Telinelähtöjä ja onnellisuutta siitä, mitä on

Koska keskiviikkona kisataan lajipäivillä pikamatkoilla, tänään molemmissa treeneissä pääpaino oli telinestarteissa. 98-99:ien treeneissä oli tänään käynyt kato ja paikalla oli vain 10 junnaria, mutta ilmeisesti kevään koulujutut (luokkaretket, viimeiset kokeet yms) ottavat veronsa meidän treeneissä. Noh, näiden kanssa tehtiin, jotka paikalla olivat. Nämäpä aloittelivat verkaten kapulaa vaihtaen neljä kierrosta nurtsilla, jonka jälkeen tehtiin aktiiviset venyttelyt ja koordeina pn-pakara, kuopasu ja saksijuoksu 2×20-25m.

Puolet jatkoivat kiekolla Teemun opastuksessa ja puolet telinelähdöillä minun ja Sarin kanssa ja puolen tunnin päästä vaihdettiin. Nopeusosiossa tehtiin tötsä-/aitarivistön läpi juoksuja 5x30m erilaisin välein avausvetoina. Telinelähtöjä otettiin 4x30m+1x50m ja aika hyviä lähtöjä saatiinkin aikaan. Muutamille tehtiin radikaalimpiakin muutoksia, mutta suurin osa korjauksista koski telineiden siirtämistä taaksepäin ja painon siirtämistä enemmän myös käsille.

Kisailuparit ja kolmikot olivat sopivan tiukkoja kaikille ja jos näistä jotain voi päätellä keskiviikon ja muiden kesän kisojen startteihin niin Onni ja Sanni ovat kehittyneet kovasti, ja uskon, että kesän musta hevonen 13-sarjassa on Iita, joka ei kuvia kumarrellut “isojen tyttöjen” Anniinan ja Iidan seurassa. Anniina oli nyt treeneissä oltuaan enemmän ja vähemmän kipeänä monta viikkoa ja oli vähän “tahmeana” eikä ihme, mutta eiköhän se kunto ala nopeasti löytyä, kun saadaan hyviä treenejä ja kisoja alle.

Loppuun juostiin vielä portaat ensin kahdesti jokaiselle, sitten kahdesti joka toiselle ja lopuksi taas kahdesti jokaiselle portaalle. Loppuverryttelyä tehtiin hyppiksillä hypäten yhteensä reilut pari sataa hyppyä eri tavoin, hyppysarjan välissä kilpakäveltiin 30m ja hölkättiin sama takaisin. Lopuksi kaikki venyttelivät itsenäisesti.

Isompien treenissä oli sama teema, paikalla Joona, Anton ja Emma. Verryttelynä alla oli jo kierros purua ja muutamia availuliikkeitä, joiden jälkeen tehtiin venyttelyt kävellen ja heiluteltiin heilureita. Koordinaatioita tehtiin 8x20m: pn-pakaraa, 1 jalan kuopasujuoksua, joka otetaan tulevaisuuden opettelun kohteeksi Joonan kanssa sekä takaperinjuoksua. Avausvetoja juostiin 2x60m ja telineistä otettiin startteja 4×22-30m tasoituslähtöinä.

Joonankin kanssa säädettiin telineitä uuteen uskoon ja starttiasento parani heti. Joonan lähtökiihdytys on nyt ihan erinäköistä kuin se oli vuosi sitten tai edes talvella. Nyt siinä on vahvaa, pitkää työntöä, mikä kyllä suuntautuu vielä hieman liikaa sivuille ja ylöspäin. Jännä nähdä, miten homma toimii keskiviikkona kisastartissa.

Starttien lisäksi Joona ja Emma eivät tehneet muuta kuin hyppäsivät telemark-ponnistuksia seiväspatjalle viidesti per puoli. Anton sen sijaan juoksi 300+200+100m vauhtien koventuessa niin, että viimeinen juostiin jo täysillä. Vaikka palautukset olivat vain 3,5 minuutin luokkaa, Anton veti suunniteltua vauhtia todella hyvät ajat jokaisella vedolla: 50,5; 31,5; 14,1. Tämä kaikki siis viitisen tuntia 3-tonnin cooperin jälkeen. Sillä pojalla olisi resursseja muuhunkin kuin kerran viikossa harrasteluun!

