Törmäsin tänään yleisurheilun keskustelupalstalla kirjoittelevien kommentteja lukiessa aika räikeisiin väitteisiin, joissa todettiin, että 20-vuotias ei voi olla nuorisovalmentajana seurassa. Kävin itse NVT:n vuosi sitten (21-vuotiaana) eli olen juurikin nuorisovalmentaja, omat valmennusryhmäni ovat 13-14 ja 15-16-vuotiaiden ryhmät. Lisäksi kesällä ohjaan myös 7-12-vuotiaiden ryhmissä ja tuntimäärää kertyy yhteensä parhaimmillaan se 16 viikkoa kohden. Hieman kirpaisi jossain syvällä, sillä ei todellakaan ole helppoa olla nuori, aloitteleva valmentaja urheiluseurassa.
Olen siinä mielessä todella onnellisessa asemassa, että olen saanut ”jalkaa oven väliin” ja uskon, että minuun luottavat seuran päätoimiset henkilöt täysin. Nuorisopäällikkö, valmennuspäällikkö ja toiminnanjohtaja ovat kaikki valmiita antamaan minulle tuon määrän työtä eivätkä siis voi nähdä sitä kovin vääränä. Myöskään en usko, että omille urheilijoilleni on suuri koetinkivi se, että olen vanhimpia vain 6 vuotta vanhempi, nuorempia kylläkin ”jopa” 10. Suurin osa vanhemmistakin tuntuu ottavan asian ihan hyvin, että olen itse heitä paljon nuorempi ja neuvon heidän lapsiaan monessakin asiassa myös lajitekniikoiden ulkopuolella.
Seurassamme monet nuoria (lähinnä 7-12-vuotiaita) ohjaavat ovat itsekin todella nuoria. Kaikilla ei varmasti ole asiat yhtä hyvin ja luotto niin korkealla. Unohdan välillä, kuinka nuori olen ja uskottelen itselleni olevani päteväkin valmentaja. Välillä taas mietin, että onko sillä oikeasti väliä onko 22 vai 26-vuotias, jos tietää ydinkohdat harjoittelusta ja lajitekniikoista. Valmentajan rooli ei todellakaan ole kadehdittava, kun nuoret tulevat murrosikään. Ei, vaikka olisi itse 50-vuotias. Harmaita hiuksia se aiheuttaa koutsille, oli ikää miten paljon tahansa.
Tiedän, että olen saanut valmennettavakseni todella lahjakkaan 98-99-ikäluokan höystettynä parilla vuotta nuoremmalla. Vastuu siinä hommassa on iso, sillä näillä nuorilla on vain yksi nuoruus ja silloin olisi luotava edellytykset myöhemmälle harjoittelulle, pidettävä paikat kasassa, kasvatettava heistä hyvän itsetunnon omaavia, itseensä ja valmentajaansa luottavia, motivoituneita urheilijan alkuja. Haaste on suuri ja ”talentteja” vilisevässä ryhmässä myös vastuu aivan valtava.
Moni yleisurheilu(ikä)ihminen kyllä älähtäisi, kun tietäisi, millaista porukkaa valmennan. ”Miksei tuolle ryhmälle ole annettu valmentajaksi kokenutta koutsia, joka ei vain testaile omia taitojaan heidän urallaan?” Ainakaan meidän seurassa ei valmentajatilanne ole kehuttava. Huipuilla on henkilökohtaiset valmentajansa, jotka paria poikkeusta lukuunottamatta ovat jo varsin iäkkäitä ja jättäytymässä pois. 96-97-syntyneiden ryhmällä on omat – iältään ainakin kokeneemmat – valmentajansa, mutta muuten seuramme valmentajat ovat omaan lajiin/lajiryhmään keskittyneitä eivätkä ollenkaan valmiita ottamaan nuorta laumaa kaikkien lajien harrastajien suojiinsa. Kun valinnanvaraa vaan ei ole, on tyydyttävä tällaisiin aloitteleviin pyrkyreihin, jotka haluavat oppia, tulla paremmiksi ja ehkä joskus oikeasti olla hyviä valmentajia.
