Valmentaminenhan on helppoa, kun kaikki menee hyvin. Silloin vaan porskuttaa suunnitelmansa kanssa eteenpäin ja nauttii työn tuloksista. Mutta entä, kun tulee takapakkia, takaiskuja ja takavaikkamitä? Silloin valmentajan, ja tietysti erityisesti urheilijan kantti punnitaan.
Meillä on nyt Joonan kanssa sellainen tilanne, että kaveri on ollut tammikuun aikana kolme viikkoa kipeänä eli pois treeneistä. Sehän jo yksistään syö miestä. Tammikuun aikana treenipäiviä kertyi huikeat 5. Joona on tämän viikon päässyt treenaamaan ja huomenna on pm-kisa. Päivän treenissä näki heti, että Joona on ihan tukossa. Jo alkuverkassa poika oli ihan eri maata kuin aiemmin ja avausvedoissa viimeistään homma selvisi. Siihen nähden 5-loikat vauhdittomana ja 2 askeleen vauhdilla sujuivat todella hyvin ja ajattelin, että ehkä se oli vaan alkukankeutta. Vauhdittomassa meni suunnilleen 12,20 ja vauhdillisessa 13,80. Joonan tasoon ei huonosti ollenkaan.
Sitten juostiin muutamat telinelähdöt, jotka otettiin tasoituslähtöinä Reetan ja Emman kanssa. Noin viiden metrin takaa-ajoasemasta Joona ei saanut Reettaa kiinni 30 metrin matkalla ja eikä Emmaa 10 metrin takaa-ajosta. Startti näytti pehmeältä ja epäjoonamaiselta sähellykseltä. Kolmen startin jälkeen juostiin vielä 1-2x60m täysiä kennoilla. Joonan ajat olivat 8,04 ja 8,01 eli ei sinnepäinkään, mihin on totuttu. Mutta syy on aika selvä. Siihen nähdenhän ajat olivat jopa ihan ok-luokkaa. Eihän se Joonan päähän mahdu, että kahden viikon tauon jälkeen ei voi olla ennätyskunnossa. Parhaimmillaan Joona syksyn aikana juoksi 7,78 muistaakseni, joten huomenna voi olla 8:n alitus enemmän kuin tiukassa. Pituus voi kulkea huonommallakin nopeustasolla jopa yllättävän hyvin, ja toivottavasti Joona siinä saisikin onnistumisen, että itseluottamus vähän kohenisi.
Vaikeassa paikassa ollaan huomenna, jotta poika säilyttäisi uskon itseensä ja siihen, että peli ei ole lopullisesti menetetty. Loikkatulokset antoivat uskoa siihen, että kehittymistä tapahtuu ja on tapahtunut, nyt vain on saatava se sama vire takaisin tekemiseen. Joonan juoksu näytti tänään puolitehoiselta, sellaiselta, jota maitohapottomat ovat normaalisti. Voi olla, että Joona ei vaan saanut itsestään irti mitään tänään, mutta jospa tämänpäiväinen aukaisisi hieman huomiselle ja kaverit vieressä kirittäisivät ja pakottaisivat Joonankin muistelemaan, millaista se onkaan, kun juostaan kovaa.
Kiri huomenna onkin aika tasokasta, kun vuotta vanhempi Toroskaisen Eetu vetelee monta metriä karussa ja esimerkiksi Salmisen Kalle on kovassa kunnossa. Meidän seuran toinen uusi valttikortti on Joonan ikäinen venäläispoika, jonka kanssa Joona kesällä taistelee piirin nopeimman 16-vuotiaan paikasta. 16-17-vuotiaiden ikäluokka tässä piirissä on tällä hetkellä todella kova ja erityisesti meidän seurassa on aihetta odotella esimerkiksi SM-viesteistä melkoista pottia, kun samaan joukkueeseen laitetaan neljä kappaletta 11-12 väliin satasen ja 37-39 väliin kolmosen pinkovia kavereita!
Sehän meni jo aiheen vierestä… Joonan kannalta tärkeää olisi päästä nyt tekemään laadukasta treeniä kuukauden verran, sillä jo kolmen viikon päästä on edessä Kuortaneen SM-hallit, joissa toivottavasti nähdään ihan eri Joona kuin huomenna. Kolmonen on Kuortaneella se ykkösjuttu, joten pidempääkin vetoa on luvassa sen hyvin mahdollistavalla juoksusuorallamme. Valmentajan tehtävä on nyt pitää pojan pää pystyssä, suunnitella hyvä runko seuraavalle kolmelle viikolle ja etenkin tulevalle keväälle, jotta kesällä nähdään, miten 100-400 metriä liikahtaa.
Joonan kanssa vähän jo juteltiinkin siitä, mikä se tuleva se oma matka voisi olla. Joonalla itselläänkin on jo selvä käsitys ja ymmärrys siitä, että ihan lyhyin pikasprintti ei ole hänen ominaisuuksilleen se ykkönen. Kahdella-neljällä sadalla tulee olemaan Joonan tulevaisuus, sillä luontaista rentoutta ja nopeuskestävyyttä Joona on jo nyt osoittanut. Enää pitää vain opetella tykkäämään pahasta olosta treeneissä! Nyt sormet jo syyhyävät miettimään seuraavan kolmen viikon runkoa, sillä haasteet ovat niitä, jotka sytyttävät!