Formula 1 VPN-Suomi

Harjoittelu

Loppuvuoden summaus

01.01.2012, team9899

Tällä viikolla tarkoitus ja vakaa olettamus oli, että vedän neljät treenit. Olin kyllä kieltämättä hieman myös iloinen siitä, että sain viettää enemmän vapaa-aikaa viimeisinä päivinäni Lappeenrannassa ennen työharjoittelun jatkumista, sillä 96-97-ryhmää ei treeneissä näkynyt. Ydinporukasta Joona on ollut kipeä, Reetta reissussa ja Emma teloi jalkansa pari viikkoa sitten. Nuorempien eli 98-99:ien kanssa vedimme kaksi treeniä: keskiviikkona 3-loikkaa ja perjantaina telineistä aitoja sekä pari sileää pätkää.

98-99:t ovat nyt siinä tilanteessa, että ne, jotka treeneissä aktiivisesti käyvät, ovat monet aika puolikuntoisia. Tytöt kasvavat nyt hirveää kyytiä, joten osalla polvet reistailevat ja sitten on nämä takareisikipuiset. Janinan tilanne on pahin, mutta toivottavasti siihenkin jotain selvyyttä saadaan. Sanni pystyi perjantaina juoksemaan aitavedot, mutta viimeisessä reiteen taas sattui, joten ei sekään nyt ihan hyvä tilanne ole. Allun takareisi on ollut parhaassa kunnossa: tiistaina Allu pystyi tekemään piirin päiväleirillä Pajulahdessa hyvin, mutta meni siitä ihan jumiin ja takareisi vähän ehkä kipeytyi jälkikäteen. Keskiviikkona Allu hyppäsi loikkaa ja hyvin hyppäsikin, mutta perjantaina kuten myös Mila, juoksi Allu 12x50m helppoa juoksua. Myös Milalla takareisi oli sen verran kipeä/jumissa, että en nähnyt mitään järkeä juoksuttaa aitoja.

Iidalla on ollut polvet syksyn aikana kipeät ja tiistain leiristä ne ärtyivät sen verran, että keskiviikkona Iida polki pyörää ja teki lihaskuntoa Janinan kanssa. Perjantaina Iida pääsi juoksemaan aitoja, kun polvi ilmeisesti oli taas parempi.

Näissä kahdessa treenissä on ollut vaivaiset hyvin paikalla, mutta tosi monet ovat ilmeisesti reissussa tai muiden lajien parissa, kun paikalla on ollut vain n.10 eli puolet ryhmästä. Jokainen on päässyt kyllä hyvin tekemään, joten ehkä tällainen ryhmäkoko olisikin aika ideaali, joten ajatus kahden ryhmän perustamisesta elää ja tulee luultavasti jossain vaiheessa toteutumaankin.

Ihan pelkkää loukkaantuneiden listaa tämä ryhmä ei kuitenkaan ole. Ja uskon, että nämäkin, jotka ovat puolikuntoisia, ovat jo parempaan päin ja mukana remmissä ja täydessä tohinassa ihan pian. Syksyn yksi suuria kehittyjiä on varmasti Noora J. Perjantaina tyttö veti kovimmat aitavedot ja alkaa vähitellen saada aitajuoksua jo aitajuoksun näköiseksi. Kun Nooran kanssa kevät hiotaan hommaa, kulkee 80 metrin aidat aika liukkaasti ensi kesänä, sillä Noora on mielettömässä sileän kunnossa. Uskon, että 8.50 alitus ei ole temppu eikä mikään parin viikon päästä kuukausikisoissa. 8.3-alkuinen aika Tampereella maaliskuussa ei ehkä myöskään. Tämä likka kun vielä alkaisi oikeasti treenata tunnollisesti ja pistäisi asioita tärkeysjärjestykseen vähän toisella tapaa, tulosta tulisi enemmän kuin moni uskookaan!

Myös Anniinan meno näytti perjantaina sekä keskiviikkonakin ihan hyvältä. Alkusileän kanssa aidoissa Anniinalla on tekemistä, sillä sipsutteluksihan se menee nykyään kun askelpituus on kasvanut. Ennen Tampereen kisoja on päästävä treenaamaan pystystä lyhyempi alku sekä telineistä pidempi alku niin, että siinä kohtaa ei anneta tasoitusta. Myös Iida ja Eve vetivät perjantaina lujaa ja paljon paremmin, kuin kuukausikisoissa pari viikkoa aiemmin.

Perjantain treeni oli pääasiassa askelfrekvenssitreeni, sillä vedoissa ensimmäinen väli juostiin 5 askeleella, jolloin 2.aidalle tulossa on kovempi vauhti. Seuraavat välit olivat 20-30 senttiä lyhyemmät kuin kisavälit, joten tikata sai. Kaikille tämä ei tietenkään ollut ideaali, mutta ei niin voikaan isossa ryhmässä olla. Aitavetoja juostiin 4x50m + sileitä hieman kiireellä 2x30m.

Keskiviikkona 3-loikattiin lyhyellä vauhdilla ja pisimmät hypyt olivat Allun, Milan ja Anniinan 6 askeleella hypätyt hieman vajaat 9 metrin siivut. 3-loikkaa 98-99:t hyppäsivät nyt ensimmäistä kertaa koko talvena kasaan. Muuten me loikitaan ja hypitään kyllä paljon, mutta kovavauhtisia 3-loikkasuorituksia on vielä tullut todella vähän. Vähitellen määrää lisätään, mutta laatu on kuitenkin tärkeintä; kokojalalla on tultava kontakteihin, vauhdin on säilyttävä ja loikkien vietävä eteenpäin. Pääasiassa loikkiminen on tällä ryhmällä kohdallaan, joten hyvällä alulla olemme ja uskon, että tästä ryhmästä monesta tulee vielä kova loikkari, vaikkei siitä omaa päälajia tulisikaan. Milalla ainakin on loistavat eväät pitkien raajojen ja teknisesti hyvän, tasapainoisen ja ennen kaikkea helpon suorittamisen takia.

Lajien ohella tehtiin keskiviikkona myös keppijumppailua: rinnallevetoa 3×15, kyykkyä 2×15 ja askelkyykkyä taakse 15+15 askelta. Lisäksi takareisille tehtiin pari eri liikettä ja loppuverkassa muutamia hyppelyitä. Alkuverryttelyissä molemmilla kerroilla taas hyödynnettiin tekonurmea pelien, koordien ja loikkien muodossa.

Ensi viikosta alkaen olen taas itse pois treeneistä seuraavat viisi viikkoa, mutta tulen viikon päästä pyörähtämään parin vapaapäivän ajaksi kotiin ja vedän parit treenit maanantaina. Ensi viikolla junnut lähtevät taas Pajulahteen päiväksi leireilemään, mutta itse paiskin töitä – tulevan oman alan töitä. Irtiotto tekee ihan hyvää, sillä liikaa en pääse vierottautumaan, kun tammikuun lopulla odottaa taas jo tiukka piirileirisetti.

,


Kommentointi on suljettu.