Vaikka tämä blogi pääasiassa käsitteleekin 98-99-syntyneiden koutsattavieni treenausta ja kisaamista, en malta olla välillä tarttumatta myös vanhempien, 96-97-syntyneiden, tekemisiin. Koko alkusyksyn tässä ryhmässä on treenannut säännöllisesti ohjelman mukaan 3-4 kertaa viikossa 2 tyttöä ja 2 poikaa ja lisäksi mukana on myös muutama muu tyttö harvemmin. On ollut mahtavaa nähdä, miten nämä 4 motivoitunutta treenaajaa ovat kehittyneet nimenomaan sillä säännöllisellä tekemisellä. Juurikin tämä pieni porukka pyysi täksi talveksi neljättä lisätreeniä ohjelmaan, joten mikäpä olisi mukavampaa koutsille kuin järkätä yksi omatoiminen harjoitus nuorille viikkoon.
Tänään vedin loistavat lauantai-treenit tälle nelikolle. Hyppäsimme pituutta sitten syyskuun puolivälin. Joona hyppäsi pituuskisan vielä syyskuun lopulla, mutta muuten pituustreenistä oli taukoa n.1,5 kuukautta. Aloitimme treenin ulkoverryttelyllä hiekkakentällä, jota hölkkäiltiin ympäri ja välissä tehtiin pieniä hyppelyitä ja polvennostoa tötsien yli sekä aktiivista venyttelyä. Lisäksi vielä vuorohyppelyä ja avausveto.
Sisällä teimme 5+5 ponnistusta pieneltä korokkeelta korkeuspatjalle terävää, korkeaa vaparia mallaten. Samaa teemaa jatkettiin muutamilla helpoilla pituusponnareilla aitojen yli (2+2x3A). Pituuskasalla jouduimme odottelemaan ja vuorottelemaan, kun isot pojat hyppivät loikkatestejään. Kasalla hypättiin 2 askeleen vauhdilla muutamia telemark-hyppyjä lyhyttä viimeistä askelta korostaen, 4 askeleen vauhdilla pari telemark+kyykky-hyppyä ja lopuksi lyhyellä (6-8 askeleen) vauhdilla ihan normaalisti pituutta. Kaikki siis lenkkareilla.
Hypyissä toteutui kaikki tavoitteet, joita olin osin tiedostamattanikin harjoitukselle asettanut. Huomasin, että vaikka emme olleet hypänneet pituutta vähään aikaan, perustekeminen oli hyvin hallussa edelleen. Tarkoitus olikin hieman palautella muistiin sitä, mikä pituushypyssä on oleellista. Hypyt paranivat hyppy hypyltä niin kuin hyvässä tekniikkatreenissä kuuluukin. Erityisesti Joona onnistui tänään loistavasti, etenkin viimeisessä hypyssään. Asetin Joonalle tavoiteviivan viimeisiin hyppyihin viiteen metriin, mutta viimeisessä hypyssä vauhti oli niin paljon kovempi kuin muissa, että ponnistus tuli n.40cm yliastutuksi, mutta vitosen viivakin ylittyi melkein saman verran. Lähes viiden metrin leiskautus lenkkareilla, 11,5m vauhdilla syksyn ensimmäisessä pituustreenissä kertoo siitä, että jotain on viimeisen kuukauden aikana tehty – ja etenkin tehty oikein. Joona elää pituushypyssä niin paljon vauhtinsa kautta, että täydellä vauhdilla tuollaisella hypyllä ennätykset olisivat olleet paperia.
Joonan suorituksista olin todella tyytyväinen, sillä siinä nähtiin taas se totuus, että kyllä syksylläkin on tehtävä tekniikka- ja nopeustreeniä siinä missä muulloinkin, kun kehitys on tällaista. Joona saa koko ajan lisää voimaa ja myös entisestään nopeutta, joten tekniikan pienillä kehitysaskelilla voi olla suuri merkitys jatkossa. Myös muut hyppäsivät hyviä hyppyjä aivan omien ennätystensä lukemiin, vaikka tekemistä vielä on paljon.
Loppuun tehtiin vielä vähän jalkojen voimaliikkeitä. Enkä puhu kyykystä ja rinnallevedosta. 😉 Teimme nimittäin kirppu-hyppyjä paikallaan (eli askelkyykystä hypyt suoraan ylöspäin) 2×8/jalka sekä borshovilaisia (eli sama eteenpäin liikkuen ja ilmassa saksaten) 16+10 ponnistusta. Päälle vielä muutama lantionnosto/takareisipito, aitahyppyjä vähän korkeammaltakin ja lopuksi nopeasti sekä loppuverkkailua. Huomenna voi porukalla pakarat ja takareidet tuntua mukavilta, mutta kauaa ei ole aikaa palautua, kun maanantai-iltana tarkoitus on tehdä ihan tiukka nopeustreeni.
Tämän päivän hyvin mennyt treeni jätti koutsin taas pohtimaan sitä, miten paljon potentiaalia tässä vanhimmassa valmennettavassani oikeasti onkaan. Jos etsisi sanakirjasta sanan kimmoisa, vastaus olisi varmaan Joona. Nilkan ja pohkeen elastinen voima Joonalla on sellaista tasoa, että voi vain olla kiitollinen, miten sellainen kimmoisuus yhdistyy myös tekniseen pikajuoksulahjakkuuteen, nopeaan voimantuottoon sekä tunnolliseen ja motivoituneeseen asenteeseen. On aika mahtavaa olla tuollaisen pojan valmentaja! En malta odottaa tulevaan kesään, jos ja kun Joona on terveenä ja samalla innolla treenannut koko talven läpi.
Tällaisina päivinä tuntuu kamalalta ajatella, että ensi viikon jälkeen olen viisi viikkoa poissa kuvioista. Ja sama taas tammikuun alusta. Mutta eihän se ole kuin 10 viikkoa toivottavasti monien vuosien urasta…