Ensin oli painostava paahde ja kosteus. Sitten alkoi sade ja ukkonen, jota kesti klo 14.45-15.15 asti. Mondo Gamesien piti alkaa klo 15. Itse seisoskelin takasuoralla pituuskisan alkua odotellen, mutta ehdinkin käydä kotona pahimman sateen aikana vaihtamassa kuivaa päälle. Pituushyppääjät joutuivat istuskelemaan tuon sateen ajan katoksessa, joten kohta alkavat olla nämä 13-vuotiaat jo kokeneet kaiken, mitä kisassa voi sattua – mikään ei enää järkytä. Odottelulla oli vaikutuksensa pituuskisaan, joka käytiin sitten auringon paahtaessa ja todella kosteissa oloissa. Iida oli ainut, joka, kiitos minun, sai kuivat piikkarit jalkaansa kisaan.
Milan kisa meni ihan penkin alle, Sanni teki rutiinituloksen ja hyvän sarjan, Anniina olisi päässyt vauhtiin, jos olisi hypätti 6 kierrosta ja samoin Iida, joka ei päässyt lankulle yhdelläkään hypyllä. Milalla oli juoksu tahmeaa, mutta ei lähtenyt kyllä hyppykään siihen malliin kuin lähti alkukesästä. Poikien pituuskisassa kaikki pojat hyppäsivät hyvin: Onni lopulta 2 sentin päähän ennätyksestään ja varaa on vielä paljon parempaan, mutta Eetu K ja Samu tekivät ennätyksensä n.20 sentillä!
Päivän parhaita suorituksia oli myös Anniinan 200-metrinen, joka kulki 1,5m/s vastaiseenkin ennätykseen 28,29. Aitojen kanssa saman matkan yllättäjä oli Mila, joka paransi lähes 2 sekuntia ennätystään ja juoksi täsmälleen saman ajan Emman kanssa. Iidan kisa meni ihan plörinäksi jo 7.aidalla, mutta siitä huolimatta Iida ei jäänyt tuosta kaksikosta kuin muutaman kymmenyksen ja ennätyksestään 0,7 sekuntia, joten alku oli luja ja se ehkäpä kostautui, kun kipeänä olon jälkeen ei jaksanut puristaa väsyneillä jaloilla vastatuuleen. Mutta tällaista elämä on ja kun tiedossa on, että resursseja ja edellytyksiä löytyy, ei kyse oli kuin siitä, että ne saadaan esiin oikealla hetkellä, esimerkiksi ensi kesänä Orimattilassa.
Emma oli korkeuspaikalla vireessä ja hyppäsi 155, vaikka kuulemma ei tuntunut hyvältä – eikä tässä kelissä ihmekään. Emma on sen verran fiilis-hyppääjä, että tulostaso vaihtelee kisasta toiseen yli 10 senttiä helposti, mutta hyvänä päivänä Emmalla on mahdollisuudet 160:n ylitykseen. Vaasassa elokuussa sillä ollaan mitalin syrjässä vahvasti kiinni.
Joonan kisa oli tänään aikalailla pannukakku, joka lässähti jo startissa ihan katastrofaaliseen reagointiin, jollaista harvoin edes Joonalta näkee. Siihen nähden suoritus oli ihan hyvä, sillä startissa tuli ainakin kymmenys takkiin ja 1 m/s vastaiseen aika oli 12,37 eli myötäiseen 12,20. Loppujuoksu tuli taas ihan loistavasti puolivälistä eteenpäin ja 150m:n kisassa Joona olisi varmasti ottanut kärkeä kiinni vielä lisää, mutta sellaista eroa vaan ei saa antaa, joka tänään lähtöpaikalla annettiin – ei alle 12-juoksijoita vastana.
Onneksi satasen kisoja on nyt ensi viikolla edessä, sillä jos yhdessäkään niistä kolmesta startista lähtö osuu kohdalleen ja vielä tuuli myötäiseksi, ei 12 sekunnin alitus tunnu mitenkään poissuljetulta ajatukselta. Viime vuonna Joonan ”huonot juoksut” olivat 12,55-12,65 ja tänä vuonna vastatuuleen huonolla startilla aika on jo 2 kymmenystä parempi, joten eiköhän myös ennätys ole ainakin sen verran parempi kauden lopussa. Siitä olisi hyvä lähteä rakentamaan treenikaudelle ihan toisenlaista menoa.
Ensi viikolla kisarumba jatkuu, kunhan huominen treenaillaan kevyesti. Tiistaina Parikkalaan, keskiviikkona kotoisat viikkokisat ja sunnuntaina piiriotteluun Lahteen. Joonalla on edessä, mikäli pm-kisoissa alkuerät satkulla tarvitaan, 7 kisastarttia, joista yksi on pituuden kisa. Luulisi näistä sen verran onnistumisiakin tulevan, että voidaan alkaa miettiä sm-kisoihin lähtöä. Reetan kanssa jännitetään tuulen suuntaa tiistaina Parikkalassa ja tällä hetkellä omat ajatukseni on ihan keskitetty siihen hetkeen, sillä olisi hienoa, jos Reetta saisi SM-kisarajan rikottua. Vielä tuntuu hieman kaukaiselta, mutta tuo tyttö on jo näyttänyt, että pystyy ihmeisiin.
Tämän päivän kisoista mieleen jäi pituuspaikalla erityisesti se, että vanhemmat luulevat usein olevansa valmentajia. Vanhemmilla ei ole tippaakaan luottoa, että se ihminen, joka viikosta toiseen, lähes päivittäin, opastaa ja neuvoo, osaisi antaa kisassa parhaat ohjeet. Vanhemmat luulevat tietävänsä parhaat neuvot tekniikkaan, jota kannattaakin kesken kisan hirveästi neuvoa. Joskus tulee ihmeteltyä, mikä ihan mukaviinkin vanhempiin menee, kun oma lapsi laittaa kilpailunumeron rintaansa. Vanhemmista tulee kaikki-tietäväisiä lajineroja tai ainakin valmentajaa tietäväisempiä. Siinä vaiheessa tekisi mieli vain sanoa, että voit tulla sinne treeneihinkin neuvomaan – kentällä on kasa myös toisessa päässä, jos tietää paremmin.