Luin koko eilisen illan ja myös kuluvan uusinta löytöäni Internetin ihmeellisestä maailmasta: Anssi Vänskän (koutsi Pohjois-Karjalassa) kotisivuja. Täydet propsit niistä sivuista! Sain monta tuntia kahlattuani aika kokonaisvaltaisen ja selkeän kuvan Anssin harjoitusfilosofiasta, valmennettavista sekä samalla ilmeisesti myös P-Karjalan tilanteesta ja tasosta nuorten osalta. Rintama siellä on kapea, mutta kärki terävä (mm. Heikkiset, Jaatisen Sanna & co.) Sain blogia lukiessani inspiksen kirjoittaa hieman omasta ajatuksestani tällä hetkellä nuorten ja erityisesti 98-99:ien harjoittelusta tässä vaiheessa.
Teen heti selväksi, että A) nämä ovat vain minun lyhyen kokemukseni ja pienen tietämykseni synnyttämiä mielipiteitä ja B) koskevat pääosin 98-99-ryhmän edistynyttä kaartia/keskitasoa ja heidän tämän hetkisen kehitysvaiheen harjoittelua. En siis yritäkään kertoa laajasti ja kattavasti siitä, miten tulisi harjoitella. Huipulle on päästy läpi historian ja tullaan pääsemään jatkossakin mitä erilaisempia polkuja, ei ole olemassa yhtä ja oikeaa. Jokainen valmentaja omien kokemustensa ja näkemystensä pohjalta muodostaa vuosien kuluessa (joten aivan varmasti 5 vuoden päästä nauran alla olevalle tekstille 😀 ) oman ajattelutapansa harjoittelua ja valmentamista koskien.
RYHMÄN TILANNE NYT
98-99:t ovat kehittyneet huimaa vauhtia – kuten tuossa iässä kuuluukin – sen ajan, vajaan kaksi vuotta, kun olen ryhmän touhuja päässyt valvomaan. Ydinryhmän perustaidot lajien ja ominaisuusharjoittelun osalta ovat hyvissä kantimissa, mielestäni jo todella varhain. Tämä näkyy myös tuloksissa: A-taitomerkkiluokan rajan rikkoi viime kesänä 9 tyttöä ja 1 poika, monet useammassakin lajissa. Ryhmän kaksi yhteistä vahvuutta ovat hyvä keskivartalon lihaskunto sekä aitajuoksun tekninen osaaminen (paljolti myös toinen toisensa ansiosta). Ryhmä on monipuolinen, motivoitunut ja kilpailua rakastava. Tasoerot ryhmässä ovat suuria, mutta vaikka se karulta kuulostaisikin Nuori Suomi -meiningin kannattajista, etenen niiden mukaan, jotka panostavat ja haluavat kehittyä.
NOPEUSTTA JOKA HARJOITUKSESSA
Kaikissa yleisurheilulajeissa nopeus on mielestäni tärkein ominaisuus. Nuorten kanssa on nopeuden kehittäminen vielä ”helppoa” suhteessa myöhempiin vuosiin, vaikkakin nopeus ja sen kehittyminen onkin pitkälti geneettisistä seikoista riippuvaista. Monipuolisella ja riittävällä 95% ja plus tehoilla juoksemisella nopeutta on mahdollista ja kannattaa kehittää ympärivuotisesti. Aitajuoksu erilaisilla väleillä on tärkeässä asemassa 98-99:eillä, sillä juoksemiseen saadaan näin määrää ja hauskuutta sekä tietenkin pääasiassa kehitetään tärkeää aitataitoa. Myös rennon juoksemisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, siksi ryhmä juoksee myös jonkin verran maitohapottomia vetoja.
VOIMAA OMALLA PAINOLLA JA PIENELLÄ LISÄKUORMALLA
Tässä toinen osa-alue, jota kehitämme jokaisessa harjoituksessa jollain tavalla. On muistettava, että esimerkiksi aitajuoksu tai koordinaatioidenkin tekeminen kehittää voimaa jossain määrin ja erityisesti lajivoimaa. Tämä ei tietenkään riitä, vaan pääosassa ovat kaikenlaiset hyppelyt (hyödynnetään pehmeitä alustoja), kuntopallon heitot, kuntopiirit, telinevoimistelu sekä nyt syksyllä aloitetut keppijumpat. Tekninen osaaminen kaikissa näissä on tärkeää ja mahdollistaa suurimman hyödyn. Tämän talven tavoitteena on varmistaa hyvät suoritustekniikat kaikissa voimaharjoitteissa, jotta kesän ja tulevan talven aikana määrää ja tehoja voidaan lisätä.
PERUSKESTÄVYYTTÄ VÄHITELLEN JA HUOMAAMATTA KEHITTÄEN
Huomasin viime talven jälkeen sen, että nuorten kanssa peruskestävyys kehittyy monipuolisesti ja paljon touhuten. Näin missään vaiheessa aerobisesta tekemisestä ei tule pakkopullaa eikä treenin koetinkiveä. Pyrin aina alku- ja loppuverryttelyissä yhdistämään hölkän sekaan erilaisia koordinaatioita, hyppelyitä, kisailuja, liikkuvuutta, lihaskuntoa ja mitä vain ikinä mielikuvituksen rajoissa kykenen. Näin verryttely valmistaa monipuolisemmin ja kehittää monilla osa-alueilla. Anatoli Mihailov on monesti todennut, että kyllä ne sitten vanhempina saavat hölkätä ja lenkkeillä aivan tarpeeksi. Tärkeintä on kuitenkin luoda rautainen peruskestävyys myös sillä monotonisella hölkällä, jota on tehtävä reilusti, vaikkakaan ei tylsästi.