Tänään loistivat treeneissä ne, jotka siellä kaikkein harvimmin käyvät. Se on aina valmentajalle vähän sellainen tilanne, että mieluitenhan sitä kehittymisen soisi kovan ja ahkeran harjoittelun tuloksena ja harmittaa, että todella lahjakkaat nuoret eivät osaa joskus arvostaa sitä etuoikeutta, mikä terveenä urheileminen on. Kaikille se ei ole itsestäänselvyys, ei mikään tässä maailmassa ole.

Joka hetki pitäisi muistaa olla onnellinen siitä, että saa elää tätä elämää näiden nuorten kanssa, nähdä sen kehittymisen ja olla osana näiden elämässä. Eilen ja tänään olen miettinyt paljon sitä, että mikään ei ole varmaa, yhdessä hetkessä kaikki voi muuttua. Joskus elämässä tapahtuu asioita, jotka pysäyttävät ja saavat näkemään asioita vähän uusin silmin. Nämä nuoret ovat minulle tärkeitä ja jokaisen haluaa pitää kynsin hampain toiminnassa mukana. Mutta ennen kaikkea toivoo, että jokainen saisi olla terve ja onnellinen.

Jukka Poika – Potentiaali

Avainsanat: ,

Määräpainotteista treenaamista

Tänään 98-99:t pääsivät juoksemaan melkoisen paljon. Määrää tuli ihan kivasti kaikenkaikkiaan ja juoksukunto eteni taas pykälän verran. Paikalla oli 5 poikaa ja 8 tyttöä eli hyvän kokoisella porukalla tehtiin tänäänkin. Verkkailua tehtiin nurmella juosten ensin pari kierrosta ja sen jälkeen tehtiin “tikkailla” erilaisia tasahyppyjä, kinkkoja ja trpling-juoksuja hölkän kera, yhteensä taisi tulla 12 kierrosta. Päälle tehtiin heilurit.

Koordinaatioita tehtiin tällä kertaa pitkinä 8x40m ja vuoroloikkia 3x40m. Määrällä jatkettiin kun vedettiin juoksusarjat nurmella: 1x400m+2x200m+3x100m ja päälle piikkareilla täydellä teholla 2x60m. Eli yhteensä vetoja 1200m. Palautuksia pidettiin n.2-3 minuuttia, satasissa kävelypalautukset ja piikkareidenlaittotauko venyi tietysti pidemmäksi.

Juokseminen ei suinkaan loppunut tähän vaan treeniä jatkettiin juoksukuntopiirillä, jota tehtiin kolme viiden liikkeen kierrosta. Liikkeiden välissä juoksua tuli aina noin 80-90 metriä kerrallaan. Kokonaissaldona siis lähes 300 toistoa lihaskuntoliikkeitä (pääasiassa keskivartaloa, jaloille tehtiin 50 toistoa ja yläkropalle 30) ja juoksua kertyi 1200-1300 metriä. Eli harjoituksen kokonaissaldona oli juoksemisen osalta noin 3,5 kilometriä. Urheilijat eivät olleet mokseskaan, vaikka vähän poskia punotti, mutta kertoohan tämä jotain siitä, millainen kuntotaso porukalla on.

Ensi viikko onkin jo kisaviikko, kun keskiviikkona aloitellaan rata- ja kenttäkisakautta lajipäiväkisojen merkeissä, jolloin juostaan kuuttakymppiä ja satasta sekä hypätään korkeutta. Jännän äärellä pikkuhiljaa, vaikka harjoituksistahan nämä ensimmäiset kisat menevät!

Avainsanat: ,

Kesäinen keli herkistää nuoria urheilijoita

Kolme treenipäivää takana ja ei ollenkaan pöllömpiä päiviä. Itse aloitin kesäloman, joten olen nyt kesän ammattivalmentaja. ;) Lämmenneet kelit ja hyvin tehty pitkäjänteinen treeni alkaa selvästi tuottaa hedelmää. Maanantaina tehtiin korkeuden lajitreeniä ja heitettiin kuntopalloja Teemun kanssa. Tässä treenissä se “kaikki muu” oli aivan yhtä tärkeää kuin itse lajiosiot. Verryttelyt tehtiin nimittäin portaita juosten ja hyppien niin, että ylöspäin mentiin 22 ja alaspäin 11 kertaa eri tavoin.

