Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Harjoittelu

Juoksemaan oppii juoksemalla, monipuolisella tekemisellä oppii monipuoliseksi

15.12.2011, team9899

Tiistaina sekä eilen olen vetänyt kaksi todella juoksupainotteista treeniä 98-99:eille. Tiistain treeni tosin oli siitä erikoinen, että paikalla oli vain yksi tämän ikäryhmän edustaja ja loput olivat nuorempia, joten vähän kevyempänä tehtiin, kuin ehkä olisi näiden isompien ihmisten kanssa keskenään tehty. Molemmat treenit suoritettiin juoksuosioiltaan ainakin tekonurmella, joka on nyt ollut loistava treenipaikka yleisurheiluun: jalkapalloilijat ovat tauolla, joten olemme saaneet koko kentän itsellemme, ja vaikka valoja ei olekaan, on näkyvyys ollut ihan riittävä mm. pallopelien pelaamiseen. Lisäksi kelit ovat suosineet, sillä liian kylmä ei ole ollut juosta ulkonakaan kovaa. Jaloillehan pehmeä tekonurmi on vähintään yhtä loistava, kuin ilmanlaatu ja ulkokeli pääkopalle.

Tiistaina verryteltiin pelailemalla ja tekemällä liikkuvuus- sekä koordinaatioliikkeitä. Alkuun otettiin nopeuskisailuna myös aarteen nappaus -peliä, jossa juostiin paria karkuun. Juoksimme pyramidivetoja sarjoina kävelypalautuksin 50m+100m+150m+200m ja alaspäin juomataon jälkeen 200m+150m+100m+50m. Viimeisen vedon sai juosta täysillä, muuten ohjeistin juoksemaan sitä hiljempaa, mitä pidempi matka. Pienille oli vaikea ymmärtää käsitettä pyramidivedot, joten piirsin lumihankeen kolmion, johon tein jalanjäljet ylöspäin joka vedon kohdalle niin, että toista puolta laskeuduttiin alas. Välillä tarkistimme pyramidista, missä kohtaa ollaan menossa.

Kovaa juoksua tuli kilometrin verran ja jokainen jaksoi juosta hyvin omaa vauhtiaan. Mitenkään äärimmilleen kukaan ei joutunut puristamaan, vaan viimeisessä spurtissa jokainen pystyi laittamaan vielä kovat piippuun. Tekemisen meininki oli hyvä. Loppuverryttelyksi 8 nuorta juoksivat ”seuraa johtajaa” -tyyppisesti kentällä saaden jokainen minuutin vuoron johtaa joukkoa ja keksiä minne mennä ja mitä tehdä. Tämä treeni oli siitä erikoinen, että minua ja ohjausta seurasi kaksi silmäparia ainakin noin sivusilmällä. Sain laittaa kaiken osaamisen ja innostamisen peliin ja sainkin hyvää palautetta treenistä. 🙂

Eilen Lauritsalan telinevoikkatreenit vedettiinkin urheilutalolla, kun koulut viettävät joulutaukoa. Lähdimme siis ensin ulkoilemaan taas tekikselle, jossa pelattiin jalkapalloa noin 20 minuuttia 4 vs. 4 niin, että aina kun toinen joukkue tekee maalin, toinen joukkue juoksee keskiviivalle niin monta kertaa, kuin noppa määrää. Tällä saatiin normaaliin pelaamiseen ihan uusi vivahde, mikä toi jännitystä peliin mukaan.

Välissä hölkkäiltiin sen aikaa, kun asettelin aarteen metsästys -pelin aarteet paikalleen eri puolille kenttää. Reilun vartin ajan pelattiin peliä, jossa tarkoitus oli varastaa toisen joukkueen kolme ”aarretta”. Eli vähän niin kuin lipun ryöstöä, mutta nyt aarteen paikka oli kaikkien tiedossa ja aarteita oli kolme. Iso osa ajasta meni kyttäilyyn, mutta jokainen kova spurtti vastustajan puolelle oli hiukeaa katsottavaa, kun tasavahvat juoksijat ottivat toisistaan mittaa toden teolla. Taktiikka ja yhteispeli korostuivat myös ja jokainen tunsi olevansa tärkeä omassa roolissaan.

