Nuorten kanssa touhuaminen on mahtavaa puuhaa! En tiedä näkeekö missään muualla niin nopeaa oppimiskykyä ja kehittymistä, kasvamista ja tietenkin sitä suurta intoa!? Kaksi viikkoa ”peruskuntokautta”, kuten ilman lainausmerkkejä sitä vanhempien urheilijoiden harjoittelussa kutsuttaisiin, on takana ja molempien ryhmien (saatan eksyä puhumaan myös 96-97-syntyneiden puuhista aina välillä…) tekemisessä on ollut paljon positiivista! Näin lyhyessä ajassa on tapahtunut muutama suuri askel, joilla luultavasti on kauaskantoisia seurauksia. Näin uskon.
Maanantaina 98-99:t ottivat ensimmäisen kerran käteensä kepit. Näin on. Ensimmäistä kertaa siksi, että nyt aloitimme punttitekniikoiden harjoittelun, vaikka sitä ei junnareille näin ilmaistukaan. Taisin käyttää sanaa ”keppijumpat”. Innolla nuo nuoret villilapset (:D) kävivät rinnallevedon, kyykyn sekä taakse tehtävän askelkyykyn kimppuun. Minä taas olin käynyt koko talven, kevään ja kesän itseni kanssa sisäistä keskustelua siitä, MILLOIN. Ja vastaus oli lopulta NYT, vaikka monia muitakin vaihtoehtoja harkitsin vakavasti. Ja uskon, että päädyin aivan oikeaan vastaukseen. Olin erittäin tyytyväinen maanantain treenien jälkeen siihen, että aloitimme NYT. Parempaa aikaa tuskin olisi voinut olla. Myös ryhmän mukana harjoittelevat 10-vuotias Venla ja 11-vuotias Ella tekivät keppijumpat kuin kokeneempikin karpaasi. Ryhmässä ryhmän tavalla.
Ja ryhmän tapahan on oppia asiat nopeasti. Niin tapahtui tälläkin kertaa ja tässäkin asiassa. Ensimmäinen asia, mistä olen onnellinen, vaikka kaikki muu olisikin ensimmäisellä kerralla mennyt lepikkoon, oli se, että JOKAINEN, siis JOKAINEN, niistä lähes 20 mulukasta osasi pitää selän suorana sekä rivessä että kyykyssä. Yhtään mummonselkää en nähnyt, vaan kaikilla oli keskivartalo hyvin paketissa. Se paketti ei ole tietenkään ilmaiseksi saatua, vaan tiukan lihaskuntotreenin tulosta. Yksi asia johtaa toiseen ja pian toinen kolmanteen, kun oikopolkuja ei tunneta ja edetään maltilla, mutta määrätietoisesti. 98-99:t todellakin ovat tehneet ikäänsä nähden todella paljon keskivartaloa ja ovat keskivartalostaan vahvoja. Perustat kunnossa.
Aloitin kyykyllä tekniikkaosion, sillä en halunnut sekoittaa päitä heti kärkeen. Kyykkäilyjä on tehty kyllä kesän mittaan ja se näkyi. Muutamalla tekniikka oli heti hallussa kuin valmentajalla konsanaan (köh köh), mutta tyttösyndroomasta kärsi toki kiintiömäärä naislapsia, eli pihtipolvista siis puhutaan. Mutta johan valmentajan tehtävä kävisi turhaksi, jos kaikki osaisivat kaiken ensimmäisellä kerralla. Ainakin minä vaihtaisin silloin ryhmää! 😉 Kyykystä kaikki saivat hyväksyttävän arvosanan, kun viimein ne kantapäät alkoivat pysyä lattiassa kiinni ja polvet liikkua varpaiden suuntaisesti.
Rinnallevedon mukaan ottaminen oli valmentajalle paljon jännempi asia, kuin mistään mitään tietämättömille lapsille. Kerroin heti kättelyssä, että nyt on päivän vaikein osuus edessä, jotta kaikki oikeasti keskittyisivät. Lopputuloksesta päätellen meni perille. Ensin harjoittelimme pelkkää maastavetovaihetta, jonka jälkeen mukaan otettiin ”kyynerpäät korviin” eli pystysoutu. Tärkeintä ensimmäisellä kerralla on hallita tähän saakka ja sen vaiheen kaikki läpäisivät. Kun siirryttiin allemenovaiheen harjoitteluun, tippui monta pientä päätä kärryiltä. Mutta sinne ne nousevat takaisin taas. Siltikin yllättävän moni kykeni tekemään jo aivan rinnallevetoa muistuttavan kokonaissuorituksen ja mikä parasta, tartanista kuului töminää, kun 13-vuotiaat oikeasti menivät tangon (kepin…) alle, eivät nostaneet sitä korviin!
