Lähes viikko ollaan taas menty treeneissä eteenpäin niin, että perjantaina treenasivat molemmat ryhmät, lauantaina isommat, maanantaina molemmat, tiistaina ja tänään pienemmät. Onhan sitä taas saanut treenejä suunnitella ja äänjänteitään ja tekonurmen pintaa kuluttaa, mutta kyllä se valmentaminen on sitten mukavaa! Päällimmäisenä on mielessä se, että kylläpä nuo junnarit ovat taas kehittyneet niin kuin tietysti kuuluukin tuossa iässä. Monenlaisia juttuja on tehty ja viritelty ja saatu toivottua tulosta aikaan.
Perjantaina molemmat ryhmät tekivät monipuolista verkkailua yhdessä ja pienempien kanssa jatkettiin sisällä koordeilla sekä loikilla. Kasaan loikittiin yhteensä n.8×5-l, joista puolet vauhditta ja puolet 2 askeleen vauhdista. Lisäksi tehtiin sammakkohyppyjä ja kinkkailtiin viestin muodossa. Lopussa koitti onnen hetki, kun otettiin 3 kierrosta patjaviestiä. Isommat tekivät tällä välin tunnollisesti omat koordinsa ja vetonsa, joita juostiin 2x3x80m tekonurmella + 3x60m sisällä rennon kovaa. Lauantaina isompien kanssa jatkettiin tehokasta menoa ja tehtiin omasta mielestäni aika loistava harjoitus. Pääasia oli loikissa, joita tehtiin paikaltaan 3×10-l ja kasaan 2 askeleen vauhdilla 4×5-l. Lisäksi kinkattiin 3×5+5 kinkkaa ja tehtiin aitahyppyjä n.10×5-7A eri korkeuksilla ja välillä aika korkeillakin aidoilla. Lopuksi juostiin muutama tiukka ins-outs-veto, joten varsin tehopainotteinen loppuviikko isommilla oli.
Uusi viikkohan on aina hyvä aloittaa nopeustreenillä. 98-99:ien kanssa alkuverkattiin taas tekiksellä, nyt kun se on ollut meidän käytössä, kiitos palloilijoiden tauon ja sulien kelien. Yhtään ei ole haitannut se, että valoja ei kentällä pidetä saati että nurmea lämmitettäisiin. Verryttelyssä tehtiin aitakävelyitä aitoen, pituusponnistuksia 1 ja 2 askeleen rytmeillä, hypittiin hyppistä jne, kesto n.20min. Sisällä tehtiin lisää liikkuvuutta ja juostiin avausvetoina ins-outseja pari kappaletta. Rytmiryhmä jaettiin kahtia aitavälien sopivuuden mukaan, sillä edessä oli pika-aitatreeni sekä pituutta. Vedin aidat niin, että juostiin kolmen rytmillä neljää aitaa n.6-8x läpi pystylähdöllä. Tekeminen oli ihan hyvännäköistä ja varmuutta aitomiseen tuli kaikille lisää. Eetu juoksi kerran korkeammatkin (84cm) aidat ja koutsin se veto vakuutti aika totaalisesti. Tällä kohta 13-vuotiaalla pojalla ei tule olemaan mitään ongelmaa aitakorkeuden tai välien kanssa, kun ne aikanaan muuttuvat. Kesällä 14v täyttävät eli Eve ja Noora J juoksivat vedot n.7,8m väleillä eikä mitään ongelmaa ollut tässäkään. Nooralle etenkin päin vastoin: pidemmällä välillä aitominen on paljon parempaa teknisesti ja Noora pääsee juoksemaan välit sipsuttamisen sijaan. Molemmilla on vielä paljon tekemistä, mutta kesäänhän ehditään tehdä vielä vaikka ja mitä!
Sanni ja Aleksandra olivat liikkeellä omalla ohjelmallaan, mutta pystyivät kyllä ilahduttavan hyvin tekemään muiden mukana. Sannilla oli polvi vähän kipeä ja luultavasti takareisikään ei ole vielä ihan kunnossa, Allulla vähän takareiden kanssa vielä kireyttä. Aitoja tytöt juoksivat kevyesti 7,8 metrin väleillä neljän askeleen rytmillä saman määrän kuin muutkin. Sen jälkeen Allu polki kuntopyörällä 2x5x1min kovaa+1min kevyttä ja Sanni hyppäsi pituutta, kun polvi ilmeisesti oli ok. Treenin loppuun otettiin aitaviesti ja loppuverkaksi kaikki tekivät 10 liikkeen verran juoksukuntopiiriä: liikkeiden välissä juostiin toiseen päähän ja takaisin. Pojathan olivat onnesta mykkyrällään, kun pääsivät tekemään lihaskuntoa ja Eetu oli edelleen liekeissä ja juoksi uskomatonta kyytiä välit ollen selvästi porukan nopein ja innokkain. Mutta hyvä setti tuli tehtyä loppuun ja ei voi muuta todeta, kuin että kyllä on hyväkuntoista porukkaa!
