Lainaa.com

Harjoittelu

Kevään/kesän ensimmäiset sadekelin treenit

28.05.2012, team9899

Johan menikin pitkään aurinkoisessa ja pilvipoutaisessa keleissä treenatessa, mutta tänään 98-99:ien treenin loppupuolella alkoi sade ja jatkui läpi isompien treenin. Eihän se tekemiseen paljoa vaikuttanut, sillä asenteet pysyivät ihan hyvinä, vaikka vettä alkoi tulla ihan reippaanlaisesti.

98-99:ien kanssa pidettiin tänään mukava pelipäivä: alkuverryttelyksi pelattiin koppipalloa vartin verran, tehtiin heilurit ja erilaisia polvennosto-rytmittelyjä aitojen ja tötsien yli yhteensä 10 kierrosta. Päivän lajeina vuorossa olivat pituus ja Teemun vetämä keihäs.

Pituuspuolella otettiin lyhyellä vauhdilla korokkeelta telemark- ja tavallisia hyppyjä 4-6 askeleen vauhdista muutamia kertoja ennen askelmerkkien kanssa taitelua. Jokaiselle saatiin merkit kutakuinkin kohdalleen ennen huomista kisaa, se lienee pääasia. Hypyt eivät tänään kovin monella olleet mitään huikaisevaa tasoa, mutta kyllä se varmasti siitä lähtee paranemaan, kun hyppyjä saadaan enemmän alle kesän mittaan. Muutamia väläyttelijöitä oli, kuten Mila (viimeisellä hypyllä n.450), Janne (parhaimmillaan lähemmäs 4 metriä ja selvää kehittymistä – taas), Iita (järestään päälle 420 hyppyjä) ja Martta (parhaimmillaan 4 metriin). Muiden kanssa oli enemmän tai vähemmän huono päivä tänään ja muutamia tekniikkajuttuja lähinnä ponnistukseen tulossa, niin ei saatu ihan parasta aikaan.

Toinen puolituntinen siis viskottiin keihästä. Loppuun taas pelailtiin hetki, tällä kertaa 10 koppia. Kun sade alkoi yltyä, oli kuitenkin paras tehdä loppuverkkailua hetki portaissa juoksennellen. Samalla aloittelin isompien treenejä ja paikalla oli koko kvartetti JARE, joka oli jo tehnyt omatoimisen hölkkäilyn purulla. Pienet venytykset ja sitten koordeihin ja hyppelyihin, joita tehtiin tänään teemalla laajuutta ja liikkuvuutta. Määrää kertyi 12×30-40m.

Vetoja juostiin 2x6x100m niin, että suorat juostiin ja kaarteet käveltiin, yhteensä siis 1200m, tehot siinä 70-80% paikkeilla. Joona oli tänään viikon tauon jälkeen taas kehissä, kun liikuntatunnilla sääreen saatu pesäpalloisku oli helpottanut. Kaikkea sitä pitääkin sattua. Alku Joonalla oli varovainen, mutta viimeisiin pariin vetoihin vauhdit kiristyivät jo 14 sekunnin paikkeille. Anton treenasi viime lauantaina ainoana, joten sai yhden vedon pois siitä palkintona. Lauantaina Anton pääasiassa heitti kuntopalloa ja keihästä, loikki ja juoksi muutama pidemmän (n.1’20”) vedon purulla.

Reetalla taas oli koeviikko ja ripariviikonloppu alla, joten aika vähän on treeniä kertynyt viime aikoina, mutta jospa se tästä taas hetkeksi, kunnes tuleekin vaellusriparin vuoro heinäkuun alussa. Kaikki kuitenkin juoksivat vedot ihan mallikkaasti, vaikka tytöillä taisi tuntua vähän tiukemmalta. Pojat ehtivät tehdä vähän menninkäisiä tyttöjen vielä juostessa. Lopuksi pukuhuoneessa tehtiin pientä lihaskuntoilua koko kropalle, yhteensä 10 liikkeen verran. Loppuverkkailuja tehtiin osa portaissa, osa purulla.

Huomenna kisaa 98-99-osasto Imatran lajipäiväkisoissa ja viikon päästä sitten kaikki Marskin kisoissa koti-Mondolla. Siitä alkaakin melkoinen kisaputki ja kesäkausi muutenkin, vaikka tämänpäiväisen värjöttelyn perusteella ei ihan uskoisi, että kesää kohti ollaan menossa. Tällä hetkellä kaikki näyttää oikein hyvältä, sillä koko porukka on kunnossa (jopa Janina alkaa toivottavasti vähitellen päästä juoksemaan kovempaakin) ja jonkinlaista asenteen ja aktiivisuuden kehittymistä kilpailemisen ja harjoittelun suhteen on havaittavissa.

, ,


Kommentointi on suljettu.