Marskin kisat kisattu eilen keskiviikkona. Olosuhteet oli tosi mukavat, kun puuskissa puhalteli yli 4m/s vastaista etusuoralla. Tyveniäkin hetkiä sattui, muttei tietenkään juoksujen osalle melkeinpä koskaan – ainakaan kun olisi tarvittu. Joten aikoja ei sen kummemmin tarvitse tuijotella. Kisapäivä jätti kuitenkin muutaman ison kysymysmerkin ja pari huutomerkkiä. Tärkeintä on, että se on täällä nyt ja tässä: …
Treenattu on täysi viikko ja maanantai siihen päälle. Isommat ovat urheilleet täydellä teholla ja asenteella. Jokainen juoksukunnossa oleva urheilija on tällä hetkellä siinä kunnossa, että jo ensi viikolla nähdään huikeita aikoja – vaikkei vielä mitään huikeita edes tarvitsisi. Käydäänpä näiden urhojen treeniviikko läpi: Maanantaina tehtiin perusvoima-kakkosen toiseksi viimeistä treeniä. Pojat virittelivät voimiaan jo uuteen uskoon: …
3-loikka, kesä13, loikkiminen, marskin kisat, nopeus, pika-aidat, pituus, tehointervalli, telinelähdöt, viestivaihdot, voimaharjoittelu
Kiirettä on pitänyt ja treenejä on tehty. Koutsin elämässä on tapahtunut myös muutoksia, suuria päätöksiä ja satsauksia omien unelmien eteen. Se ei kuitenkaan vie huomiota valmennettavien treeneiltä; kun urheilijat tekevät täysillä, valmentajakin on mukana täysillä. Hyvin hommat toimivatkin ja kunto tuntuu olevan kohdallaan. Taidollisesti ollaan menty eteenpäin kaikessa, mitä tehdään. Asenteellisesti on vielä tekemistä, mutta …
9697, isot, kesä13, kilpailukausi, toukokuu, valmistautuminen