MONIPUOLISESTI ERI TAITOJA JA LAJEJA… eikä aina yksin niitäkään
Mielestäni 15-vuotiaaksi asti nuorten yleisurheilijoiden tulisi harjoitella kaikkia mahtavia lajeja heitoista kävelyihin ja hypyistä juoksumatkoihin välillä 60m-1000m (maastoissa keväällä 3km asti). Monet valitsevat mielessään oman ”päälajinsa” jo 12-vuotiaana, mutta tällaiselle ajattelulle ei valmentajan pidä antaa sijaa, vaan kannustaa kokeilemaan aivan vastakkaista lajia. Perusteet tälle on olemassa, jos ja kun kaikkea on harjoiteltu. 98-99:ien lajitekniikkaa kehitetään ympäri vuoden osaharjoitteilla ja lyhytvaihtisilla suorituksilla. Uskon ja luotan tekniikkatreeneissä siihen, että ”tekemällä oppii”. Yksi tai kaksi pituushyppysuoritusta ei kehitä mainittavasti juuri mitään. Pääosa kokonaissuorituksista etenkin hypyissä tehdään kilpailuissa ja kesän harjoituksissa. Aina nuorten harjoittelun ei tarvitse olla johonkin tiettyyn ominaisuuteen tai lajiin keskittyvää, vaan 98-99:t harjoittelevat usein mm. telinevoimistelua ja muuta temppuilua, esimerkiksi erilaisilla monipuolisuusradoilla, joissa on tehtäviä laidasta laitaan ja myös ei niin lajikeskeisiä kilpailuja pyritään ottamaan mahdollisuuksien mukaan kevennykseksi.
Myös muiden lajien harrastamista suosittelen kaikille ja niiden, joilla on kaksi tai kolmekin eri harrastusta, toivoisin pitävän kaikista harrastuksistaan kiinni vielä muutaman vuoden. On mahtavia yhdistelmiä, kuten yu+hiihto, yu+telinevoimistelu, yu+uinti, yu+paini… Tähänkin asiaan perusteluni on yksi sana: monipuolisuus. Nuoret tarvitsevat liikuntamäärää minimissään 15, mielellään 20 tuntia viikossa ja se ei kartu yhtä harrastusta 3-4 kertaa viikossa harrastamalla, ellei ole äärettömän innokas pihapelien pelaaja tai pyöräilijä ympäri vuoden. Hyvin harva on. En ole ollenkaan harmissani, jos (ja kun) osa 98-99:eistä käy kaksi kertaa viikossa yleisurheilussa, jos heillä tuon lisäksi on vielä 2-4 muuta harjoituskertaa viikossa.
KILPAILEMINEN KEHITTÄÄ KAIKKEIN ENITEN
Otsikolla viittaan erityisesti juoksulajeihin sekä henkiseen puoleen. Jos seuraa meidän tyttöjen valmistautumista esimerkiksi 60m:n kisaan ja pituushyppyyn, illan aikana tulee monta kilometriä hölkkää, muutamia koordinaatioita ja liikkuvuusharjoitteita, reilut 20 täys- tai lähes täysvauhtista vetoa (joista yleensä 5 kilpailusuorituksia) sekä erilaisia hyppelyitä ja ponnistuksia. Huomaamatta tulee tehtyä todella hyvä nopeusharjoitus täydellä intensiteetillä. Henkiselle osastolle ja sen kehittymiselle kilpaileminen on elinehto. Nuoret saavat kokea onnistumisen, epäonnistumisen, pettymisen ja voittamisen tunteita sekä nähdä niitä toisissa. He oppivat häviämään, sisuuntuvat seuraavaan kertaan, huomaavat harjoittelun kehittävän, yllättyvät omista kyvyistään. Siksi 98-99:ja kannustan kilpailemaan runsaasti ja suurin osa toteuttaakin sitä kouluunmenoon verrattavalla rutiinilla. Myös harjoituksissa kilpaileminen on suuri motivaationlähde 98-99-ryhmälle ja tätä keinoa tulisi hyödyntää vielä enemmän.
Lisäksi 98-99:ien tavaramerkkeihin kuuluu aktiivinen liikkuvuusharjoittelu (passiivista venyttelyä vain harjoitusten lopussa eikä aina silloinkaan sekä kotona omatoimisesti), vähitellen eteneminen pienistä lenkkitossuista kohti suuria saappaita, joihin astuminen tapahtuu sulautuen, niin, että sitä ei edes huomaa sekä kaikenlaisten leirien, kisareissujen ja yhdessäolon rakastaminen.
Uskon, että olemme melko hyvällä tiellä pirpanoiden kanssa. Ainoat huolenaiheeni liittyvät muutamiin ryhmän sisäisiin ongelmiin, kuten suuri ryhmäkoko, oman työharjoitteluni (yhteensä 10 viikkoa) aikainen tekeminen ja kurinpitäminen sekä uusi tulokas, jolle ryhmässä toiminen on suuri haaste. Näin tiivistä, selkeässä murrosvaiheessa kohti harjoittelua olevaa ryhmää en soisi minkään ylimääräisen häiriötekijän tulevan sotkemaan. Jos sellaisia ilmenee, olen valmis puuttumaan niihin. Edessämme on nyt projekti, jonka laadun on kehityttävä jatkuvasti junnujen kehittymisen mukana. Pikkunätti tekeminen ei riitä, jos näiden lahjakkuuksien kanssa aikoo edetä heidän omalle huipulleen vaan tarvitaan paljon oikeanlaista tekemistä, oikealla asenteella ja keskittyneesti.