Eilen tekonurmella 00-01 ja 98-99:ien yhteistreenissä vedimme Jussin kanssa omat osiomme ja teimme yhdessä aika huippuhyvän treenin junnuille. Paikalla olivat omistani Anniina, Iida, Noora H ja Samu. Omat osioni olivat verryttelyt ja juoksuvedot. Alkuverkkana tehtiin ”tikkailla” (joita odotellessa käytin hyppynaruja) erilaisin hyppelyin ja frekvenssijuoksuin. Lisäksi tehtiin tasapainoliikkeitä yhdellä jalalla seisten.
Jussi jatkoi erilaisilla hyppelyillä, jotka tehtiin kaikki pysäytyksen kanssa. Ensin erilaisia tasatassuja ja sitten sekoittaen kinkkaa, loikkaa, eteen, taakse ja sivuille. Jussin vetämät treenit ovat aina todella hyvää vaihtelua, sillä Jussilla on aivan omanlainen tapa ajatella asioista ja Jussi on tarkka siitä, että asiat tehdään oikein. Tuon puolituntisen jälkeen juoksutin 2x6x90-100m vetoja rentoa vauhtia kävelypalautuksilla. Ensimmäinen sarja jouduttiin juoksemaan asfaltilla, mutta seuraavaan päästiin taas nurmelle. Aika kovaahan porukka nuo vedot juoksi, mutta kaikilla tuntui kuntoa olevankin siihen hommaan, sillä kukaan ei tuntunut olevan kovinkaan poikki treenin jälkeen, mikä tuntui ihmeelliseltä. Mutta hienoa näin.
Kellottelin vedoille noin-aikoja, että saisin jonkinlaisen käsityksen a. ekan sarjan vetojen pituudesta ja b. siitä, onko vauhti isoilla tytöillä ihan liian kovaa. Vastaus a:han oli n.90m ja b:hen kyllä. Iida ja Anniina juoksivat toisen sarjan n.16-17 sekuntiin eli ihan vallatonta vauhtia. Mutta mikäpä siinä, kun juoksu kulkee! Loppuverkkaan jaettiin porukka puoliksi ja tehtiin kaksi kierrosta seuraavaa: toiset hölkkäsivät kentän päästä päähän kapulan kanssa vaihtaen ja toiset hyppäsivät hyppiksellä tuossa ajassa n.100 hyppyä erilaisia hyppyjä.
Tänään minun piti olla vetämässä samojen ikäluokkien yhteistreeniä, mutta rakas mykoplasmani on taas tänään sen verran ärhäkkänä, että pitkän taistelun jälkeen luovutin treenin muille ohjaajille. Siellä toivottavasti on tehty ainakin liikkuvuutta ja lihaskuntoa reilusti. Perjantaina suunnataan sitten taas 98-99:ien kanssa leireilemään Tanhuvaaraan piirileirille ja isommat ”leireilevät” itsenäisesti omatoimisten treenien parissa suoralla.