Verryttelyä jatkettiin seiväspatjalla tehden kuperkeikkoja, kärrynpyöriä normaalisti sekä upeasti onnistui myös yhden käden versiot, käsilläseisontaa, siltakaatoja ja puolivoltteja. Eetu teki myös flikkejä jatkuvana muiden ihmetellessä. Jokaiselle kertyi kierroksia vähintään 10. Päälle tehtiin vielä patjaa pitkin kävelyä niin, että kädet on maassa ja jalat patjan reunalla. Pienet kävelyvenyttelyt ja porukka jaettiin.

Ensimmäisenä korkeuspaikalla oli ne, jotka hyppäävät 130-150. Ensin hypittiin 6 askeleen vauhdilla saksihyppyjä yli viidesti, jonka jälkeen mitattiin askelmerkki ja hypättiin siitä arviolta noin 8 kierrosta. Hypyt hypättiin pehmoriman yli, joten vaikea arvioida, miltä korkeudelta kukin hyppäsi, mutta hyvin lähellä maksimia tai maksimissa oltiin jokaisen kanssa. Noora J hyppäsi päivän näyttävimmät hypyt, mutta toisaalta myös Emma hyppäsi lenkkareilla hyvin samasta korkeudesta 6 askeleen vauhdilla.

Toisen porukan kanssa rimaa pidettiin 110-120 välillä. Kaikilta pääosion hyviä hyppyjä, ainakin omalle tasolle ja monen kanssa saatiin ihan parin hypyn aikana vaparin käyttöä ja suuntausta paremmaksi. Kesän ensimmäinen korkeustreeni ulkona, joten tästä on hyvä jatkaa. Loppuun pelailtiin vartin verran aika kovatehoisia pelejä ja loppuun venyttiin.

Eilen treenattiin 98-99:ien kanssa ja vuorossa oli pika-aitatreeni. Paikalla oli sopivasti 10 toisiaan kirittävää 12-13-vuotiasta, joten isompien aitavälejä ei “tarvinnut” edes laittaa. Treeni aloitettiin verkkailemalla 5 hengen porukoissa seuraa johtajaa eli 10 minuutin aikana tuli nähtyä kaikenlaista monipuolista lasten keksimää tekemistä hölkän lisäksi: kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, porrasjuoksuja, hyppelyitä, koordinaatioita jne. Liikkuvuusliikkeitä tehtiin 6×10-20 ja sitten siirryttiin aidoille.

Sik-sak-drilliä, jossa rytmi oli koukku, suora, koukku, yli, suora tehtiin 3+3x5A eli molemmin jaloin tuli aitomista tasaisesti. Nämä tehtiin nurmella ja sitten pistettiin piikkarit jalkaan ja siirryttiin radalle. Aitavälit vaihtelivat 7-7,5m välillä ja jokainen siirtyi treenin edetessä joko “huijaten” tai omasta toiveesta pidempiin väleihin, lopulta suurin osa juoksi jo 7,5m kisaväleillä. Vetoja kertyi 1x1A, 1x2A ja 5-6x5A. Loppuhuipennuksena Iida ja Mila kokeilivat vähän pidempää väliä, hieman alle 8 metriä ilman ongelmia – päinvastoin.

Aitominen oli koko porukalta parasta tekemistä aidoissa, mitä olen koskaan nähnyt. Melkein epäilyttää, oliko meillä sittenkään aidat oikeilla merkeillä! :D Jos ja luultavasti kun oli, niin meidän kevään treeni on kyllä tuottanut tulosta. Mukava nähdä, miten aitominen kisoissa sujuu, kun esitykset treeneissä ovat tätä luokkaa. Erityisesti Janne yllätti juosten kisaväleillä viimeiset vetonsa; poika, joka aloitti yleisurheiluharrastuksen “nollista” viime kesänä, vaikkakin kovalla potentiaalilla varustettuna.

Treeniä jatkettiin voimatankojen kanssa tehden tempausta 2×10, kyykkyä 2×15 ja 1 jalan maastavetoa 2×10+10 ja lisäksi vielä kirppuja 8-10 per jalka ja vatsoille muutama sarja. Loppuverkkana hölkkäiltiin kaksi kierrosta nurtsilla, johon sisältyi 3x50m rentoja rullailuja. Kaikenkaikkiaan yksi parhaista ellei paras koskaan vetämäni harjoitus 98-99:eille! Ei huonosti!

