Slow down on ollut treeneissä kantava teema. Ei siis hiljaa juokseminen, vaan treenaamisen rauhoittaminen, keventely ja sitä kautta huippuvireen hakeminen. Ollaan ihan elokuun kynnyksellä, joten hieman kovemman treenirupeaman jälkeen on ollut ihan paikallaan keskittyä laadukkaaseen tehoharjoitteluun ja palautumiseen. Mondojen jälkeen torstaina tehtiin nopeustreeniä. Kaarre oli päivän aiheena ja siihen otettiin mukavia 50m startteja ja aina …
Palataas kuukausi taaksepäin. Aika on mennyt hurjaa vauhtia, ennätyksiä on rikottu joka kisassa (ainakin joku vuorollaan), välissä on ehditty treenatakin ihan kiitettävästi. Alkukesän kohokohta eli SM-viestitkin on kisattu. Siellä mentiin tunnemyrskyä laidasta laitaan – jo ennen kisoja niin, että meinasi koutsilta jäädä koko kisat väliin. Noh, tuli käytyä ja hyvä niin, sillä pienet tytöt juoksivat …
aluemestaruus, kesä2013, mondo games, penkki, piiriottelu, rinnalleveto, SM-viestit, voimaharjoitus