Olen aika vaativa valmentaja omalla tavallani. Vaadin urheilijoita, jo näiltä nuorilta 12-13-vuotiailtakin sitoutumista, säännöllistä harjoituksissa käymistä ja harjoituksissa tekemistä asenteella, ettei homma jäisi vaan käymisen asteelle. Olen aika harvoin tyytyväinen ryhmässä näihin asioihin, joten niistä puhutaan ja paasataan paljon, joskus itsestänikin tuntuu, että vähän liikaa. Välillä heltyy ja miettii, että ovathan nämä vielä tosi nuoria eivätkä voi olla niin sitoutuneita ajattelun kehittymisen vuoksi vielä 13-kesäisinä. Mutta kyllä työ tekijänsä palkitsee, sellanen fiilis on tänään.
Olen nimittäin todella tyytyväinen siihen, missä olemme 98-99-ryhmän kanssa menossa nyt. Ryhmässä on selkeä ”ydin”, joka harjoittelee säännöllisesti sen 5 kertaa viikossa, kilpailee viikkokisoissa jatkuvasti ja kiertää piirin kisakalenterin kaikki kisat läpi. Nämä nuoret eivät ole kipeänä usein, eivät mökkireissuilla, eivät Tykkimäessä tai serkun veljen rippijuhlissa, kun on harjoitukset tai kisat. Tai ainakin hyvin, hyvin harvoin. Ytimen muodostaa mielestäni n.10-12 urheilijaa, joita hyvällä syyllä voi kutsua urheilijoiksi.
Ei varmasti ole sattumaa, että näiden nuorten tulokset kehittyvät jatkuvasti, tekeminen harjoituksissa ja kilpailuissa kehittyy ja he myös keikkuvat ikäluokan tilastoissa hyvinkin kärkipäässä. Sekin, vaikka onkin vähäpätöisempi seikka, kertoo paljon. Uskon, että se vaativuus ja ankaruus, jota säännöllisen tekemisen suhteen olen pitänyt, tuottaa tulosta. Moni voisi ajatella, että ei saa liian tiukkana olla näin nuorten kanssa, mutta milloin se sitouttaminen sitten tehdään, jos halutaan tällaisen massan jatkavan yli 15-ikävuoden? Nyt tai ei koskaan.
Vähän yli kymmenen porukka tässä ryhmässä on hyvin tiivis nippu samalla tavalla yleisurheiluun suhtautuvaa porukkaa. Itse asiassa tytöt ovatkin todella tiivis nippu toinen toistaan parempia ystäviä, mikä osaltaan edesauttaa lajiin koukkuuntumista. Nyt on selkeästi sellainen vaihe, jolloin joko jäädään kiinni tai ei jäädä. Tänään paikalla ei ollut kuin 9, mutta nämä ovat juuri sitä ydintä, josta muutama on lähtenyt jo viikonlopun kisareissulle Joensuuhun ja esimerkiksi Eetu piti ihan ansaittua ja hyväksyttyä lepopäivää, jotta huomenna jaksaa sykkiä monen tunnin treenin. Tyttöjen kohdalla treenimäärät voivatkin nyt olla kovempia kuin poikien, kun pojat kehittyvät vuoden, pari myöhemmin.
Tämän päivän treeni oli osoitus siitä, mille tasolle on 13-vuotiaankin mahdollista nousta, kun haluaa ja tekee asiat sen mukaisesti. Alkuverryttelyä tehtiin hölkäten, helpoilla verkkakoordeilla ja hyppiksellä hypäten erilaisia hyppyjä vajaat 150. Oikeina koordeina tehtiin erilaisia hypähtelyjä, joilla haettiin jalkojen saksausta ja laajuutta, 1 jalan pyöräytysjuoksua sekä polvennostosta juoksuun siirtymisiä. Kahden tunnin treenissä oli hyvin aikaa, joten tähän kaikkeen käytettiin puolisen tuntia.
Päivän pääaiheena oli kuitenkin 3-loikka, johon lämmiteltiin loikkimalla nurtsilla 2×10-l ja kasaan 5-loikkaa kuutisen kierrosta neljän askeleen vauhdilla. Pisimmät loikat kantoivat liki 14 metriin ja olivat ennen kaikkea teknisesti taas pykälän parempaa. 4-loikkaa (kinkka-loikka-loikka-kasaan) hypättiin kasaan kolme kierrosta kummallakin jalalla kinkaten. Oikeaa 3-loikkaa hypättiin 6 askeleen vauhdilla ja Noora askelmerkistä kuutisen hyppyä, joten loikkamäärää kertyikin ihan kivasti.
Kaikenkaikkiaan tekeminen oli oikein hyvännäköistä ja noinkin lyhyellä vauhdilla monet hyppäsivät 9 metrin siivuja, mitä ei ole ennen nähty. Lähes kaikki tytöt hyppäsivät kasilta kasaan ja etenkin neliloikissa nähtiin tosi huikeita suorituksia ottaen huomioon, että tuota harjoitetta tehtiin ensimmäistä kertaa ja ainakin koutsille välittyi siitä aika positiivinen siirtovaikutus itse lajisuoritukseen.
Loikkien päälle juostiin 2x3x50m nurmella hakien juoksuun helpoutta, rentoutta ja hyvää tekniikkaa. Loppuun tehtiin vielä lihaskuntoa kaksi kierrosta eri liikkeillä: vatsat, selät, kyljet, takareidet ja ojentajat. Toistoja kertyi lähes parisataa. Loppuverkkailut osa teki pyöräillen ja muut hölkkäillen. Monelle tulee harkkamatkoista hyvät aerobiset palauttavat, kun matkaa on 4-8km.
Harjoituksesta jäi todella positiivinen mieli, en sitten tiedä johtuuko auringonpistoksesta vai mistä. 😉 Mutta tämä porukka on sellanen dream team, jonka kanssa töitä tehdessään ei voi muuta kuin hymyillä ja olla onnellinen, että pääsee näkemään läheltä näiden lahjakkaiden nuorten kasvamista ja kehittymistä. Toivottavasti huomisen tärkeän aitatreenin jälkeen mieli on yhtä valoisa ja porukasta löytyisi huomenna ainakin kolme, mielellään neljä, jotka pystyvät aitomaan 15-sarjan väleillä helposti kolmella. Sen suurempia en toivo tällä erää!