Lainaa.com

Harjoittelu

Kahden aivan loistavan treenin kolmetuntinen

02.04.2012, team9899

Nyt voi sanoa, että hyvin meni! 98-99:ien kanssa tänään oltiin taas asian ytimessä: aitajuoksua ja tankojumppaa/voimailua. Porukkaa kertyi paikalle tosi mukavasti verrattuna viime aikaisiin treeneihin, hyvä niin. Verryttelyt tehtiin ulkona n.20 minuutin ajan juosten, tehden koordinaatioita ja liikkuvuutta. Sisällä jatkettiin aitajuoksuhyppelyllä ennen kuin pystytettiin rivistöt punaisia aitoja.

Drillejä tehtiin 5 väliaskeleella ensin koukkujalalle 3x5A per puoli ja sitten suoralle 2x5A per puoli eli yhteensä 10x60m. Liukuhihnatuotantona tehtiin ja aika vähän ehti antaa mitään ohjeistusta henkilökohtaisesti, mutta esimerkiksi Milan, Iidan ja Nooran touhussa oli tänään paljon hyvää – kuten yleensäkin. Jokainen pääsi jyvälle hommasta ja uskalsi aitoa molemmin puolin aitaa. Lopuksi päästiin sitten aidoissa itse asiaan eli juostiin 5x60m sekapitkin välein: pitkä alkusileä (19m), normi 7,5m väli ellei jopa vähän pidempi, pitkä väli 15m ja jalkaa suurimmalla osalla vaihtava 9m.

Anniinalla on nyt joku aitomislukko päällä, mutta muuten meno oli sitä, mitä pitääkin. Iida oli tykissä vedossa ja vei kaikkia, ketä vastaan ikinä juoksikin. Ihmeen kovakuntoista porukkaa, ei voi muuta sanoa: 15x60m puoleen tuntiin.

Kun oli hetki hengähdetty, jatkettiin minitankojen kanssa. Ensin tehtiin tempausvalaa hieman, sitten tempausta (x10) ja leveää kyykkyä (x15) 2 kierrosta. Tempausta 98-99:t tekivät ensimmäistä kertaa ja suurimmalta osalta homma luonnistui heti ensikättelyssä. Ainakin verrattuna rinnallevetoon, joka pienillä tangoilla onkin vaikea. Tempausta tehtiin saksaten, sillä sillon allemeno oli huomattavasti helpompaa. Noh, tästä jatketaan.

Jalkoja kidutettiin vielä vähän lisää: lanseerasin uuden nimen askelkyykkyhypylle: natsiliike. Sitä ja lantion nostoja korokkeelta toistettiin 2 kierrosta ja 10 toistoa per jalka molempia liikkeitä. Ei haittaa ollenkaan, jos huomenna pakara/takareisi huutaa hoosiannaa. Vähän vielä punnerruksia, linkkareita ja alaselkää ja loppuverkkaa – valmista tuli! 1h 45min täyttä tykitystä ja yhtä hyvää harjoitusta vahvempina taas.

Isommista paikalla oli pojat, Emma ja Julia. Päivän teemana oli pituushyppy, jota ennen tehtiin heilureita, polvennostoja aitojen/tötsien yli 5x7A, 1 jalan juoksuloikkaa 3+3x30m sekä avausjuoksuja matalien aitojen yli. Joona juoksi n.30cm aidoilla, jotka olivat 10m alkukiihdytyksen jälkeen n.1,7m välein ja juoksu näytti todella pyörivältä ja rullaavalta; hyvältä.

Pituutta hypättiin viidesti 2 askeleen vauhdista telemarkilla, lyhyellä (6-10 ask.) vauhdilla x4-5 hyppyä ja askelmerkistä juoksuja sekä hyppyjä yhteensä kuutisen kertaa. Anton pääsi ensimmäisenä jyvälle ja tykitti koko ajan paranevalla tahdilla parhaita hyppyjään koskaan. Kaikki oli tänään kunnossa ja hypyt kantoivat parhaimmillaan lähes viiteen metriin. Myös Joona alkoi päästä hommaan sisään kun sai pitkän, uuden askelmerkin. Juoksu on nyt muuttunut niin radikaalisti, että askelmerkkiinkin otettiin yksi askelpari lisää ja lisäksi monta kymmentä senttiä pidemmän juoksuaskeleen vuoksi.

Joona sai viimeiset kaksi hyppyä lankun tuntumaan, mutta yli, tärkeintä kuitenkin, että sai vielä hypynkin tehtyä tuosta vauhdista. Sinne 540-550 havinoille pieneen alamäkeen eli ole ollenkaan huonompi saldo treenihypyiksi. Parasta Joonan illan tekemisessä oli kuitenkin se, että juoksutekniikka tuntuu tulevan nyt luonnostaan samanlaisena kuin lauantaina lähti. Frekvenssi on hitaampi, mutta askeleessa on parikymmentä senttiä lisää mittaa. Fregustaan tunnettu jätkä kyllä saa homman skulaamaan tuollakin tekniikalla – saatava on! Onneksi meillä on koko kevät aikaa hioa hommaa, nimittäin nyt tuntuu, että alkaa tapahtua! 😉 Mutta katsellaan!

, ,


Kommentointi on suljettu.