Hikisinä palattiin sisälle suoralle, johon rakennettiin temppurataa, jossa pisteinä olivat seinää pitkin jaloilla kävelyt molempiin suuntiin, möngerrys, temppumatto sekä naruhyppely. Alle tehtiin monenlaisia keskivartalon aktivointeja ja pitoja, jotka osoittautuivatkin melko haasteellisiksi, joten treenattavaa on! Muun muassa sellainen pito, jossa punnerrusasennossa (jalat kuitenkin aika auki) toinen käsi nostetaan selän taakse, tuotti hankaluuksia, sillä lantion pitäminen suorassa ei ollutkaan niin helppoa, kuin se koutsille oli.

Temppuradalla maton päällä tehtiin kuperkeikkoja, haarakuperkeikkoja, kärrynpyöriä sekä lopuksi kierimistä jalat ja kädet ilmassa, mittarimatoja, kuperkeikasta yhdelle jalalle, arabialaisia kärrynpyöriä jne. Eli ihan perus kehonhallintaa ja voimailua. Taitaviahan nuo ovat suurin osa jo näissä liikkeissä, mutta mm. kärrynpyörä toisella puolella sekä arabialainen tuottavat vielä haastetta. Keväällä toivottavasti mahdollisimman moni jo taitaa yhden käden kärrynpyörän. Itse olen onneton näissä tällaisissa, sillä en haarakuperkeikasta vaikeampaa pysty näyttämään, mutta onneksi meillä on esimerkin näyttäjiä koko ryhmä täynnä.

Lopuksi leikittiinkin sitten ihan huolella, kun edessä oli ”pidä puolesi puhtaana” pallonjen heittokisa. Pariin päivään mahtui siis paljon juoksemista ja sellaista yleistä, monipuolista liikkumista, ei niinkään lajispesifiä viilaamista, jota kyllä harrastetaan lasten yleisurheilutreeneissä perinteisesti enemmän kuin riittämiin. Olen itse varsin tyytyväinen näihin kahteen päivään, niiden ilmapiiriin, asenteeseen ja tekemisen erilaisuuteen. Kenestäpä voisi tulla monipuolinen, jos ei liiku monipuolisesti? Tai kova juoksija, jos ei juokse kovaa?

Tänään onkin jännää nähdä, kuinka käy aitureille T ja P 13-sarjoissa, kun eivät ole kesän jälkeen juosseet päältä oikeastaan yhtään 3 askeleen rytmillä aitoja. Yhdessä harjoituksessa melkein 2 kuukautta sitten juostiin muutaman kerran, mutta pääasia oli kuitenkin erilaiset rytmit ja molemmin päin aitominen sekä aidan luku, jotka ovat olleet koko syksyn teema aitomisessa. Ohjelmassa on ollut n. 5 aitajuoksutreeniä, jotka ovat olleet joko pitkiä aitavetoja, vaihtelevia rytmejä tai aitadrillejä tai sekä että. En usko, että ainakaan pitkällä tähtäimellä ollaan menty kovin syvälle saveen, sillä edelleenkin vannon monipuolisen ja vaihtelevan treenin nimiin, en siihen, että hakataan kisaväliä ja vähän lyhyempää niin, että muuhun ei resursseja ole. Meidän porukan myös huonompi aitomispuoli on kehittynyt niillä, jotka ovat aktiivisesti näihin aitatreeneihin osallistuneet ja se, vaikka 60 metrin aitojen aika ei merkittävästi paranisikaan tänään, on sellainen asia, josta voi olla ylpeä!

, , ,


Kommentointi on suljettu.