Tänään vedin Joonalle ja Emmalle kovan tehointervallitreenin, joka oli tarkoitus tehdä jo maanantaina, mutta pienten vastoinkäymisten takia treeniä päästiin tekemään Joonan kanssa vasta tänään. Helleraja paukkui kevyesti ja Kimpisen kentän paahteessa totuteltiin siihen lämmön määrään, mitä kesällä on luvassa. Kimpinen on nimittäin kaupungin lämpimin paikka kesäisin. Verkkaa tehtiin kierros purua ympäri ja helpoilla “tikapuu”-jutuilla (pieniä pohjehyppyjä eri tavoin tasajalkaa ja yhdellä jalalla, tripling-tyylistä tikkausta yms) 13 kierrosta. Koordinaatioina tehtiin 1 jalan polvennostojuoksua 2+2x30m, kuopasua 2x30m ja takaperinjuoksua 2x30m.

Joonan vetosarjat olivat 2x300m + 3x200m + 2x120m vauhtien koventuessa sarja sarjalta niin, että 120-metriset juostiin niin paljon kuin irti lähti. Emma juoksi 2x200m + 3x150m + 2x120m. Joonan ensimmäinen kolmosen veto oli vielä oikean vauhdin hakemista ja jäi 4 sekuntia tavoiteajasta, mutta toinen oli jo tavoitteessa eli 46 sek. Näiden vetojen välissä oli 4 minuutin palautus ja sarjapalautukset olivat 8 minuutissa. Kakkosiin asetin tavoiteajaksi 29 sekuntia, mutta menohaluja oli. Vetojen ajat: 27,5; 28,5; 28,5sek, palautukset 4-5 minuuttia.

Viimeiset vedot Joonalla oli odotetuissa lukemissa eli 14,5-14,7 epätarkoilla käsiajoilla, palautus välissä noin 6 minuuttia.Myötätuuli oli kova, mutta niin olivat vedot allakin. Tuohan tarkoittaa sitä, että 12 sekunnin satasen jälkeen viimeiselle lentävälle 20-metriselle jäisi aikaa 2,50 eli jotain voisi tästä päätellä siihen suuntaan, että kunto on aika kova, vaikka koko alkuvuosi on ollut tosi hajanainen. Se, mitä on tehty, on tehty hyvin, laadukkaasti ja suunnitelmallisesti, joten hyvillä mielin voi odotella kesän kisoja. Ja huomenna taas jatketaan harjoituksia kaikkien kanssa!

Avainsanat: , , ,

Kortteliviestit 2012

Eilen kilpailtiin Imatralla kortteliviestien merkeissä ja meidän Team98-99:stä edustettuna olivat tytöissä Ella, Martta, Emma, Mila, Iida, Noora H, Iita ja Elina ja pojissa molemmat Eetut, Aleksi ja Samu sekä myös Anton. Anniina ja Sanni tulivat kipeäksi ihan viime hetkillä, joten yksi tyttöjoukkue jouduttiin perumaankin. Kaikki suoriutuivat hyytävän kylmässä kelissä urakastaan oikein kivasti, toisilla päivä oli parempi kuin toisilla, mutta jokainen teki sen, minkä pystyi. Kaikki juoksivat noin 850 metrin osuuden ja kovinta vauhtia edellämainituista piti luonnollisesti Anton (2.57), vaikka onkin ollut puolet koko alkuvuodesta kipeänä. Resursseja olisi vielä taskussa vaikka kuinka!

Tytöistä Ella ja Martta – tietenkin – vetivät kovinta vauhtia: osuusaika molemmilla 2.59. Emma juoksi 3.06 ja Mila 3.07, joten tasainen oli sekin pari. Iidakin jäi Milasta vain 5 sekuntia, joten suunta on täysin oikea! Poikien parhaimmistoa oli Samun 3.09 ja Eetun 3.14. Onneksi meidän iso ja tasokas porukka on vielä ensi vuonnakin miehittämässä 13-15-sarjaa Kortteliviesteissä, sillä intoa ja aktiivisuutta juosta myös pidempää matkaa löytyy tästä porukasta. Seuraa ollaan valmiita edustamaan, kun kutsu käy, vaikka mentäisiinkin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kyllä keväällä pidempienkin matkojen juokseminen on oikein hyvää vaihtelua ja monipuolisuutta ihan jokaiselle, kunhan kohtuus pysyy mukana! Mikäpä sen parempaa, kun haastaa itseään ja tehdä joukkueen eteen parhaansa.

