Tulin nyt muutamaksi päiväksi moikkaamaan Lappeenrantaa, kun työvuorot sen soi. Suoraan yövuorosta, nukkumatta, eli 24h valvoneena ja vieläpä kipeäksi tulossa, vedin molemmille ryhmille maanantai-treenit. Sen verran skippasin, että annoin muiden hoitaa alkuverryttelyt ulkona. Verkkojen jälkeen tehtiin sisällä pieniä hyppelyitä eri suuntiin narujen yli kahdella ja yhdellä jalalla yhteensä lähes 10 kertaa, tarkoituksena vahvistaa ja herätellä nilkkoja, pohkeita sekä akillesjänteitä. Aleksandralla heti tuntui vähän akilleksessa, mutta uskon, että tällaiset hypyt vahvistavat sitä aluetta todella hyvin. Samalla kehonhallinta ja koordinaatio kehittyy.
Näiden jälkeen jakaannuttiin kahteen ryhmään, kummassakin aiheena pituushyppy: itse vedin pituusponnareita telemark- sekä takapuolelleen alastuloilla korkeuspatjalle korokkeelta ponnistaen sekä pituusponnareita 3 väliaskeleen kanssa pienten aitojen yli. Ponnistuksia näissä kertyi aika hyvä määrä, mutta se mikä on parasta, jokaisen hypyn ydinkohdat kehittyivät tämän harjoituksen aikana valtavasti. Parempaa pituuden tekniikkaharjoitusta (vauhdin viimeiset askeleet, ponnistus ja alkuilmalento) ei ole kuin toi patjalle ponnistaminen lyhyellä vauhdilla. Näin aivan mahtavia ”ajoja” ja jokainen oppi olemaan ”haukkaamatta” eli avaamatta polvikulmaa. Kun otettiin mukaan myös jalkojen ja käsien eteenvienti loppukurotuksessa, nähtiin muutamia loistavia tyylittelyjä, joiden siirtäminen täysvauhtiseen hyppyyn on tietysti ihan oma haasteensa, mutta jo tämä on loistava alku!
Pituusponnarit ylöspäin, tihentäen loppujuoksua, tuntuu olevan monelle ihan uskomattoman vaikea käsittää. Oikeastaan vain Eve, Eetut molemmat ja vieraileva tähtemme Martta saivat korvien väliin sen idean, mikä pituusponnareissa on. Monen muunkin osalta nähtiin jo ”sinnepäin” olevia pituusponnareita, mutta se lennon tunne jäi puuttumaan. Silloin hypyt jäävät auttamatta liian mataliksi myös kasalla. Tärkein ja ainut tavoite tuli kuitenkin saavutettua; jokainen oppi jonkin tärkeän ydinkohdan pituussuoritukseensa, kun näitä tahkottiin 8+8 patjallehypyn sekä 3+3×4-5 aidan verran pituusponnareilla eli kaikki tehtiin siis molemmin puolin. Samalla Teemu veti kasalla askelmerkistä hyppyjä eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ihan vaan askelmerkistä pituushyppyä, mutta myös loistavan nopeusharjoituksen. Kuulemma oli vielä hakemista, mutta uskon, että useimmilla kasvanut nopeus ja oma varsi kyllä tuovat hyppyyn lisäsenttejä myös sellaisilla ”sinnepäin” versioillakin. Askelmerkistä hyppyjä porukalle kertyi n.6 kpl.
Tähän pituusosioon kului aikaa aika tarkalleen tunnin verran, joten loppuverryttelyt ja venyttelyt olivat pikaiset ja sitten kotia. Itse jatkoin kuitenkin vielä isompien treenin merkeissä ja ”katsotaan, mitä päästä löytyy”-suunnitelmalla. Treenistä tulikin varsin erikoinen, mutta ei huono ollenkaan. Omatoimisen verkan ja liikkuvuusosion jälkeen teimme samanlaisia pikkuponnistuksia narujen yli kuin pienempienkin kanssa ja muutamia pituusponnareita – tai ainakin jotain ponnistuksia. Koordeja jatkoimme seuraavat lähes puoli tuntia: pyörityspolvennostojuoksua, 1 jalan juoksuloikkaa sekä pikkuaitojen yli polvennostoa ja pyöritys/kuopasujuoksua, joka tuntuikin olevan todella haastavaa suurelle osalle porukasta. Molempia tehtiin ainakin viidesti, joten kyllä se sieltä alkoi löytyä.
