella erikoisella tavalla sen vaan kuuluu olla tämä. Kesän aikana ryhmädynamiikka on muotoutunut tosi yhtenäiseksi, kaikki tulevat juttuun keskenään ja myös koutsinkin kanssa. Meno on välillä todella hulvatonta, vaikka täysillä tehdäänkin. Mahtavaa, että mukana on erilaisia persoonia ja urheilijoita, sillä nämä nuoret oppivat toisiltaan ja oppivat myös elämästä ja ihmisenä olemisesta paljon toistensa kautta. Parempaa porukkaa ei voisi valmennettavana olla kuin tämä motivoitunut, haastava, innostava, aktiivinen ja iloinen kuusikko!
96-97, aitajuoksu, estejuoksu, sm-kisat