Nyt alkaa olla entistä enemmän laji-nopeuspainotteista treenaamista, ainoastaan yksi päivä viikossa pyhitetään nopeuskestävyyden ja kestävyyden treenaamiselle monipuolisella, ikä huomioivalla tavalla. Kultaista keskitietä etsitään tämän ikäluokan monipuoliseen harjoittamiseen, mutta ainakin tämän kuukauden aikana käydään kaikkien kanssa läpi koko yleisurheilun lajikirjo seivästä lukuunottamatta! Lisäksi edessä on lihaskuntoa ja muita erilaisia voimaosioita, nopeuskestävyyttä jne jne. Suurin osa aloittaa jo kohta kenttäkisakauttakin!

Avainsanat: ,

Pelkästään hyviä treenejä

Tähän perjantaihin tekivät jokainen paikalla ollut nuori urheilija juuri niin hyvät treenit, kuin oli mahdollista ja tarkoitus. 98-99:ejä oli paikalla vähän yli kymmenkunta ja Anton, Joona ja Emma tekivät omia treenejään. Treeneihin oman sivumausteensa teki todella hiostava ilma sekä sisällä että ulkona. Verryttelyä tehtiin 98-99:ien kanssa hiekkakentällä ulkona 15 minuutin ajan ja hölkkää kertyi hieman vajaat 2km ja helppoja koko kropan koordinaatioita tehtiin 8x30m. Sisällä liikkuvuutta tehtiin aitoihin valmistaen: aitajuoksuasennossa puolten vaihtoja, aitapyörityksiä seinää vasten ja aitajuoksurullauksia, yhteensä yli 100 toistoa näitä. Aitajuoksuhyppelyä mallailtiin vielä 3+3x6A ja tällä kertaa nostettiin aidat 76cm:iin ja kaikki läpäisivät homman puhtain paperein – kehitystä, kehitystä.

Sitten oltiin valmiita aitomaan. Koska huomenna lähes kaikki kisaavat Kortteliviesteissä n.850 metrin matkalla, tehtiin aika tiukkaa valmistavaa settiä. Aloitettiin juoksemalla 4x130m viiden aidan (68cm) kera rennolla vauhdilla, palautukset pidettiin parissa minuutissa tai vähän päälle. Sarjapalautuksen aikana pistettiin piikkarit jalkaan ja juostiin neljän aidan kera 2x3x60m, ensimmäinen sarja vielä sub.max-vauhtia ja toinen täysillä. Näissä aitakorkeus oli jo normaali 76cm. Jokaisella tekniikka tuntuu kehittyneen ja kakkospuolella aitominen sekä aidan lukutaito erityisesti on mennyt huimia harppauksia eteenpäin. Oli iloista katsoa etenkin Sannin ja Milan hyvää aitomista kummallakin jalalla. Myös Janne on kehittynyt valtavasti ja toivottavasti sen myötä uskaltautuu kisaamaan.

Loppuun tehtiin keskivartaloa vähän eri liikkeillä kuin normaalisti, yhteensä vajaat sata toistoa, ja takareisipitoa 2×40-60sek. Eipä ole muuten uusia takareisivaivoja ollut kellään syksyn suman jälkeen. Oma osuutensa on varmasti ollut tällä takareisien vahvistumisella. Minuutti tätä pitoa on jo aika kova suoritus, jos liikkeen oikein tekee! Loppuverkkailuna hypittiin helmeä ja vähän hölkättiin. Kerta kaikkiaan oikein hyvä treeni, jossa ainoana miinuksena Anniinalle pidempien vetojen jälkeen tullut huono olo, ilmeisesti syömättömyydestä, joten Anniina ei lopputreeniin osallistunut.

Isommat tekivät omatoimisen treenin: verkkasivat, tekivät heilurit ja koordeina polvennostokävelyä ja -hyppelyä sekä pakarajuoksua 2x30m. Sen jälkeen jokainen juoksi oman ohjelmansa mukaiset vedot: Joona 2x10x100m “TuijaHelander”-määräintervallina (veto+palautus 40sek), Anton 3x200m+5x60m, Emma 2x6x100m kävelypalautuksilla. En ollut näkemässä näitä, kun nämä juostiin ulkona, mutta omien tuntemusten mukaan ihan ok. Anton juoksee huomenna kortteliviestissä, joten siksi vähän kevyempää tänään. Saldoksi siis kiitettävä miinus tästä iltapuhteesta! Huomenna sitten jatketaankin koko päivä yleisurheilun parissa: ensin Joonalle ja Emmalle punttia ja sitten Kortteleihin.