Lopuksi juoksimme 60-metrisiä lenkkareilla, joita olin ensin miettinyt, että olisimme tehneet ihan sarjoina. Mutta kun koordien hiominen vei niin paljon aikaa, tyydyimme vain neljään vetoon niin, että jokainen oli aina vähän edellistä kovempi. Joona kellotteli juuri niin kuin pitikin: (en kirjannut mihinkään ylös, joten ajat ulkomuistista) 8,8 + 8,5 + 8,2 + 8,0. Kahden viikon kipeänä olon ja lauantain harjoituksen jälkeen todella hyvin. Olin jopa näkevinäni juoksussa elementtejä siitä, mitä vähän aiemmin oli tehty: kuopasua alle sekä polvennostoa. Tuo viimeinen aika lenkkareilla juostuna tietää sitä, että ensi viikolla kuukausikisoissa on mahdollista rykäistä hyvä aika… Mutta hmm, katsellaan. Maanantaina on edessä kuitenkin vielä kova vetotreeni, mikä voi kyllä Joonaa tässä tilanteessa (=vähän treeniä takana) palvella parhaiten torstain kk-kisoja varten sekä myös pidemmällä aikavälillä.
Muiden vedot eilen olivat sellaista ”vähän sinne päin” -tekemistä ainakin ensin, mutta viimeisellä jokainen pystyi puristamaan itsestään sentään vähän irti. Luultavasti, jos nämä muutamat himmailijat olisivat juosseet vielä 1-2 vetoa, olisivat ajat parantuneet vielä reilusti. Tämän ryhmän Emma on taas mukana touhussa, eli onneksi treenitauko ei varpaan hiusmurtuman takia kovin pitkäksi venynyt. Emma on hyvä saada mukaan, sillä se tyttö tuo aika ajoin sellaista intoa, riemua ja asennetta mukanaan, että alta pois! Eipä olisi pari vuotta sitten uskonut. 😉
Kokonaisuudessaan eilisestä jäi hyvä mieli. Nuoremmista tytöt alkavat olla kunnossa Janinaa lukuunottamatta. Sanni jopa niin hyvässä kunnossa, että Pajulahdessa viime viikolla oli korkeudessa 140 ylittynyt, mutta rima tippunut ”itsestään”. Eilenkin Sanni ja Allu loistivat onnellisuuttaan, kun olivat terveitä. Iidalla on kuulemma nivustyrä niminen ongelma, joten nyt joutuu koutsi googlaamaan, että mitäs ihmettä… Iida oli tänään Janinan seurana kuntopyöräilemässä ja tekemässä lihaskuntoa. Eetun nilkassa tuntui pientä kipua, mutta eiköhän se siitä, kun kovempiin ponnistuksiin alkaa jalka taas tottua. Joonan meno oli myös yksi päivän piristys, vaikka alku todella kankeaa olikin. Viimeisillä kahdella vedolla pojan juoksu näytti niin hyvältä, että teki mieli kurkua 😀 Sen puoleen hieman kovempaa aikaakin olisi voinut odotella, mutta nyt on tärkeämpiäkin asioita, kun ne numerot. Joonan juoksuun on tullut ihan uudenlaista voimaa sen pelkän nopean kontaktin lisäksi. Frekvenssi on mielestäni taas noussut ihan uudelle tasolle, joten innostuinkin treenin lopussa muistuttelemaan Joonaa helmikuun lopun SM-kisoista. Kyllä sinne Kuortaneelle tekisi itsekin mieli päästä mukaan näkemään, kuinka hommassa käy!
Oli ihanaa päästä näkemään omia pikkuisia, sillä jo vähän yli viikon eron jälkeen oli aika kova ikävä. Ilmeisesti oli pienilläkin, sillä minut nähtyään kaikkien 98-99:ien huulille nousi hymy ja kädellä iloiset vilkutukset. Meillä on tuon 98-99:ien ydinryhmän kanssa niin hyvähenkinen, lämmin ja läheinen suhde, että siitä me varmasti saadaan nauttia vielä pitkään. n.10 tyttöä ja muutama poika tulevat varmasti jatkaan harrastustaan vielä pitkään, sillä tuossa ryhmässä on todella mukavaa nuorilla sekä valmentajalla, uskon, että se kantaa. Tunne, joka näiden nappuloiden näkemisestä aina itselleni jää, on jotain niin hienoa, että en luopuisi siitä koskaan! Etenkin tällaisen hyvän harjoituksen jälkeen on valmentajakin iloinen ja uskaltaa miettiä tulevaisuuttakin tällaisten unelmaoppijoiden kanssa!
Nyt edessä on lähes kaksi viikkoa, ennen kuin on seuraava piirileiri, jonne todella monet ovat onneksi lähdössä. Siihen saakka keskityn omaan työharjoitteluuni, ennen kuin palaan näiden mahtavien urheilijanalkujen pariin! 🙂