Kyykyn ja rinnallevedon (sekä keväällä tempauksen) perustekniikoiden oppiminen tämän treenivuoden aikana on yksi pääasioista, sen todisti hyvin mennyt ”eka kerta”. Vaikka en itse pidä levytankopunttia minään autuaaksi tekevänä asiana, on perustekniikoiden perusteellinen opettelu yksi tehourheilun ydin, oli laji sitten mikä tahansa painin ja uinnin välillä. Puutteellisilla tekniikoilla ei ole mieltä lähteä riuhtomaan tai voi olla ura sitten siinä (esim. allekirjoittanut). Nyt, kun vielä ei ole kiire kenenkään osalta niihin painoihin, 98-99:eillä on hyvää aikaa rauhassa opetella tekemään liikkeet turvallisesti. Usein käy niin, etenkin tyttösten kanssa, että huomataan 14-15-vuotiaana, että nyt alkoikin tulla painoa ja suhteellinen voima heiketä, äkkiä tankoa niskaan ja kyykkyyn. Jos tuurilla luonnostaan ei kyykky ole hallussa, jälki voi olla aika rumaa. Kun meidän tytöt (puhun tytöistä, koska pojilla ei ole ennen 16-vuotta kovin kiire) ovat vuoden tuosta kasvaneet, voin laittaa 20-kilon tangon kenen tahansa (+99-syntyneiden) niskaan ja pistää kyykkäämään. Se, teenkö sitä, on toinen juttu. Mutta luultavasti teen 😀
Tämä oli se the point, mitä otsikko koski. Parin viikon aikana 98-99:ien treeneissä on tehty paljon voimaa eri tavoin: on heitetty kuntopalloja, kyykätty, hypelty ja loikittu, tehty kuntopiiriä tai muuta lihaskuntotreeniä (joka harjoituksessa!) ja telinevoikattu. Kaikkia useammin kuin kerran! Lisäksi on juostu paljon. Tai ne, jotka ovat kaikissa treeneissä käyneet, ovat juosseet. Erityisesti nopeutta on tehty, on juostu aitojen kanssa ja ilman, vähän pidempää ja lyhyempää sekä tietenkin reilusti perushölkätty. Kaava, jota ryhmän treeneissä hyödynnän on aika simppeli yhtälö: juoksemista eri tehoilla + taitoa + voimaa eri tavoilla (=tulosta). Mitenkään eri osa-alueita tärkeysjärjestykseen laittamatta.
Toinen mieltä mukavasti lämmittävä asia on isompien ryhmässä Joonan toiminta syksyn osalta. Jo kesän ja erityisesti alkusyksyn aikana tuli ilmi, että nyt haluaa poika alkaa vähän jo panostamaan. Lisättiin yhdet extratreenit ohjelmaan ja ”ilmoitin” Joonalle piirileirille ilmottautumisesta (toki siksi, että olen itse kouluttajana). Kahden viikon aikana Joona on huomisen klo 13 jälkeen tehnyt 7 hyvää harjoitusta, joista olen kylläkin ollut näkemässä vain 3 ja puoli. Tärkeintä on, että voin luottaa Joonaan, en vielä sano sata-, mutta ainakin 90-prosenttisesti. Pystyn antamaan itsenäisiä tehtäviä, vaikka en siitä pidäkään. Pystyn luottamaan, että Joona käy Teemun kuntopiireissä, vaikka en olekaan sitä vahtimassa. Äkkiäkö sen Teemulta selvitän. Pääasia, että Joona itse on nyt oivaltanut sen, että säännöllinen harjoittelu kehittää. Tai noh, vaikka ei olisikaan, ketäpä ei yli sekunnin ennätysparannus viime vuodesta motivoisi!
Joonan kanssa pelisäännöt harjoitusten sisällöistä ovat vähän erit kuin 98-99:eillä, joille teetätän määrää paljon enemmän. Joona vaatii valmentajalta toisenlaista otetta ja siksi olenkin onnellinen, että pääsen pähkäilemään kahta näin erilaista ”keissiä”. Olen kelannut monta kertaa karnevaalien myötätuulijuoksun videota (12.05 ja +4,1 m/s) ja suunnitellut harjoittelua sen mukaan, missä Joona on ikäluokkansa kovien kaverien kanssa tasoissa ja missä jäljessä. Mutta nämä ovat ainoastaan sellaisia taustaolettamuksia ja -kummituksia, jotka vain etäisesti välittyvät urheilutalon ahtaalle juoksusuoralle maanantaisin, perjantaisin ja lauantaisin.
Tiedän, että käsissäni on helmi, hiomaton timantti. Joonan kanssa kehitetään nyt voimapuolta, sekä räjähtävää- ja lajivoimaa kuin myös lihaskuntoa. Se nivottuna yhteen juoksunopeuden ja kiihdytyksen kanssa ja voin sanoa, että en malta odottaa tulevia kisoja! Muutamia hyviä liikkeitä olen ollut keksivinäni, joilla Joonan starttiin saadaan ytyä ja juoksuun laajuutta. Se, mitä nämä ”the keyt” ovat, jäävät vaalisalaisuuksiksi.
Ensi viikko onkin leiriviikko ja koutsille todella jännä paikka. Elämäni ensimmäinen piirileiri pikajuoksuryhmän kouluttajana odottaa ja olen iloisen jännittyneen sekalaisessa olotilassa. On mahtavaa päästä oppimaan lisää uusilta ja tutuilta juoksijalupauksilta! Tästä on hyvä jatkaa syksyä eteenpäin hymyssä suin, tekemisestä nauttien!