Avainsanat:

Pituuspäiviä

Eilen tehtiin 98-99:ien kanssa pituustreeniä kera ihanan Ellun. Ensin kisailtiin pururadalla lipunryöstössä 20 minuutin ajan ja tehtiin päälle muutama liikkuvuusliike. Yhdessä osallistuttiin kunniakierrokselle, jonka jälkeen siirryttiin hiekkalaatikolle pituuden tekniikkatreenin pariin. Jokainen pääsi nauttimaan Ellun kannustavista positiivisista ja myös rakentavista palautteista n.6 hypyn verran. Lopuksi osallistuttiin taas kunniakierrokselle, tällä kertaa tehtiin “boot camp” -lihaskuntojumppaa joka sisälsi 3 kierrosta (toistot 20,16 ja 12) liikkeitä kyykkyhyppy, punnerrukset, askelkyykkyhyppy ja linkkari).

Tänään Joona pääsi pituustreenin makuun, joka oli aika kaksijakoinen. Alun tekeminen oli tosi positiivisen näköistä, mutta askelmerkistä hypyissä oli paljon sellaista, joka ei ollut niin hyvää. Pitää katsoa, mitä tapahtuu seuraavissa pituustreeneissä, sillä  tänään olosuhteetkin oli aika haastavat ekaksi ulkopituustreeniksi, kun tuuli pyöri ja vaihteli (myötäisenä) ja nopea mondo vei hypyt aikalailla läpi. Ellu tuli paikalle askelmerkkihyppyihin ja antoi tosi hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten, aikalailla samoja, mitä itsekin olen painottanut, mutta toi varmuutta siihen, että oikeaan suuntaan ollaan menossa eikä ihmeellisyyksiä tai suuria muutoksia tarvita.

Tiistaina Joona juoksi lähes kolmen tonnin cooperin, joten ehkä ei senkään puolesta ollut ihan herkimmillään. Alkuverkkaa tehtiin tänään ainakin vartin ajan hölkällä ja erilaisilla avauskoordeilla ja “eläimillä” (mm. rapu- ja karhukävelyt, mittarimadot). Aktiivisten venyjen jälkeen Joona teki polvennostosta juoksuun siirtymisiä 3x60m ja nämä näyttivät tosi hyvännäköisiltä. Vuoroloikkia tehtiin lämmittelynä 2×10-l ja mittauksen kera 3×5-l kahden askeleen vauhdilla (paras 13,20 eli reilusti parasta koskaan) ja 2×5-l neljän askeleen vauhdilla (paras 14,57 eli suunnilleen samoihin kuin joskus talvella). Parin askeleen vauhdilla loikkatulos oli suhteessa ehkä kovempi, mutta oikeaan suuntaan ollaan vahvasti matkalla!

Pituustekniikkaa tehtiin ponnareita kasaan 4×3 molemmilla jaloilla hakien nopeaa väliaskelta ja terävää ponnistusta ylöspäin sekä n.5cm korokkeelta ponnistaen 8 askeleen vauhdista (lenkkareilla) n.10 kertaa. Osa hypyistä oli tosi hyviä ja parhaat kantoivat n.470 paikkeille, mikä on nopeudella hyppäävälle kaverille ihan ok. Askelmerkistä hypyissä oli merkissä ja vauhdinotossa paljon viilaamista ja uutta opittavaa, joten ei ennätyslukemilla juhlittu, mutta eiköhän senkin aika pian tule. Kaikenkaikkiaan positiivinen treeni ja kertoi sen, mitä tulevaisuudessa on entistä enemmän taottava ja automatisoitava: pitkä kiihdytys ja muutenkin vauhdin rytmitys ja nopea vaparin nosto vaakatasoon – siinä pituushypyn abc yksinkertaisuudessaan Joonan kohdalla.