Pieneen pääkoppaani ei mahdu se asia, että miten kukaan voi aliarvoida uusia, nuoria valmentajanalkuja. He (me) kun kasvavat nuoresta pitäen kiinni siihen hommaan, heistä on tulevaisuudessa hyötyä vielä moneksi, moneksi vuosikymmeneksi. Itse ainakin olen niin sitoutunut valmentamaan, että haluan tehdä sitä vielä vanhana jyyränäkin. Vaikka vannomatta paras. Mielestäni ei seuroilla ole varaa sanoa ”ei kiitos” kellekään, joka intohimolla suhtautuu valmentamiseen ja haluaa toimia nuorten urheilijoiden parhaaksi. Muuten sanotaan ”ei kiitos” seuraavana nuorisourheilulle, kun ei ole valmentajia.
Voi olla, että en tiedä mistään mitään. Voi olla, että olen turhaan vuoden ajan opetellut valmentamista kokeneempien kanssa. Voi olla, että omasta urastani ei ole ollut mitään hyötyä valmentamiseen. Voi olla, että kuvittelen, että minun työtäni joku arvostaa. Voi olla, että SUL:n valmentajatutkinnoilta ei ole tarttunut yhtään mitään matkaan… Ei, se ei enää voi olla. Mutta sen voin sanoa, että nuoret, joita valmennan, ovat kehittyneet suuria askelia eteenpäin parin vuoden aikana. He nauttivat harrastamisesta ja kilpailemisesta. He tietävät yleisurheilulajien ydinkohdat, ovat kehittäneet niitä ja kehittyvät niissä jatkuvasti. Heidän kanssaan on harjoitettu ominaisuuksia ja tehty määrää paljon ja monipuolisesti.
Mielestäni tulokset 98-99-ryhmässä ovat valtakunnallisesti aika kovaa tasoa. Toki huonokin valmentaja voi leipoa lahjakkaista urheilijoista mitä tahansa, mutta muutaman vuoden päästä ketään ei ole jäljellä. Luotan kuitenkin itseeni aika paljon siinä, että tämä on vasta alkusoittoa koko illan konsertissa ilman väliaikoja. Suomen tilastoissa 98-99:eistä parhaimmat sijat ovat tällä hetkellä:
T12: 60m 5. (-1.9m/s), 100m 1., 200m 6., 1000m 2. ja 4., 60m aj 4., pituus 9.
T13: 60m 4. (-1.9m/s), 200m 1., 60m aj 2., 5. & 9., korkeus jaettu 13., seiväs 4., pituus 7. ja 10.
P13: 60m aj 4., kiekko 6.
T14: korkeus 2. & jaettu 16., pituus 21. ja 31., 3-loikka 8. (paitsi myötätuulitulos), 10. & 11.
Läheskään kaikkia lajeja ei ole vielä edes korkattu, joten lista varmasti tuosta vielä komistuu kesän edetessä. Jo huomenna on siihen seuraava mahdollisuus, kun 12 tunnin kuluttua ollaankin jo pm-otteluissa.
Seivästä ja heittoja lukuunottamatta olen ollut vastuussa lajien opettamisesta. Korkeutta on usein ollut vetämässä myös lajinsa guruja, joilta olen imenyt oppia haastavaan lajiin ja vähitellen alkanut ymmärtää sen lajin ydinkohtia. Parhaita tuloksia ovat tällä hetkellä ryhmässäni mielestäni pika-aitojen (13v) 9,91, korkeuden (14v) 155 ja pojissa kiekon (13v) yli 38m. Näiden kohdalla kyse on paljon lahjakkuudesta, joten enköhän kohta onnistu pilaamaan näiden nuorten uran, kun olen niin nuori ja kokematon ”testailija”. 😉