Lainaa.com

Harjoittelu

Korkeutta ja juoksemista

13.03.2012, team9899

Eilisissä 98-99-ryhmän treeneissä oli paikalla vain Venla ja ne viisi, jotka eivät olleet Tampereella kisaamassa. Näiden kanssa verkattiin ulkona pelaillen, jonka jälkeen sisällä venyteltiin ja tehtiin liikkuvuusliikkeitä. Tötsien yli tehtiin kinkkoja, vuorokinkkoja, polvennostojuoksuja sekä vetoja. Korkeuspaikalla hypättiin n.10 hyppyä sekä tehtiin pohjehyppyjä tavoitellen päällä rimaa. Loppuun juostiin vielä 3x60m kennoilla niin, että jokaisen vedon oli tarkoitus olla edellistä kovempi ja viimeinen täysillä. Viimeiseen vetoon jokainen sai hyvän ajan tauluun ja todellakin oman kovimpansa.

Lopuksi tehtiin lihaskuntoa koko kropalle yhteensä 10 sarjaa ja n.150 toistoa niin, että lapset saivat itse keksiä liikkeet. Isompien eli Joonan, Antonin ja Reetan kanssa jatkettiin verkan jälkeen perusliikkuvuudella sekä aitojen yli sivuttain polvennostohyppelyllä ja aitasykäyksin. Koordeja tehtiin polvennostokävelyä, kuopasua, polvennostojuoksua, takaperinjuoksua ja vuorohyppelyä 2x30m. Vuoroloikkia tehtiin 3×12-13 loikkaa parin askeleen vauhdilla.

Juoksuvetoina tehtiin sarjat 3x120m + 2x4x60m. Pidemmissä vedoissa vauhdit olivat hiljaisempia ja palautus vain minuutin. Hyvin jokainen jaksoi kiristää vielä viimeiseen sarjaan ja viimeiseen vetoon. Joona juoksi ensimmäisen sarjan n.8,6 aikoihin, mutta toisen välille 8,07-8,54. Reetta ja Anton juoksivat vetonsa samoihin aikoihin, pääasiassa 9,6-10,1 välille. Teemu veti lauantaina pojille puntin ja se tietenkin painoi vielä vähän. Anton on nyt sairastellut koko talven, mutta jokohan kohta alkaisi pysyä poika terveenä. Keskivartalolle tehtiin vielä erilaisia pitoja ja patjan reunaa pitkin ”rapukävelyjä”.

Mielenkiintoinen kevät on edessä molempien ryhmien kanssa. Nyt on se aika, kun koutsin on ryhdyttävä viimeistelemään ja tarkentamaan suunnitelmaa kevään osalta. Oma motivaatio on todella korkealla eikä vähiten viime viikonlopun hienojen otteiden vuoksi.

,


Kommentointi on suljettu.