Avainsanat: ,

Eilen pm-maastoissa, tänään kahdet hyvät treenit

Eilen juhlistettiin kevään yhtä lämpimimmistä päivistä tähän mennessä ratkomalla Joutsenossa piirinmestaruudet maastossa. Ryhmästäni kisaamassa olivat kakkosella Aleksi, Iida, Mila, Noora ja Ella sekä kolmosella Emma ja Samu. Osanottajan vähyydellä saattoi olla osuutta asiaan, mutta kaikki pääsivät poistumaan kisapaikalta mitalit kaulassa. Hyvin kaikki kyllä juoksivatkin, mutta mitasijojen ulkopuolelle jääneitä ei ollut kuin pienimpien sarjoissa. 13-vuotiaat tyttöni veivät yhden harvoista joukkuemestaruuksista, joita kisoissa voitiin jakaa. Taso oli ihan kova, mutta kärki harmillisen kapea.

Ella juoksi suvereeniin voittoon ja kellotti kovan ajan (tosin matka ei tainnut olla ihan kahta kilometriä). Aleksi juoksi hopealle fiksun juoksun päätteeksi ja osoitti taitavansa alamäkijuoksun. Toiseen suuntaan juoksemiseen tarvitaankin voimaa paljon lisää, mutta sitähän on tulossa! Isot tytöt tsemppasivat hyvin, vaikka olivat selvästi ylimatkalla. Tyytyväinen voi olla, että nämä olivat juoksemassa.

Tänään taas treenattiin ja aurinkoisella Kimpisellä päästiin tekemään. Pientä enteilyä kesästä oli ilmassa, ratakauden alkukin lähestyy. 98-99:ien treenissä paikalla olivat muutamia tiedossa olleita poissaoloja ja muutamia hämmentäviä sellaisia lukuunottamatta lähes kaikki, 14 oli päivän pääluku. 1h 45min alkoiteltiin 10-15 minuutin juoksukuntopiirillä, jossa juoksemista kertyi n.800 metriä ja lihaskuntoa lähinnä keskikropalle yli 200 toistoa. Verkkaa jatkettiin aitakävely+koordinaatio-yhdistelmällä, jota tehtiin 8x6A + 6x15m.

Kiekonheiton vuoksi siirryttiin hölkäten ala-alakentälle, joka on siis hiekkakenttä. Välissä pitkät portaat juostiin kahdesti ylös. Hyppelyosiossa (25min) tehtiin vähän yli 200 ponnistusta: muutamat pysäytyshypyt, vuorokinkat ja jatkuvia 3-loikkia reilummin, peruskinkat ja pituusponnarit aidoilla sekä 1 että 2 askeleen rytmillä. Toinen samanmoinen käytettiin Teemun kiekko-opetukseen.

Joonan, Antonin ja Reetan kanssa jatkettiin omatoimisen verkan jälkeen parilla liikkuvuusliikkeellä ja liikkuvuuskoordeilla joita tehtiin jalanheilautus 1×20, menninkäiset 1×20 ja jalanheilautus hypellen 2×20. Juoksukoordeja tehtiin 11x20m liikkeinä 1 jalan kuopasujuoksu, pn-pakara ja takaperinjuoksu. Kaikissa koordeissa tekeminen oli kaikilla aika tosi hyvännäköistä, mikä kyllä kertoo, että jotain on opittu. Juoksuun valmistavana tehtiin vastustusjuoksuja pareittain 4x10m, jonka jälkeen pari laski irti.

Anton sai tässä vaiheessa ohjeekseen juosta 2x6x100m rennon lujaa kävelypalautuksilla keuhkojaan availlen räkätaudin jäljiltä. Joona ja Reetta sen sijaan laittoivat piikkarit jalkaan ja juoksivat avausten jälkeen 5x30m (Reetta pari metriä lyhyemmän matkan, jonka verran lähti Joonaa karkuun). Juoksut olivat tasaisia ja ihan millilleen oikein mitoitettuja alusta alkaen. Lähdöt näyttivät molemmilla ihan hyviltä, vaikka tekemistä vielä onkin paljon. Viimeksi helmikuussa on kuitenkin telineistä lähtöjä otettu.

Loppuun molemmat juoksivat vielä 2x60m lähes täysiä ja täysiä. Viimeiset vedot olivat tarkkaakin tarkemmalla käsiajanotollani 7,8 ja 8,4. Antoninkin meno näytti hyvältä, vaikka ilmeisesti ei siltä tuntunut taudin jälkeen. Vedot menivät 16-17 sekunnin haarukkaan. Loppuverkaksi tehtiin juoksukuntopiiriä noin 400 metrin ja 100 toiston verran.

Avainsanat: , , ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi