Lainaa.com

Kilpailut

Hyviä harjoituksia viikkokisoissa ja muutenkin

20.06.2012, team9899

Eilinen päivä hengähdetty ja taas oli koko päivä täyttä yleisurheilua. Ensin vietin kolme tuntia seuraten ”Amerikan gurun” seiväs- ja korkeusvalmennusta, jonka jälkeen kisattiin viikkokisoissa lajeina 200m aj, 3-loikka ja 600m. Kovimmat karpaasit urakoivat koko setin ja Noora ja Mila vieläpä korkeustreenin päälle. Siitä täydet pisteet!

Pitkissä aidoissa Iida juoksi taas upean ennätyksen. Vielä en ole saanut mihinkään virallisia tuloksia nähtäville, mutta muistaakseni n.32,16. 13-vuotiaalle aika on todella kova ja lupaa hienoa kesää ensi vuonna esimerkiksi Orimattilaan elokuulle. 😉 Noniin, noniin, eipä innostuta liikaa! Upea veto kertakaikkiaan ja nyt tuli vielä viimeinenkin aita 9 askeleella. Sanni juoksi samoihin aikoihin kuin karnevaalien juoksussakin, vaikka tulikin ihan päin viimeistä aitaa. Sannin menossa on nyt tapahtunut ja tapahtumassa sellainen nytkähdys eteenpäin, että nähtäväksi jää, mihin tuo tyttö vielä yltää!

Iida ja Sanni eivät kisanneet muissa lajeissa vaan tekivät sen sijaan 9 liikkeen kuntopiiriä kaksi kierrosta, lähinnä jaloille ja keskivartalolle kohdistuvin liikkein. Sanni juoksi loppuun vielä muutaman rennon satasen, kun ei pääse huomiseen juoksutreeniin. Alkuverkasta loppuverkkaan sellainen kevyt viisituntinen treeni tälle illalle. 😉

Anniina kolhaisi 7.:ttä aitaa ja säikähti aikalailla, mutta juoksi muuten oikein hyvän juoksun, kuten myös Mila, joka pystyi nipistämään pari kymmenystä karnevaaleilla juostusta ajasta. Emma ja Noora J juoksivat eri erissä lähes täsmälleen samat ajat, toiselle parin sekunnin ennätysparannus, toiselle vajaa sekunti takapakkia viime kesältä. Yleisurheilukin on laji, jossa voi kehittyä vain lajia harjoittelemalla. Noh, harjoitustahan se oli tämäkin päivä.

3-loikkapaikalla Eve hyppäsi vähän kipeillä nilkoilla ja polvillakin yli 10 metrin ja Noorankin jokainen hyppy oli niin pitkä, mutta askelmerkki oli aivan hukassa, sillä ensimmäiset hypyt Noora hyppäsi 10 askeleen vauhdista ja kisan aikana sitä ei saatu muutettua enää. Mila jarrutteli kolmen ensimmäisen hypyn vauhtia, mutta viimeisellä tuli hyvin ja tulos oli 9,62. Anniinalta kisa oli perinteinen: kaksi ensimmäistä lähes 10-metristä yliastuttuja ja sitten kahdella kohtalaisella hypyllä 20 senttiä takaa tulos: 9,55.

Onnikin hyppäsi loikkapaikalla ennätyksensä ja nuorempien kisassa jota en ehtinyt seuraamaan parantelivat myös Ella ja Martta tuloksiaan reilusti. Eetu oli tänään vireessä, eikä 3-tuntinen seiväs- ja korkeussetti tuntunut haittaavan: kolmella loikalla päälle 9,90 ja 600 metrillä hieno juoksu loppuun saakka taistellen aikaan 2,52 – kevyet 14 sekuntia kovempaa kuin viime vuonna.

Muuten 600-metriset olivatkin vain hyvää harjoitusta ja osoitus taas siitä, miten 13-14-vuotiailla alkaa koon tulo tehdä tehtäväänsä. Ella juoksi hienon vedon ja sai ajaksi n.1,50. Tällaista tänään. Melkoinen treenipäivä monelle takana ja myöskin hyviä tuloksia! Tällaiset päivät ovat niitä parhaita nuorille yleisurheilijan aluille. Katsotaan, mikä on vire huomenna. Veikkaan, että ei tunnu missään ja mennään ihan uudella höyryllä taas. Osa jatkaa seiväs- ja/tai korkeustreenejä ja muiden kanssa juostaan, hypellään ja tehdään keskivartaloa niin, että sen muistaa kolme päivää Juhannus”lomallaan”. 😉

Loppukevennys:

Reino ”Reiska” 3v asuu porukoiden naapurissa ja kysyi pihalla isältäni:
”Onko ***** (minä) sisällä?”
Iskä: ”Ei, kun se on omassa kotonaan.”
Reiska: ”Ai Juvakan kentälläkö?”

,


Kommentointi on suljettu.