Isommat tekivät tuttuun tapaan omatoimisen ulkohölkän, tosin poikia piti hätistellä 11 yli seitsemän takaisin ulos, sillä vartti on vartti. Paikalla oli oikeastaan koko ryhmä: 2 poikaa ja 5 tyttöä. Tehtiin yhdessä vähän liikkuvuutta ja koordeina polvennostoa tötsien yli, mikä osoittautui haastavaksi lähes kaikille, kuopasua sekä takaperinjuoksua takaisin kiihdytyksellä. Joonan kuopasu näytti ja kuulosti ensimmäistä kertaa kuopasulta ja uskon, että Teemun treeneillä poissaollessani on ollut vaikutusta. Hyvä, sillä kuopasu on lajinomainen liike ja hyvä lajivoimaa tuomaan.
Hain yläkerrasta ajanottolaitteen avaimen ja sitten alettiin kennotella. Ensin juostiin 5x30m telineistä ajan tullessa välillä 10-30m. Jokainen juoksi omalle tasolleen hyviä aikoja ja selvää kehittymistä tapahtuu niiden kohdalla, joita treeneissä näkyy useammin kuin kerran kahteen viikkoon. Silloin on turha odottaa suuria näistä nopeustreeneistä. Lopuksi jokainen juoksi 3x60m, vaikka tarkoitus oli juosta vain kaksi. Ohjeistus oli epäselvää ilmeisesti, sillä ensimmäisiä 60m vetoja melkein kukaan ei juossut täysiä. Viimeisellä kahdella kaikille saatiin kunnon ajat, parhaat olivat Joona 7,78, Anton 9,06, Reetta 8,88, Emma 10,05, Irene 9,46 ja Tiina 9,77. Joonan paras telineaika oli 2,44, kun lokakuussa juostut samanlaiset pystystä menivät parhaimmillaan 2,48 ja suurin osa välille 2,51-2,54. Nyt keskiarvo neljästä kovimmasta vedosta oli n.2,46. Treenin lopussa sattui harmillinen tapaturma, kun jaliksessa Antonin kenkä osui Emman jalkapöytään ja aiheutti ilmeisesti hiusmurtuman. Toivottavasti Emman jalka paranee kuitenki nopeasti ja ensi vuoden alkupuolella Emma on taas menossa mukana!
Tiistaina leikitin pientä ryhmää viimeisen tiistaitreenin merkeissä tekonurmella juoksennellen ja pelaillen. Tänään keskiviikkona koossa oli isompi porukka ja teimme varsin mukavan ja erilaisen treenin viimeisenä tykityksenä ennen joulua. Alkuun tekiksellä hölkkäiltiin ja pelattiin jalista, joiden jälkeen tehtiin 5xn.40m koordeja. Juoksutin samanlaiset pyramidivedot kuin olimme tehneet viime viikon tiistaina eli 50+100+150+200m ja sama alaspäin. Matkat ovat todellisuudessa hieman enemmän. En ollut tajunnut sanoa juomapulloista, sillä olimme kuitenkin niin pitkään ulkona, että se olisi ollut hyvä olla mukana, mutta kelläänhän sitä ei ollut, kun en sanonut. Hyvin porukka kuitenkin juoksi vedot, jopa todella hyvin ja järkevää vauhtia. Viimeisen 50m sai juosta täysiä ja Eetu vei kisassa voiton jopa Anniinasta, joten Eetu on mielettömässä kunnossa! Ennätykset rapisevat…
Vetojen jälkeen ryhmä sai itse suunnitella temppurataa, joka lopulta sisälsi temppumaton, patjaviesti-patjanylityksen, leuanvedon, lihaskuntopisteen, dippitelineessä jalkojen noston, punnerrukset jalat jumppapallolla sekä kuperkeikat. Rataa kierrettiin 4 kierrosta ja tunnelma oli varsin jouluinen ja meno villiä, mutta hyvä se on välillä pelleilläkin vähän, koska nämä 98-99:t menevät välillä aika tosissaan ja tiukasti. Temppuradalla jokainen teki kuitenkin tunnollisesti, vaikkakin hymy huulessa ja vitsiä heitellen. Lihaskuntoa kertyi leuanvetojen määrästä riippuen +/- 300 toistoa, joten ihan hyvin! 😉 Palkinnoksi ja joululahjaksi venyttelyjen lomassa jokainen sai mutustella kaksi suklaasydäntä. Pienten ahkerien oli hyvä lähteä tästä ansaitulle joululomalle! Sellainen tunne jäi tästä päivästä, että näiden junnujen kanssa mennään vielä aika pitkälle! Tai oikeastaan tuo olemassa ollut tunne vahvistui vain entisestään.
aitajuoksu, loikkiminen, tekonurmi